torstai 4. lokakuuta 2018

HENGEN HEDELMÄT


 

 
 
 
 4.10.2018.
 
Tänään aamupuolesta näin jotain unta, josta en paljoakaan muista, muuta kuin unen loppu hetkeä. Ehkei tällä varsinaisesti mitään tarkoitusta ole, mutta ajattelin jakaa ... :

Olin unessa, meille tulevalla hiekkatiellä, päätien varessa. Otin erilaisia valokuvia luonnosta ja siitä elinympäristöstämme. Zoomasin oikein laajakuvaa erään naapurin tilasta puiden läpi ja se näytti aika hienolta kuvalta. Siihen tuli joku tuttu minua jututtamaan ja ihmettelimme yhdessä kuinka tuosta naapurin tilasta ja talosta oli tullut varsin suuri ja remonttikin oli vielä paljon kesken. Kuinka hieno ja suuri siitä tuleekaan. Siintä vierestämme oli mäen päältä, joka oli hyvin kallioinen, kaatunut alas suuri puu, vaiko oliko se kaadettu alas, mutta joka tapauksessa, se oli sortanut alas tulessaan valtavasti myös maata ja mäki ja sen alue oli todella siivoton. Mietimme että jääkö tuo tuollaiseksi ja siivoaako sitä kukaan ...
Sitten siihen tuli jotain muitakin ja he kiroilivat kovasti ja sanoin heille:
- " Oikean uskovan tunnistaa hyvin siitä, ettei hän kiroile ja toistenkin kiroileminen sattuu hänen sydämeen. Siitä tunnistaa hedelmän joka hänessä vallitsee .. monasti yritän olla hiljaa, mutta joskus minun on pakko huomauttaa jotenkin, jos kuulen kiroilua ..."
Eräs uskova siskoni oli siinä vierellä ja sanoi, että oli joskus aiemmin kokenut toisten kiroilemisen samoin, mutta oli nyt jostakin syystä sille paatunut, eikä enää huomannut edes koko asiaa ... muuta en sitten unesta muistakkaan ja se taisi loppua melkein siihen.

Jo sillä jotain haluttiin kertoa, oli se varmasti tuo ihmisten paatuneet sydämet, .. meidän uskovienkin. Se kertoo siitä, että olemme menneet kauemmaksi Kristuksesesta, olemme alkaneet vieraantua Hänestä. Herra, auta meitä tässä, auta meitä olemaan joka hetki kanssasi, ei vain sunnuntai kirkossa, vaan kaikessa ja kaikkialla, mitä teemmekään. Kulkekaamme Jeesus edellämme, seuraten Häntä.
Amen.

Kuva


Sana synnistä : http://www.kotisatama.net/fi/raamattuja ... 1998-04-10


Ihmeellistä on, että Hengen hedelmät ovat kuin perhe, joka viihtyy yhdessä. Kun ystävystyt jonkun perheen jäsenen kanssa, huomaat pian, että kaikki muutkin perheenjäsenet ovat ystäviäsi. Jos vietät aikaa yhden kanssa, muut kahdeksan tulevat käymään. "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa." ~Martin Lönnebon kirjasta Väven~

Kultainen sääntö: Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.

... toivoa jotain hyvin kallisarvoista?" "Mikä olisi mahdotonta minulle", vastaa Jumala kärsivällisesti. "Sitten toivon kaikkia yhdeksää Hengen hedelmää."


 Hengen Hedelmä : https://www.youtube.com/watch?v=t-3agfM9v4c

 Miksi sallit meidän eksyä pois sinun teiltäsi, Herra, ja annoit meidän sydämemme paatua, niin ettemme sinua pelkää? Palaja takaisin palvelijaisi tähden, perintöosasi sukukuntain tähden. Vähän aikaa vain sinun pyhä kansasi sai pitää perintönsä; meidän ahdistajamme ovat tallanneet sinun pyhäkkösi. Me olemme niinkuin ne, joita sinä et ole ikinä hallinnut, olemme, niinkuin ei meitä olisi otettu sinun nimiisi. Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu, että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä, kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi! Jes. 63:17 - 64:3.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti