keskiviikko 15. toukokuuta 2024

ÄITI, EN USKALLA ENÄÄ NUKKUA




Hätähuuto/ rukous lastemme puolesta.


Eräs äiti kertoi:

Lapsi sanoi äidille: Äiti, en uskalla enää mennä nukkumaan. Äiti ei tiennyt syytä ja yritti rauhoitella. Kolmena yönä lapsi itki eikä saanut nukuttua. Äiti kysyi syytä ja lapsi kertoi että tarhassa oli kerrottu että hän ei ehkä olenkaan tyttö vaan poika. Se aiheutti tytön pelon ja ei uskaltanut nukkua koska ei halunnut muuttua pojaksi vaan olla tyttö. Äiti selitti asian ja tämä tyttö, 6v. sai taas nukuttua.


Partiossa ohjaaja kertoi: Partiossa oli tullut uudet säännöt, Jeesus ja Jumala sanaa ei saanut käyttää, vaikka partiossa toimi seurakunnan tiloissa.

Leirillä oli pieni tyttö joka itki vaan. Ohjaaja yritti lohduttaa mutta mikään ei auttanut. Lopulta hän rukoili hiljaa tytön puolesta ja kuiskasi lopuksi tytön korvaan: Hyvää yötä Jeesus myötä.

Ihme tapahtui ja tyttö nukahti heti.Ne oli ne tutut sanat joita ennen partiossa oli käytetty.Jeesus antaa turvan lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille.

Lapsiamme aivopestään, heidän identiteetti ja minä kuva viedään juuri kasvuiässä,kouluissa ja tarhoissa,kaiken tämän muun pelon keskellä mikä maailmassa vallitsee. Terapeutit ei riitä.


Jeesus tule lasten, nuorten ja meidän aikuisten avuksi. Anna päättäjien herätä näkemään mitä lapsille ja nuorille on tapahtumassa.

Amen.

Äiti, en uskalla enää mennä nukkumaan   https://youtube.com/watch?v=mAPhx7l9btQ&feature=shared


Älä pelkää   https://youtu.be/Es6nMwui6cg?si=Cdm9mk6NzR3GRsHe


Halusin nostaa tämän tänne asian tärkeyden vuoksi, että me aikuiset ja etenkin te päättäjätasolla olevat, että heräisimme ennen kuin on liian myöhäistä. Lastemme ja nuortemme hätähuuto on liian suuri!

Jos koet tämän tärkeänä, jatka eteenpäin. 🙏✝️

Jeesus tule ja herätä meidät totuuteen!

Amen 🙏✝️




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti