tiistai 30. lokakuuta 2018

MIKÄ ON ALUSTA ALKAEN OLLUT

Shalom!
Tänään, herättyäni ja rukouksessa ollessani, näin 2 kuvaa:

Kuva


Ensin näin kuvan jossa oli Jeesus ja kohta näin kuinka valkoisiin puettu kaunis morsian tuli Jeesuksen lähelle, otti Jeesusta keveästi kädestä kiinni ja alkoi tanssia Jeesuksen ympärillä, käsi kädessä ja kohoitettuna ylös ...

Sitten näin vielä toisen kuvan, ja siinä Jeesus seisoi, Suuri avattu kirja vierellään, aivan kuin sanoen: "Minä olen Sana".
Kiitos Jeesus, Kiitos! Tule pian, sillä ikävissämme täällä odotamme sinua.
Amen.


Kuva

1. Johanneksen kirje 1

Elämän Sana
1 Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. [Luuk. 1:2; Joh. 20:27; 2. Piet. 1:16]
2 Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. [Joh. 1:4+]
3 Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. [Joh. 17:21]
4 Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi. [Joh. 15:11]

Jumala on valo
5 Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.
6 Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. [2. Kor. 6:14]
7 Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. [Hepr. 9:14; Ilm. 7:14]

Syntien tunnustaminen ja sovitus
8 Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. [Jaak. 5:16]
10 Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

" JA KENKINÄ JALOISSANNE ALTTIUS RAUHAN EVANKELIUMILLE



Shalom! Rauhaa teille ... kuin myös itselleni 👪


Tänään, kun heräsin ja rukoilin Herran läsnäolossa, näin 3 kuvaa ja ymmärsin että Herra puhui minulle:

1. Näin tummasta kivestä tehdyn kivirapun ja siinä jalan seisomassa rapulla. Katsoin että jalassa oli matala ja tukeva kenkä, joka on hyvä ja vakaa jalassa ..

2. Näin taas kuvan tuosta kivirapusta, mutta nyt näytettiin ne leveämmin ja laajemmin, joten näin useammat tummat kiviraput ja nyt niillä näin seisomassa 2 jalkaa ja huomioin, että noissa molemmissa jaloissa oli samanlaiset jalkineet kuin ensimmäisessä kuvassa.
Nyt tämä seisoi vakaasti molemmin jaloin, koko olemuksellaan, ei vain puolinaisesti ...

3. Lopuksi näin kuvan naisen jalasta, jossa oli musta nilkkuri, ei kovin korkea, mutta kuitenkin sellainen leveä korko siinä oli ... ja voi ... tuo korko oli puoliksi irti ...

Kiitos Jeesus muistuksesta. Tarkistaa se miten tukevasti seisomme, onko jalkineemme asialliset ja vakaat ... Tuo rikkinäinen naisen kenkä, osoitti tuon näyn minulle, itselleni ja varmasti tämä monia muitakin koskettaa.
Eilen mieheni ja minun piti mennä syntymäpäiville, mutta se peruuntui, mieheni metsästys touhujen takia. Olin odottanut monta tuntia, että hän saapuisi kotiin ja pääsisimme lähtemään, mutta ei, lopulta kun hän tuli kotiin, oli jo liian myöhä lähteä mihinkään, etenkin kun oli tarkoitus mennä aivan toiseen kaupunkiin.


No, minä menetin täysin malttini ja se ei ole minun tapaistani tässä syvemmässä uskossa ollessani. Annoin mieheni kuulla kunniansa ja se jäi kyllä lopulta itseäkin harmittamaan. Rauhoituimme kyllä illan syvetessä. Varmaan tuttua monelle, meille uskovillekkin.
Aamulla kun heräsin, miehen jo mentyä metsälle, näin nämä kuvat ja pyysin Herralta anteeksi käytöstäni, sillä ei se ole minun tapaistani, ei todellakaan.
Ymmärsin myös, että tämä kaikki oli myös sen vihtahousun syytä ja se yrittää tehdä tämän kautta tepposiaan. Se on hyökännyt viime aikoina kovaa. Moni uskova kertoo samaa. Koen nuo hyökkäykset monasti oikein fyysisesti. Se kertoo, että lopunaikoja eletään.
Joten, on aika tarkistaa tuota sotaasua ... ja etenkin noita jalkineita, joista huomautus tuli.
 Tarkistakaamme, että ne ovat kunnossa, kestäen suuremmankin vastustuksen, että niillä on vakaa seistä ja molemmin jaloin, ei vain puolinaiseti, yhdellä rapulla, vaan nähdä asiat laajemmin. Herra halusi heti palauttaa omansa maanpinnalle, ... vakaasti ja rauhassa seisomaan omilla jaloillaan, mutta Herran, Jeesuksen Kristuksen voimassa.
Kiitos Jeesus muistuksesta, niin minulle, kuin varmasti monelle muulle.



10 Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. 11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. 12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. 13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. 14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, 15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. 16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, 17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. 
Efes.6. 

Amen. 

 Pyysin Herralta Sanaa tähän hetkeen, olihan Hän jo antanut ojennukseksi näkyjensä kautta tuon Efes.6:den, mutta pyysin Häneltä vielä jotain Sanaa ja näin Hän vastasi, näkyihini liittyen, kuinkas muutenkaan, joten otetaan opiksi:



Sananlaskut 19 LUKU.
Toisen osan jatkoa: Lyhyitä lauselmia elämän eri aloilta.

1 Parempi on köyhä, joka nuhteettomasti vaeltaa,
kuin huuliltansa nurja, joka on vielä tyhmäkin.
2 Ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi,
ja kiirehtivän jalka astuu harhaan.
3 Ihmisen oma hulluus turmelee hänen tiensä,
mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee.
4 Tavara tuo ystäviä paljon,
mutta vaivainen joutuu ystävästänsä eroon.
5 Väärä todistaja ei jää rankaisematta,
ja joka valheita puhuu, se ei pelastu.
6 Monet etsivät ylhäisen suosiota,
ja kaikki ovat anteliaan ystäviä.
7 Köyhä on kaikkien veljiensä vihattu,
vielä vierotumpi ystävilleen.
Tyhjiä sanoja hän saa tavoitella.
8 Joka mieltä hankkii, se sieluansa rakastaa;
joka ymmärryksen säilyttää, se onnen löytää.
9 Väärä todistaja ei jää rankaisematta,
ja joka valheita puhuu, se hukkuu.
10 Ei sovi tyhmälle hyvät päivät,
saati sitten palvelijalle hallita ruhtinaita.
11 Ymmärrys tekee ihmisen pitkämieliseksi,
ja hänen kunniansa on antaa rikos anteeksi.
12 Kuninkaan viha on kuin nuoren leijonan kiljunta,
mutta hänen suosionsa on kuin kaste ruoholle.
13 Tyhmä poika on isänsä turmio,
ja vaimon tora on kuin räystäästä tippuva vesi.
14 Talo ja tavara peritään isiltä,
mutta toimellinen vaimo tulee Herralta.
15 Laiskuus vaivuttaa sikeään uneen,
ja veltto joutuu näkemään nälkää.
16 Joka käskyt pitää, saa henkensä pitää;
joka ei teistänsä välitä, on kuoleman oma.
17 Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle,
ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.
18 Kurita poikaasi, kun vielä toivoa on;
ethän halunne hänen kuolemaansa.
19 Rajuluontoinen joutuu sakkoihin:
vain yllytät, jos yrität apuun.
20 Kuule neuvoa, ota kuritus varteen,
että olisit vasta viisaampi.
21 Monet ovat miehen mielessä aivoitukset,
mutta Herran neuvo on pysyväinen.
22 Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa,
ja köyhä on parempi kuin valhettelija.
23 Herran pelko on elämäksi:
saa levätä yönsä ravittuna, eikä mikään paha kohtaa.
24 Laiska pistää kätensä vatiin,
mutta ei saa sitä viedyksi suuhunsa jälleen.
25 Lyö pilkkaajaa, niin yksinkertainen saa mieltä,
ja jos ymmärtäväistä nuhdellaan, niin hän käsittää tiedon.
26 Joka isäänsä pahoin pitelee ja ajaa äitinsä pois,
se on kunnoton ja rietas poika.
27 Jos herkeät, poikani, kuulemasta kuritusta,
niin eksyt pois tiedon sanoista.
28 Kelvoton todistaja pitää oikeuden pilkkanaan,
ja jumalattomien suu nielee vääryyttä.
29 Tuomiot ovat valmiina pilkkaajille
ja lyönnit tyhmien selkään.


lauantai 27. lokakuuta 2018

RUKOUS, JOHON JEESUS MEITÄ KEHOITTAA





Näin eilen 26.10.2018. yöllä unessa Rukouksesta joka liittyy Raamatun Sanaa, näin ne rintarinnan, molemmat tekstit vieretysten.

Aamulla niitä en enää muistanut, muuta kuin että tuo Rukous oli sama kuin tuo Sana Raamatusta. Mietin hetken mitkä ne voi olla ja tulin pikaiseti siihen tulokseen, että kyseessä on Isä meidän Rukous ja Matt. 6. Vuorisaarna, jossa Jeesus puhuu tuosta Rukouksesta.
Siksi nyt tuon Matt.6. luvun:


Matteuksen evankeliumi:
6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
6:2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6:3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
6:4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
6:5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
6:7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
6:8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].
6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
6:16 Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6:17 Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi,
6:18 etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
6:19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
6:20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
6:21 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
6:22 Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu.
6:23 Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!
6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
6:25 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
6:27 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
6:28 Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
6:29 Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
6:30 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
6:31 Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
6:32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
6:34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

Isä meidän, joka olet taivaissa
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
[Sillä sinun on valtakunta
ja voima ja kunnia iankaikkisesti.]
Aamen.

perjantai 26. lokakuuta 2018

"TOTISESTI TÄMÄ OLI JUMALAN POIKA"


Watsupp keskustelua eilen, 25.10.2018:

Minä: Tänään herättyäni olin rukous hetkessäni ja näin kultaisen sauvan jonka päässä oli pyöreä ja kirkas kivi...
Herättääkö ajatuksia?
Tiedän, että tuollaisen sauvan/valtikan symbolisuus on valta. Vallan merkki. Valtikka on sauva, joka kruunun tavoin symboloi valtaa.
Siunausta tähän päivään meille kaikille.

Jarmo: Joo, mahtava symbooli... siis hioutunut pyöreä kivi... se on valmis morsian. Sitten tuo kultainen sauva. Sauvahan on paimenen ja tuo kuvastaa aika hyvinä kokonaisuutena morsiamen valmistumista. Meillähän alkaa tuhatvuotiskaudella suuri työ, olemalla kristuksen pappeja ja tuomareita. Mutta jo ennen sitä. Otan vertauskuvaa Matteus 27 sieltä jostain jakeissa 48-50 paikkeilla jossa sanotaan että monien haudat aukenivat ja he ilmestyivät monille. Noh, miksipäs ei sitten tässä ylösnousemuksessa tapahdu sama asia ja pääsemme ylösoton jälkeen maan päälle ilmestymään monille. Tämä on mun näkemys.



 46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? 47 Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: "Hän huutaa Eliasta". 48 Ja kohta muuan heistä juoksi ja otti sienen, täytti sen hapanviinillä, pani sen ruovon päähän ja antoi hänelle juoda. 49 Mutta muut sanoivat: "Annas, katsokaamme, tuleeko Elias häntä pelastamaan". 50 Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
51 Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, 52 ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. 53 Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle. 54 Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika". 
Matt.27.

tiistai 23. lokakuuta 2018

LOHDUTTAVAN TUORE SAARNA - JUHANI LAUKKONEN


Lohduttava tuore saarna ja ne synnytystuskat polttoineen... Juhani Laukkonen:
https://www.youtube.com/watch?v=ijhMPh_U9AQ

Se on niin selkeä sanainen ja ymmärettävä, mutta nojaahan se Raamatun Sanaan. Tuossa oli juuri samaa ajattelua kuin minä ajattelen tämän olevan .. ja on eräitä, joiden kanssa olen hieman erimieltä esim. tuosta armosta. He todella ajattelevat kuin tuossa alussa: "Rauha, rauha .." Herra, auta heidät ymmärtämään.

Suosittelen kuuntelemaan ja katsomaan tämänkin.
Olkaa Siunatut Kristuksessa!

maanantai 22. lokakuuta 2018

KUULKAA - ESA HEISKA - AIVAN KUIN ELIA KARMELILLA

KUULKAA - ESA HEISKA!!


ESA HEISKA - Katsokaa ja kuunnelkaa tämä Raamattu tunti ihan ehdottomast!!! : http://www.tv7.fi/vod/player/62945/


Esa Heiska - Aivan kuin Elia Karmelilla

Kokoustaltioinnit
Evankeliumintalo

Mukana Esa Heiskan lisäksi myös Riitta ja Heikki Talo, Sirkka-Liisa Kosonen, Daniela Penttilä ja Tino Portnoj.
Evankeliumintalo

35 katselua
Ensilähetys: lokakuu 21, 2018, Taivas TV7
Jaksonumero: 16
Kesto: 95 min
Puhutut kielet:
suomi

 Tämä puhuttelee vahvasti. Koen tämän uneeni, kaksosista, vahvasti. Esa puhui montuista ja epärehellisyydestä.: Siinä mun kaksos unessa oli noita monttuja. Eräs veli kirjoitti äsken minulle viestissä;
"Mulle tulee vaan koko ajan mieleen tuon toisen lapsen kohdalla että sinun nimesi älköön enää olko Jaakob vaan Israel"
Ensimmäisessä syntymässä lapsi ei liikkunut niissä nostetuissa käsissä. Maalliset seurakunnat ei ole sitä elävää uskoa jota Hän haluaa ennalta asettaa. Hänen alttarinsa pitää rakentaa uudellen. Ja kun tuo toinen uusi unessa syntyi oli se vahva, iloa ja eloa täynnä. Niin tulee olemaan Jumalan seurakunnassa, joka ei ole ihmis käsin rakennettu, vaan Jumalan Sanan totuudessa.
Kiitän tätä veljeä, että ilmoitti minulle tuosta ohjelmasta.
Näin tämän nyt vahvasti koen ...
Olkaa siunatut ... ja katsokaa toi ohjelma! Koen sen nyt tärkeänä.

