tiistai 3. syyskuuta 2024

JEESUS TULEE! OLETKO VALMIS?





TÄRKEÄ SANOMA: OLETKO VALMIS?

Hengellisestä ryhmästä kopioitu, (Huom. Ei siis minun saama Sanoma eikä näky/ uni. Mutta samoissa ajatuksissa myös täällä menty, siksi halusin jakaa tärkeän sanoman) 

Sanoman saajan viesti :

Kirjoitan tätä hyvin raskain sydämin. Oon pitkään pohtinut voinko tuoda esille sen mitä rukouksessa sain vastaukseksi Herralta. Asia on hyvin vakava ja koskettaa meitä kaikkia. Haluan kuitenkin noudattaa Isäni kehotusta ja kertoa mitä minulle tapahtui. Rukoilkaa ja koetelkaa, niinkuin Sana kehottaa. 


Koen, että tästä aiheesta puhutaan liian vähän ja pelkään, että monet meistä on penseitä kristittyjä. (Ilm. 3:16). Itse olin sellainen, kiinni maailmassa, vaikka oon ollut uskossa lapsesta saakka.


Herra haluaa morsiamen olevan valmis ja puhdistettu. Ollaanko me oikeesti valmiita? Pian on hääjuhlan aika. Pitkään on kuultu sanottavan: "Jeesus tulee pian, oletko valmis?" Oletko? Oikeesti? Tiedetään kyllä, että eräänä päivänä, kerran ollaan taivaassa. Sitten joskus. Mutta ollaanko me aidon oikeesti valmiita siihen, että Hän, Herra Jeesus, tulee noutamaan morsiamensa pois täältä? Siis sinut ja meidät. Olis tarkotus tavata meidän Herra, Jeesus Kristus pilvissä! Ollaanko me valmiita kuulemaan pasuunan ääni? Mieti tätä hetki. Ollaanko valmiita jättämään tää maailma, elämä ja kaikki mitä se pitää sisällään? Perhe, ystävät, koti, työ ja kaikki materia sekä lemmikit? Ollaanko me laitettu Jeesus sijalle numero yksi? Ollaanko kerrottu lapsillemme evankeliumi? 


Pyhä Henki on laskenut sydämelle sen, että Jeesus on tulossa, oikeesti. Me ollaan se viimeinen sukupolvi. Meidän tulee olla valmiita. Meidän pitää ottaa Jumala tosissaan ja joka päivä lukea Hänen Sanaansa ja puhua Hänen kanssaan. Meillä pitää olla henkilökohtainen suhde Häneen. Hän ei saa olla numero kaksi. Vaan se numero yksi. Meidän tulee saada mahdollisimman monille kerrottua ilosanomaa. Vielä on hetki aikaa.


Olin rukouksessa muutama viikko sitten. Ajoin työmatkalla autoa. Rukoilin: "Koska oot laskenut sydämelle niin vahvasti sen ajatuksen, että Jeesus on tulossa pian ja se on päivittäin mielessä. Jopa niin, että tulisit jo tänä vuonna. Milloin Isä lähetät poikasi hakemaan meitä?" Itselläni on siis valtava taivaskaipuu ja oon ajatellut, että se on sitä omaa halua päästä jo kotiin. Jatkoin näillä sanoilla: "Jos Jeesus tulee hakemaan meitä jo tänä vuonna, niin anna taivaalle Sinun lupauksen merkki eli sateenkaari, mutta anna sen olla kokonainen ja suoraan edessäni, jotta voin olla varma tästä vastauksesta." Siinä ajelin työmatkaa ja olin vielä rukouksessa, kunnes suoraan eteeni aukeaa iso kokonainen sateenkaari, niin että ajan sen ali ja kun ajoin ali, niin se sitten pikkuhiljaa hävisi ja sen toisella puolella, edessäni, oli hyvin tummia ukkospilviä. Aurinko paistoi sen toisella puolella, takanani, mutta ilma synkkeni merkittävän paljon kun sen ali ajoin. Tuo sään nopea vaihdos puhutteli siis myös. En voi kuvailla tuota hetkeä kunnolla sanoin. Suoraan sanottuna säikähdin ja purskahdin itkuun samantien ja koin oloni todella, todella surulliseksi ja minua pelotti. En voinut käsittää mitä juuri oli tapahtunut. En todellakaan odottanut Jumalan vastaavan ja vähän soimasin itseäni kysymäni jälkeen, kun tuollaista kysyin Kaikkivaltiaalta. Tulin todella surulliseksi maailman tilasta ja siitä, että aikaa on oikeasti todella vähän jäljellä. Oonko ite valmis? Miten kaikki muut? Kaikki ne ihmiset, joille jätin kertomatta, vaikka Pyhä Henki kehotti kertomaan. Nyt on kiire. Oon pitänyt tätä sisälläni muutaman viikon ja en ole uskaltanut kertoa, kuin yhdelle ihmiselle. Oon miettinyt, että voiko se vaan olla sattumaa, että näin tapahtui. Mutta sitten tulee aina ajatus, ettei Jumala antaisi tällaista tapahtua muuten vaan, eikä sattumia ole ja onhan meillä rukoukset kuuleva Jumala. Kyse on Hänen taivaasta ja sateenkaaresta. Hän niitä hallitsee. Eli en voi muuta, kuin ottaa tämän vastauksena Häneltä. 


