VAELTAKAA HÄNESSÄ, JUURTUNEINA HÄNEEN

Perjantai aamuna, 7.6.2019. näin kuvan ruuvista joka oli hukkumassa hiekkaan:
Ihmiset ovat hukkumassa hienoon hiekkaan kuin tuo ruuvi, jolla ei ollut mitään johon kiinnittyä, juurtua. Heidän ainut pelastus on luja armonkallio, Jeesus Kristus.
Rakennatko hiekalle vai kalliolle:  https://www.sley.fi/luennot/ESITYS/KallioJR.htm
 
Samaisella viikolla sain nähdä myös eräänä aamuna taas tuon sormuksen, jonka kautta Jeesus on minulle paljon ja vahvasti puhunut, Hän on aivan kuin tämän kaiken yhteyden Häneen, minussa, sinetöinyt tuon sormuksen kautta. Olen Hänen omansa.

https://www.brander.name/?p=2260

 Kristukseen juurtuneena
Kirjoitettu päiväys4.9.2018 - kirjoittaja Elisa Brander

Menneenä kesänä ei kenenkään tarvinnut palella. Lämpöä riitti. Välillä jopa niin, että voimat eivät enää riittäneet mihinkään muuhun kuin riittävästä nestetasapainosta huolehtimiseen ja varjossa makailemiseen. Kesä tuntui suorastaan paluulta lapsuuteen, jolloin kesät olivat aina lämpimiä ja talvella oli aina lunta. No, aika tietysti kultaa muistot, varmasti mukaan mahtui myös lumettomia talvia ja viileitä kesiä.

Tämän kesän hellelukemilla oli kuitenkin toinenkin puolensa: maa kaipasi kipeästi vettä. Satoiko viime kesänä tämänkin kesän sadekiintiö jo täyteen..Edellisvuoden kesään nähden tämä oli aivan päinvastainen kesä; viime kesänä kaivattiin aurinkoa ja lämpöä, nyt taas vedelle olisi ollut tilausta.

Ikkunastamme näkyvät korkeat männyt ja kuuset eivät juurikaan helteestä kärsineet. Niiden juuret ulottuvat syvälle maanpinnan alapuolelle, joten ne eivät ole niin alttiita säiden vaihtelulle kuin muut kasvit. Juuret eivät vain auta puuta saamaan maasta sen tarvitsemia ravinteita ja vettä, vaan ne auttavat puuta myös pysymään pystyssä rajuissakin myrskyissä.

Raamattu kehottaa meitä juurtumaan Kristukseen.

”Niinkuin te siis olette omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa Hänessä, juurtuneina Häneen ja Hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.” Kol. 2:6-7

Niin kuin me jokainen tiedämme, uskonvaelluksemme ei aina ole seesteistä ja rauhallista. Matkan varrella kohtaamme monia koetuksia ja vaivoja, sairauksiakin. Meidän uskomme Jeesukseen Kristukseen ei voi kuitenkaan olla ”sää”olosuhteista riippuvainen. Aina jostakin tuulee tai odottamattomat synkät pilvet nousevat taivaalle. Tai kulman takana vaanii synnin houkutus. Tai tunteemme vievät meitä 100-0; joskus olemme hyvinkin vahvasti uskossa, toisinaan taas mietimme, olemmeko enää uskossa ollenkaan.

Uskomme perusta lepää yksin Jeesuksen sovitustyön varassa, vahvalla armon kalliolla. Kun opettelemme tuntemaan Hänet, joka on pelastanut meidät synnin ja kuoleman vallasta, meidän on huomattavasti helpompi myös turvata Häneen elämämme tiukkoinakin hetkinä. Raamatusta voimme ammentaa viisaita neuvoja ja rohkaisevia opetuksia, jotka auttavat meitä pysymään tiellä. Raamatun sanotaankin olevan meidän jalkaimme lamppu ja valo meidän matkallamme (Ps.119:105). Eikä Raamattu ole mikä tahansa ohjekirja, vaan se on Jumalan sanaa joka vaikuttaa elämäämme sitä lukiessamme. Meidän ei siis tarvitse olla tunteidemme, ulkoisten olosuhteiden tai tapojemme orjia, vaan voimme juurtua yhä syvemmälle Kristukseen.

On meidän onnemme, ettei pelastuksemme lepää meidän tekojemme varassa. Meistä ei olisi itseämme auttamaan. Jos uskomme olisi tunteidemme, tekojemme tai hyvien ”sää”olosuhteiden varassa, olisimme kuin viime kesän kasvit, joiden juuret eivät ulottuneet syvälle maan uumeniin. Mekin kuivuisimme ja kuihtuisimme, kun ensimmäiset hellekaudet tulisivat. Lisäksi kaikenlaiset opintuulet saisivat meitä riepotella, koska emme tietäisi, kenen omia olemme.

Seurakuntana yksi tehtävistämme on tukea kasvua ja juurtumista Kristukseen. Kun kokoonnumme yhteen rukoilemaan, kuulemaan Jumalan sanaa, keskustelemaan; me jokainen rakennumme ja rohkaistumme yhteisestä uskosta. Yksin on huomattavasti helpompi langeta pois uskosta tai jäädä uskossa ”kitukasvuiseksi”. Me tarvitsemme niitä ravinteita, joita saamme hengen yhteydessä toinen toisiltamme. Herra on antanut meille hyvät kasvuolosuhteet, mutta olemmeko me alttiita ottamaan niitä vastaan?

”Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä,
antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan Hänet,
ja että Hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään,
millaiseen toivoon Hän on meidät kutsunut,
miten äärettömän rikkaan perintöosan Hän antaa meille pyhien joukossa
ja miten mittaamaton on Hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa.

Se on sama väkevä voima, jota Hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista
ja asettaessaan Hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa,
ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia,
jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa.
Jumala on alistanut kaiken Hänen valtaansa
ja asettanut Hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.
Seurakunta on Kristuksen ruumis ja Hänen täyteytensä,
Hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.”
Ef.1:17-23

– Elisa

Tule Jeesus. Sinua odotan.

Pois lähtiessä mökillä, loppu siivousta tehdessä, mieheni lupasi tulla auttamaan tiskissä. Minä pesin ja hän huuhteli. Ei ollut koskaan ennen tätä tehnyt.
Olimme saaneet kymmeniä vuosia sitten anopilta ( pois nukkunut) kaksi mukia joissa oli kissa kuvat. Miehelle sinisellä kuvalla ja minulle punaisella. Olimme vieneet ne lopulta mökki mukeiksi itsellemme. Nyt, mieheni huuhdellessa mukiani, sen korva irtosi. Samassa minulle nousi ajatus että eikö mummu enää tarvitse mukia mökillä? Sanoin sen ääneen. Oliko se enne? En tiedä, mutta se tuntui oudolta tilanteelta. Mieheni hetken hiljaisuuden jälkee tarjosi minulle omaa mukiaan käyttööni. Hymyilin ja sanoin ihana rauha ja ilo sydämessäni etten enää tuota mukia tarvinnut, sen sai heittää roskiin ja mies saisi pitää mukinsa.
En tiedä pitääkö tälle antaa mitään arvoa mutta pidän sydämeni auki sille tulevalle jota tämäkin hetki saattoi ilmoittaa.
Tule Jeesus ja hae pois omasi!