11.07.25
Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Ps. 40:2–3
Me joudumme odottamaan joskus Herraa hartaasti ja kärsivällisesti. Kun virrat tahtovat viedä mukanaan ja jalkamme juuttuvat upottavaan liejuun, ei muuta voi kuin huutaa. Aikaa ei ole paljon, avun on tultava nopeasti. On vaikeaa säilyttää kärsivällisyys ja luottamus, kun koko elämä on vaarassa. Jumalamme johdatuksessa käy usein niin, että apu saapuu viime hetkellä, kun meidän otteemme on juuri heltiämässä ja tuho näyttää todelliselta. Herramme tulee ja asettaa jalkamme lujalle kalliolle, ja me selviämme jälleen eteenpäin. Miksi apu tulee vasta silloin? Ehkä siksi, että viimeiseen saakka me luotamme omaan voimaamme ja kykyymme selvitä ongelmista ilman Jumalaa. Hän tahtoo olla meidän ainoa Jumalamme ja auttajamme, johon me voisimme oppia sydämestämme luottamaan.
KANSSANI KÄY JEESUS https://youtu.be/QW4vNivNmWc?si=xN_eWkDYFy58xVTE
Amen myös tälle laululle.
Äsken rukouksen jälkeen näin kuvan, jota pyysin, että Herra vahvistaisi näin Sanansa kautta, tässä päivän Sanassa, jos kuva oli Häneltä ja niin nyt koin, että tämä tuli vahvistettua Hänen omakseen, minulle ja meille.
Näin siniset sandaalit, jotka oli kuin potkaistu jonkin naulakon alle, ne eivät olleet asetettu kauniisti vierekkäin, vaan olivat hujanhajan.
Niinhän monasti käy kun olemme väsyneitä kaikkeen, eikä mikään onnistu. Tulee itku potku raivarit, ja tuntuu että apua ei ole missään.
Unohdamme kuitenkin tuon tärkeimmän avunlähteen. Luotamme omaan voimaan ja ymmärrykseen, eikä apua tule, kaikki voima kaikkoaa.
Nuo alttiuden sandaalit lojuu nurkassa tyhjänpanttina. Tästä Jumala tahtoo meitä muistuttaa. Hän on kyllä kanssamme, vaikkei heti siltä näyttäisi, kaikki menee niin kuin Hän on suunnitellut, kunhan vain rauhoitumme ja luotamme Häneen. Kaikki se on meille vain opiksi, niitä vieläkin pahempia päiviä varten, jotka joskus ovat tulossa, silloin on hyvä että olemme valmiita ja luottaen Herraamme, uskaltaudumme kohtaamaan ne ikävätkin asiat, sillä yksin meidän ei sitä tarvitse tehdä. Herra on aina kanssamme.
Puetaan joka aamu tuo Jumalan taivaallinen ja täydellinen sota asu yllemme, ja otetaan nuo sandaalit sieltä naulakon pohjalta jalkaamme, kun käymme yhdessä Herran kanssa noita vastoinkäymisiä vastaan. Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa, JUMALASSA, on voimamme!
Amen 🙏❤🔥✝️
”…ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia.” Paavalin kirje efesolaisille 6:15 FB92
”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: – Sinun Jumalasi on nyt kuningas!” Jesajan kirja 52:7 FB92
Paavalin käyttämä alttius-sana on kreikaksi hetoimasia. Sana kuvaa valmiutta ja valmistautumista mutta se kuvaa myös lujaa jalustaa, tai perustaa. Kengät kuvaavat siis sitä, että joku valmistautuu vapaaehtoisesti viemään positiivisen viestin toisille. Paavalin efesolaiskirjeessä mainitsemat alttiuden kengät sopivatkin roomalaisen sotilaan sotakenkiä paremmin yhteen tämän Jesajan kirjan kohdan kanssa, koska profeetta kuvaa siinä sanansaattajaa, joka on valmistautunut viemään hyviä uutisia pitkänkin matkan päähän niitä odottaville. Sanansaattajat tarvitsivat muinoin hyvät kengät voidakseen liikkua kauas ja nopeasti
By 💍
Saa jakaa ...
Nämä siniset sandaalit odottavat saapuvaa muistuttajaa(?)
VastaaPoistakun kolmen päivämatkan saapuminen lakkaa ja muistuttajan aika itse kaupungissa alkaa.
Sandaalit sijainnevat vertauksellisesti kaupungin pyhäkössä joka on ollut pitkään epäjärjestyksessä uskonnollisestikin. Sininen väri kertoo maallisen ylipapin värityksestä eli saapuvan muistuttajan johdolla rakennetaan uusi temppeli odottamaan Ihmisen Pojan tulemusta kun tulemuksessa mm. uusi Jerusalem laskeutuu ja Jumalan kunnia saatetaan tähän uuteen lopulliseen temppeliin.
Bibblia 1776
Joona 3:
1 Niin Herran sana tapahtui toisen kerran Jonalle ja sanoi:
2 Nouse, mene suureen kaupunkiin Niniveen,
saarnaamaan s i e l l ä sitä saarnaa,
jonka minä sinulle sanon.
3 Silloin Jona nousi ja meni Niniveen Herran sanan jälkeen. Ja Ninive oli Jumalan suuri kaupunki,
k o l m e n päiväkunnan m a t k a.
4 Ja kuin Jona rupesi siinä käymään yhden päiväkunnan matkan, huusi hän ja sanoi: vielä on neljäkymmentä päivää; niin Niniven pitää hukkuman.
5 Niin Niniven miehet uskoivat Jumalan päälle, ja antoivat saarnata, että paastottaisiin, ja pukivat säkit yllensä sekä pienet että suuret.
6 Ja kuin Niniven kuningas sen kuuli, nousi hän istuimeltansa ja riisui kalliit vaatteensa, kääri itsensä säkkiin ja istui tuhkaan.
7 Ja antoi kuuluttaa ja sanoa Ninivessä kuninkaan tahdosta ja hänen sankareinsa käskystä, sanoen: ettei yksikään ihminen taikka eläin, karja eli lampaat pidä mitään maistaman eikä laitumelle ajettaman, ja ei vettäkään juoman;
8 Vaan ihmiset ja eläimet pitää säkkiin puetettaman, ja heidän pitää lujasti Jumalan tykö huutaman. Ja jokainen palatkaan pahasta tiestänsä ja kätensä väkivallasta.
9 Kukaties Jumala taitaa kääntyä ja katua, ja lakata hirmuisesta vihastansa, ettemme huku.
10 Kuin Jumala näki heidän työnsä, että he palasivat pahasta tiestänsä, katui Jumala sitä pahaa, jota hän oli puhunut heille tehdäksensä, ja ei tehnytkään.
Muistuttajan saapuminen kestää kolme päivänmatkaa eli 3 x 40 vrk.
Muistuttajan työ kaupungissa kestää Raamatun ilmoittamat kaksi vuotta ja sen jälkeen muistuttaja kutsutaan kotiin - kuin Tukholman profetia-1984 kertoo eli "ei niin kuin vihollisen voimat vaativat - vaan niin kuin Minä (Jumala) olen sen päättänyt".
Tämä muistuttaja on herätetty ja valmistettu tehtäväänsä ja hän on sen oheen kasvanut omalta pohjaltaan ja hän toimii Jumalan käsivartena jolla lähetty miekka alkaa sotimaan Raamatun loppusodan ajan kuitenkin niin että ellei muistuttaja suoriudu työssään niin se veri otetaan hänen kädestään eli siten lähetetty miekka sotii myös taidollista muistuttajaa vastaan.
Kun ilmennyt viimeinen kääntymysaika lakkaa ja on kahden säkkipukuisen kuolema, niin silloin Jeesus kirkastetaan vielä uudelleen koska hänetä ei jää ketään... eli eivän tuki silloin myös lakkaa.
Tämä kahden vuoden aika alkaa 22.7.2025 ja lakkaa 12.7.2027 (24kk x 30vrk=720vrk)
Pasuna-3:n puhalletaan 22.7.2025 ja Raamatun loppusotaa kestää pasunoiden 3,4,5,6 ajan eli 4x210vrk=840vrk.
Nyt huomaamme että 840-720=120vrk on vielä Raamatun sota-aikaa 12.7.2027 alkaen jäljellä, ennen sodan päättymisen tuomiopäivän tuomion päivää, joilla eri aikajaksoilla on Raamatun ilmoituksessa omat tulevat ja tarkentuvat merkityksensä, kun lukittua ilmoitusta avataan ja opitaan ymmärtämään Jumalan ilmoituksen tarkoitusta ja merkitystä, että kukaan ei kadottuisi.
Luuk.11:
Poista28 Mutta hän sanoi: "Niin, a u t u a a t ovat ne, jotka k u u l e v a t Jumalan sanan ja sitä noudattavat".
29 Kun kansaa yhä kokoontui, rupesi hän puhumaan: "Tämä sukupolvi on paha sukupolvi: se tavoittelee merkkiä, mutta sille e i a n n e t a
m u u t a merkkiä kuin Joonaan merkki.
30 Sillä niinkuin Joonas tuli niiniveläisille merkiksi,
niin
Ihmisen Poikakin on oleva merkkinä tälle sukupolvelle.
31 Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle yhdessä tämän sukupolven miesten kanssa ja tuleva heille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon v i i s a u t t a, ja katso, tässä on e n e m p i kuin Salomo.
32 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on e n e m p i kuin Joonas.
Tämä totuudesta ja "ajasta" muistuttaja on Jumalan herättämä sanansaattaja, joka on saattamassa Jumalan kunniaa uuteen temppeliin yli lopunajan lopun ajanjakson, niin että tapahtumissa Jeesus on kirkastava Jumalan kunnian uudelleen ja tuomiopäivän tuomio voidaan sitten antaa siirryttäessä uuteen temppeliaikaan.
PoistaJes. 42:19
Kuka on sokea, ellei minun palvelijani, ja kuka niin kuuro kuin minun sanansaattajani, jonka minä l ä h e t ä n?
Kuka on niin sokea kuin minun palkkalaiseni, niin sokea kuin Herran palvelija?
Jer. 24:10
Ja minä lähetän heidän sekaansa miekan, nälän ja ruton, kunnes he ovat hävinneet siitä maasta, jonka minä olen antanut heille ja heidän isillensä."
Jer. 25:16
He juovat ja horjuvat ja tulevat mielettömiksi miekan edessä, jonka minä lähetän heidän keskellensä."
Jer. 25:27
"Sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Juokaa ja juopukaa, oksentakaa ja kaatukaa, älkääkä enää nousko, -miekan edessä, jonka minä lähetän teidän keskellenne.
Luuk. 24:49
Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut;
m u t t a t e p y s y k ä ä t ä s s ä k a u p u n g i s s a,
kunnes
teidän päällenne p u e t a a n v o i m a k o r k e u d e s t a."
Joh. 13:20
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.
Joh. 15:26
Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
Luuk.12:
49 Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!
50 Mutta minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty!
(Lain täyttäminen tapahtuu kahdesti 1. kun laki tulee Jeesuksen verellä voimaan ja 2. kun Jeesus kirkastaa Jumalan uudelleen 12.7.2027)