En ota tän enempää kantaa siihen ollaanko me täällä vihan aikana vai ei. Minulle Jumala on antanut lapsesta asti ymmärryksen siihen, että meidät temmataan täältä pois ja saan kokea sen ja aikuisena saanut tiedon siitä, että Hän ottaa meidät ennen vihan aikaa täältä pois kotiin. Näin ymmärrän sen myös Raamatusta. En halua väitellä asiasta, sillä se ei rakenna meitä enkä usko sen olevan pelastus kysymys.


Monesti kuulee kuitenkin sanottavan, että ei meidän tarvi tietää millon Jeesus tulee, riittää, kun ollaan valmiina ja tulee millon tulee ja että ei itse Poikakaan tiedä millon Hän tulee. (Matt. 24:36). Mutta, ollaanko me ymmärretty tuo kohta oikein? Jeesus on silloin vielä maanpäällä elossa, kun puhuu tuota opetuslapsille. Nyt Hän ei ole enää siinä hetkessä vaan odottaa hetkeä, kun Isä antaa luvan tulla hakemaan meidät. Ja varmasti syystä meillä on Johanneksen ilmestys. "Autuas se joka lukee, ja autuaita ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat varteen sen, mitä siihen on kirjoitettu, sillä aika on lähellä." (Ilm. 1:3). Ei varmasti tarkkaa päivämäärää tarvitsekaan kenenkään tietää, mutta tää aikakausi me varmasti tiedetään ja tunnetaan sisimmässä. "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös Ihmisen Pojan Tullessa". (Matt. 24:37).


Jumalan lapsen pitää olla tietoinen merkeistä, jotka meidän Isä on antanut meille Sanassa ja odottaa innolla kotiin pääsyä! 


Näin myös pienen unen/näyn pari päivää sitten. Olin nukahtamassa, mutta tietoinen ympäristöstä vielä, kun näin naisen, ehkä itseni, en oo varma, mutta siltä se tuntui. Katsoin siis itseäni kuin ulkopuolelta. "Seison/ leijun" avaruudessa paikoillani ja maapallo näkyi jossain alempana sekä tähtiä. Yhtäkkiä päälleni alkoi ilmestyä kerros kerrokselta valkoinen mekko, yksinkertainen hääpuku ja nauha vyötäisille solmittiin kiinni. Sitten havahduin hereille. Ymmärsin, että morsian puetaan pian hääpukuun. Näin lähellä me siis ollaan. On aika herätä! Soihdut valmiiksi! Pian kuuluu ääni, ylkä tulee!


Kehotan kaikkia viemään nämä Jumalan eteen ja rukoilemaan ja kysymään vahvistusta näille. En todellakaan puhuisi näitä, jos en uskoisi vahvasti näiden olevan Jumalalta. Shalom kaikille ❤️



Amen.  

Samankaltaisia ajatuksia ollut myös minulla. Hyvin tärkeä asia jota on meidän kaikkien tärkeää ajatella omalla kohdalla: olemmeko valmiit?

Ehkä tätä sanomaa olisi hyvä jakaa myös eteenpäin. ❤‍🔥🙏





7 kommenttia:

  1. Matt.24:
    21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä m i l l o i n k a a n tule.
    22 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.

    Nooan aikaisen vedenpaisumuksen jälkeen ei tule uutta vedenpaisumusta, mutta sen sijaan tulee lopunajan Raamatullinen tulva. Ahdistuksen aika (42kk) lakkaa tuomiopäivän tuomioon ja sen jälkeen ei tule milloinkaan uutta tuomiopäivää ja siten ei tule myöskään uutta ahdistuksen aikaa.
    Raamattu tarkoittanee että ahdistuksen ajan jälkeen on tuomiopäivän tuomio ja sen jälkeisessä Ihmisen Pojan tulemuksessa - joka on eläville ihmisille näkyvällä tavalla, niin silloin maanpäällä elävät uskovat ottavat Ihmisen Pojan vastaan eli vastaanottavat ovat morsian eli 144000 joukko?

    Tämä 144000 valituiksi tulleiden joukko merkitään jo ahdistuksen ajan alussa.
    Ilm.7:
    3 ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan".
    4 Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:

    Tämä 144000 pelastuvien joukko merkitään Raamatussa seuraavassa kohden, kun ahdistuksen aika alkaa.
    Hes. 9:4
    ja Herra sanoi hänelle: "Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään".


    Kun ahdistuksen aika on lakannut ja tuomiopäivän tuomio eksyneille annettu, niin tämä 144000 joukko on ostettu maasta.
    Ilm.14:
    1 Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
    2 Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.
    3 Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.
    4 Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
    5 eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.



    Koska ahdistuksen ajan alussa valittuja on 144000 ja samoin lopussa - niin kukaan heistä ei siten menettäisi pelastuvan asemaansa
    tai
    jos ahdistuksen aikana joku luopuu pelastuksestaan ja luku pienentyisi, niin 144000 tarkoittaakin vertauksellista lukua?
    Ilmeisesti myös he keitä ei merkitä ahdistuksen ajan alussa on vielä mahdllisuus katua ja kääntyä totuuteen saaden silloin tuomiopäivän tuomiolla armahduksen, jolloin saavat osan 144000 joukosta?
    Raamatun mukaan on elämän ylösnousemus ja tuomion ylösnousemus eli tuomion ylösnousemus viittaa tuomiopäivän armahdettujen ylösnousemukseen?

    Missä jakeessa mainitaan että Ihmisen Pojan tulemuksessa ylösnoustaan?
    Missä jakeessa mainitaan että Ihmisen Pojan tulemuksessa ylösnoustaan - niin että jae on Jeesuksen antamaa opetusta?

    Eikös Raamattu kerro että Jumala palaa asumaan ihmisten keskelle? tilanteessa jossa vanha temppeli häväitiin ja Jumalan kunnia saatetaan uuteen temppeliin?
    Ilm. 21:3
    Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;

    VastaaPoista
  2. Näkemäsi sateenkaari on annettu muistuttamaan tästä Raamatunkohdasta, joka muistuttaa meille seuraavaa:

    1. Mooseksen kirja 9
    11 Minä teen liiton teidän kanssanne:
    ei koskaan enää pidä k a i k k e a lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella,
    eikä v e d e n p a i s u m u s koskaan enää maata turmele."
    12 Ja Jumala sanoi: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä ikuisiksi ajoiksi teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat:
    13 minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.

    14 Ja kun minä k o k o a n p i l v i ä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä,
    15 muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, eikä vesi enää paisu t u l v a k s i hävittämään k a i k k e a lihaa.

    16 Niin kaari on oleva pilvissä, ja minä katselen sitä muistaakseni iankaikkista liittoa Jumalan ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, joka maan päällä on."
    17 Ja Jumala sanoi Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on".


    Raamatun jakeet kertovat seuraavaa:
    Raamatun lopunajan lopunjaksolle sijoittuvassa ahdistuksen 42kk ajassa ennen annettavaa tuomiopäivän tuomiota käy Jumala itse sotimaan käsivarrellaan, jolloin tällä 42kk jaksolla eksyneenä kuoleva kohtaa totuuden miekan eli kaatuu totuuden miekkaan.
    Tällöin eksynyt hukkuu tulvassa eli hukkuu kohtaamaansa totuuden miekkaan, joka hukkuminen tarkoittaa tuonelan tilalle avattuun tulijärveen hukkumista palaen, joka kuvaa palavaa katumuksen tilaa.
    Jos eksynyt on jo ottanut pedon merkin tai ottaa pedonmerkin tällä 42kk jaksolla ja on elossa tuomiopäivänä niin tuomio annetaan eksyneelle ja laitetaan käytäntöön eksyneen kuollessa.
    Nooan aikaan vain arkissa olleet selvisivät sen aikaisesta vedenpaisumuksesta ja tässä lopunajan lopun vedenpaisumuksessa eli tulvassa vain 144000 jäännös selviää.
    Sateenkaari muistuttaa siitä kun ahdistuksen 42kk aika alkaa eli Jumala alkaa kokoamaan pilviä taivaalle ja kyseessä on 42kk ajan myrskyn pilvet.

    Arviossani 42kk ahdistuksen aika alkoi 28.5.2024 klo 12.00 - 29.5.2024 klo 12.00 olleesta Herran päivästä eli siten mm. Joonaan merkistä. Kyseessä on profeetta Joonaan merkki eli Tukholman profetia-1984 40-vuotispäivänä alkoi herran päivä ja se vahvistaa mm. profetian ja profeetan. Tämän Raamatulliselle vuorokaudelle ajoittuu myös Raamatun sydänyön hetki, eli varas pyrkii sisälle Herran huoneeseen mutta vartiossa oleva perheenisä nousee ja sulkee oven, tilanteessa jossa varas eli ilmestyskirjan 1-peto vapautetaan ja 42kk ahdistuksen ajan sota 2-petoa vastaan alkaa.
    (2. Piet. 3:8, Ps. 90:4, Ilm. 20:3)

    Tämä nähty sateenkaari ollee nähty lähellä tätä arvioimaani Joonaan merkin päivää?
    Sateenkaari osaltaan vahvistaa Raamatun sanoman etenemisen ja muistuttaa morsianta ja pakanoita totuudesta ja siitä että Jumalan etenevä suunnitelma on täydellinen ja ottaen kaiken huomioon.
    *******

    Tämä moriamen luku 144000 on vertauksellinen ja sisältää Raamatussa mainitun enkelin luvun.
    Kun uusi Jerusalem laskeutuu niin morsian eli 144000 on sen asukkaiden luku. Tämä laskeutuva kaupunki on ilmoitettu olevan kuution muotoinen eli mitoiltaan yhtä korkea, leveä ja syvä. Näihin annettuihin mittoihin piiloutuu enkelin luku joka vahvistaa morsiamen luvun olevan kaupungin mitoituksen ja asukkaiden yhteinen luku.
    (Luku 144000 kuvaa siten tavoitettua Pyhän Hengen yhteyttä siitä osallisten kesken)

    VastaaPoista
  3. Herran päivänä ylkä saapuu hakemaan kuolleista palastuvat eli on elämän ylösnousemus.
    (Ilm.6:9)
    Herran päivästä alkaa 42kk ilmestyskirja 2-pedon ahdistuksen aika.
    Tällä 42kk ajanjaksolla valitunasemassa kuoleva kuoltuaan ylösnousee.
    (Ilm.6:11)
    Ahdistuksen ajan lakattua ja kun on tuomiopäivä ei pelastuvia tuomita koska he eivät joudu tuomiolle. Tuomiolla tuomitaan vain elävät eksyneet eli pedonmerkin ottaneet.
    Tuomiopäivään mennessä kuolleet eksyneet on jo tuomittu eli tuonelan sulkeutuessa heidät heitetään tilalle avattuun tulijärveen, joka on osa lopullista järjestystä.
    Nyt 42kk ahdistuksen ajassa elävä eksynyt kohtaa kuollessaan heti toisen kuoleman eli tietoisen eksynyt sielu heitetään tulijärveen jossa sielu katumuksessa hiipuu ja vaipuu ikuiseen uneen.
    (Jer. 51:39 ja 57)



    Aam.5:
    18 Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus-
    19 ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme.
    20 Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?

    Matt. 9:15
    Niin Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi surra, niinkauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat.

    Joel 1:8
    Valita niinkuin neitsyt, joka on vyöttäytynyt säkkiin nuoruutensa yljän tähden.

    Jer. 16:9
    Sillä näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Katso, minä lopetan tästä paikasta teidän silmienne edessä ja teidän päivinänne riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle.

    Jer. 25:10
    Minä hävitän heidän keskuudestaan riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle, käsikivien äänen ja lampun valon.

    Matt. 25:5
    Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.

    Ilm. 18:23
    ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;

    Jer. 33:11
    riemun ja ilon huuto, huuto yljälle ja huuto morsiamelle, niiden huuto, jotka sanovat: 'Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti', ja niiden, jotka tuovat Herran huoneeseen kiitosuhreja. Sillä minä käännän maan kohtalon m u i n a i s e l l e e n, sanoo Herra.

    Tuomiopäivän tuomion jälkeen eli arviossani loppuvuodesta 2027 alkaa Ihmisen Pojan tulemuksen odotus ja tulemus on näkyvällä tavalla.
    Nyt kuninkuus ei vielä ole Raamatun mukaan maanpäällä mutta Ihmisen Pojan tulemuksen tapahtumissa Hän saapuu kuninkaana ja morsian ottaa Hänet vastaan.

    VastaaPoista
  4. Joh. 18:36
    Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä".

    Ilm. 19:19
    Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.

    Miika 3:5
    Näin sanoo Herra niitä profeettoja vastaan, jotka eksyttävät minun kansaani, jotka huutavat: "Rauha!", kun heidän hampaissaan on purtavaa, mutta julistavat p y h ä n s o d a n sille, joka ei anna mitään heidän suuhunsa:

    Ilm. 11:15
    Ja s e i t s e m ä s e n k e l i p u h a l s i p a s u n a a n; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti".

    Ilm. 1:6
    ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.

    Ilm. 5:10
    ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".

    Ilm. 6:15
    Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin

    Ilm. 15:3
    Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.

    Ilm. 17:14
    He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

    Ilm. 19:16
    Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".

    Ilm. 21:24
    Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.


    VastaaPoista
  5. Ilm.1:
    1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
    2 joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
    3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
    4 Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,
    5 ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
    6 ja tehnyt meidät k u n i n g a s k u n n a k s i, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
    7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
    8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.


    Ihmisen Pojan tulemuksessa kuningas saapuu kuningaskuntaansa ja silloin uuden temppelin tulee olla rakennettu.
    Kun Jumala alkaa sotimaan käsivartensa kautta ilmestyskirjan 2-petoa vastaan alkaa taistelu.
    Kun peto on voitettu ja tuomiopäivän tuomio annetaan niin siitä jonkin aikaa niin Ihmisen Poika saapuu ja silloin ilmeisesti taistelu jatkuu koska kuningas on paikalla ja kuningasta edelleen vastutetaan?
    (Joh. 18:36)

    Siksi Tukholman profetia-1984 puhuu monikossa taisteluista?

    Taistelussa on kyse aina eksyneen tilassa olevan omasta synnistä itseään vastaan jota tekee mm. tekemällä syntiä lähimmäistään vastaan? Pelastuva asemassa olevalla taistelussa on kyse ohjata eksyneitä totuuteen niin että ei itse tee siihen oheen pelastustaan rikkovaa syntiä ja edelleen toimien tehtävässä Jumalan tahdon mukaan lähimmäisen edestä, jolloin saa voimaan ja osakseen pelastavan rakkauden.

    Taistelu on siis alkanut ja tuomiopäivän jälkeen taistelu jatkuu uudessa temppeliajassa - jossa ei ole aikaa (Jumala ja Jeesus lepää työstään kun tuomio on annettu) tai kuolemaa eli kuolema on tuonela mutta kun eksynyt kuolee on kuolema Raamatun mukaan surma eli tulijärvi.


    VastaaPoista
  6. Tässä kerrotaan lopunajan lopun jakson tapahtumista ennen tuomiopäivän tuomiota ja tuomion jälkeen. Jokainen jae toteutuu ja samalla paljastaa ja varmistaa Jumalan suunnitelman, jota toistaiseksi ei ole ymmärretty sanoman oltua lukittu.
    Joh.16:7-25

    VastaaPoista
  7. Autuudelliseksi etenevä on siunattu siten että on saavuttanut pelastuvan aseman suoriutumalla Jeesuksen uudessa käskyssä, jolloin Jeesus on ilmoittanut itsensä pelastuksen alun merkiksi ja pelastuvana elo on alkanut.

    Kun on elämän ylösnousemus (ensimmäinen yövartio) niin sen jälkeen on tuomiopäivän tuomio (toinen yövartio) ja sen jälkeen on Ihmisen Pojan tulemus näkyvällä tavalla. (kolmas yövartio)
    Tuomiopäivänä osa eli katuvat armahdetaan jo annetusta tuomiostaan eli armahdetun kuollessa armahduslaitetaan käytäntöön ja ylösnousee joka on tuomion ylösnousemus.

    Luukas 12 jakeet kertovat näistä ajankohdista eli kun Ihmisen Poika saapuu näkyvällä tavalla niin elossa olevat autuaat ottavat hänet vastaan kolmannella yövartiolla.
    (Tämä autuaan asema vahvistuu ensimmäisessä yövartiossa kuolleille jotka ylösnousevat kuolleista.)
    (Tuomiopäivänä armahdetaan ahdistuksen 42kk ajassa katumuksessa totuuteen kääntyvät ja he saavat autuaan aseman kun on Ihmisen Pojan tulemus)
    (Samoin Ihmisen Pojan tulemuksessa autuaan aseman saavat maan päällä olevat uskovat jotka ovat pysytelleet pelastuvan asemassa ennen tuomiopäivää olleen 42kk jakson ja tuomiopäivän jälkeen 1335 päivän jakson?)
    ((Nyt saatiin vihdoin selville sekin itseäni askarruttanut asia, että miten päivät on valittujen tähden lyhennetty eli 42kk ahdistuksen aikaa ei lasketa uskoville tähän autuuden aikavaatimukseen koska sille ajanjaksolle ilmestyskirjan 2-peto lakkauttaa uhrin.))
    Myöskin tämä autuuden 1335 päivän alun ja lopun merkitys on ollut vaikea selvittää ja olen erehtynyt sen suhteen järjestäen aiemmin koska ei ole tullut mieleenikään että se laskenta voisi alkaa tuomiopäivän tuomiosta.)

    Dan. 12:12
    Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.

    Arvioni mukaan on siis 42kk ahdistuksen aika alkaen 29.5.2024 klo 12:00
    ja kun tuomiopäivä on tämän 42kk lakattua 2027 vuoden lopulla niin
    siitä on vielä 1335 päivää Ihmisen Pojan tulemukseen.
    (Ahdistuksen aika alkaa 29.5.2024 klo 12 jolloin ilmestyskirjan sidottu 2-peto vapautettiin. Peto oli sidottuna tuhat vuotta eli Herran päivän ajan, koska yksi päivä Herran edessä on kuin tuhat vuotta. Herran päivä alkoi eli Raamatullinen vuorokausi alkoi 28.5.2024 klo 12)

    Tätä Ihmisen Pojan tulemuksen päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, mutta olen nyt arvioinut päivän tarkkuudella ja hetkestä minulla ei ole arviota.

    Raamattu antaa kaksi eripituista ajanjaksoa uhrin lakkautumiselle eli 42kk ajan ja toisen muistaakseni kestoltaan 2200 päivää.
    Tämä 42kk jakso alkaa siis arviossani 29.5.2024 ja
    pidempi 2200 päivän jakso lakkaa samaan ajankohtaan kuin 42kk jakso eli tuomiopäivän tuomioon mutta kun tämä 2200 päivän alkuajankohta voidaan nyt laskea niin se ollee ajankohta jolloin tuonela suljetaan, koska tuonela suljetaan lopunajan lopun tapahtumissa jo ennen elämän ylösnousemuksen päivää ja tuonelan tilalle avattiin silloin tulijärvi.

    VastaaPoista