                                     Profeetta Elia puolusti puhdasta Jumalan palvontaa

 1Kun:
18:21 Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." Eikä kansa vastannut hänelle mitään.
18:22 Niin Elia sanoi kansalle: "Minä olen ainoa jäljelle jäänyt Herran profeetta, mutta Baalin profeettoja on neljäsataa viisikymmentä.
18:23 Antakaa meille kaksi mullikkaa, ja valitkoot he itselleen toisen mullikan, paloitelkoot sen ja pankoot kappaleet puiden päälle, mutta älkööt panko tulta; ja minä valmistan toisen mullikan ja asetan sen puiden päälle, mutta en pane tulta.
18:24 Sitten huutakaa te jumalanne nimeä, ja minä huudan Herran nimeä. Se jumala, joka vastaa tulella, on Jumala." Kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Niin on hyvä."
18:25 Ja Elia sanoi Baalin profeetoille: "Valitkaa itsellenne toinen mullikka ja valmistakaa se ensin, sillä teitä on enemmän. Huutakaa sitten jumalanne nimeä, mutta älkää panko tulta."
18:26 Niin he ottivat sen mullikan, jonka hän antoi heille, ja valmistivat sen. Sitten he huusivat Baalin nimeä aamusta puolipäivään asti, sanoen: "Baal, vastaa meille!" Mutta ei ääntä, ei vastausta! Ja he hyppelivät alttarin ääressä, joka oli tehty.
18:27 Puolipäivän aikana Elia pilkkasi heitä ja sanoi: "Huutakaa kovemmin; hän on tosin jumala, mutta hänellä voi olla jotakin toimittamista, tahi hän on poistunut johonkin, tahi on matkalla; kenties hän nukkuu, mutta kyllä hän herää."
18:28 Niin he huusivat vielä kovemmin ja viileksivät itseään tapansa mukaan miekoilla ja keihäillä, niin että heistä vuoti verta.
18:29 Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa!

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

SIITÄ ME PUHUMME: ELÄMÄN SANASTA




Eilen meillä oli taas se Rukousyhteys Hetki ja vihdoin ja viimein saimme Evankelista Jorma Tapanaisen paikalle ja pääsimme juhlistamaan hänen 90 v. syntymäpäivää. Hän oli lähtenyt viettämään sitä lastensa luo Kanadaan ja hyvä niin että pääsi pitkästä aikaa tapaamaan lapsiaan.Kerroin eräältä veljeltä onnittelut ja kerroin siitä taulusta, jonka hän oli Jormaa varten suunnitellut.Hän kiitti kiittämistään, niin iloinen hän oli siitä ... pitkin iltaa hän muisti kiittää. Se oli siis nappisuoritus! Kiitos siis myös tälle veljelle, joka kuvan suunnitteli! Kiitos, että suostui suunnittelemaan tuon kuvan.

Yritin tuoda kuvan myös tänne, mutta tämä sivusto ei suostunut sitä vastaan ottamaan. Harmi. Olisi ollut ilo jakaa myös täällä tuo kaunis kuva.
Kaikki läsnäoliljat myös ihailivat tuota taulua ja toden totta se kaunis onkin. Hymyilin kun Jorma illalla taas otti tuon 1.Joh.1. opetus tekstikseen, niin kuin miltei aina, se todella on hänen lempi Sanan paikka.
Sitä on hyvä lukea tänään vaikka päivän tekstinä. Niin ja ilta oli hyvä, sillä 2 valkopukuista Kristuksen morsianta tuli lisää, he antoivat itsensä Jeesukselle. Voiko ilta paremmin päättyä. Kiitos Jeesus.

Ensimmäinen Johanneksen kirje 1
1. Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta -
2. ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille -
3. minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4. Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5. Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Meillä oli yllätys vieraana myös valtava julistaja, Seija Pajatie. Ja hän on juuri julkaissut kirjan: TEKOPYHÄ.
Kirja vaikutti mielenkiintoiselta.

 Kaksi tuhatta vuotta sitten uskonnollinen eliitti naulasi Jeesuksen ristille. Sama asiantuntijajoukko häärää vielä tämänkin päivän seurakunnissa. Löytyykö heiltä totuus Jumalasta? Mistä löytyy apu ihmiselle hänen suurimmassa hädässään?
Kirjan tekijä on entinen ateisti, kommunisti ja alkoholisti, joka kiersi kirkot ja kristityt kaukaa. Suurissa vaikeuksissaan hän alkoi etsiä totuutta ja lähti seuraamaan tielleen tulevaa todistusaineistoa. Matkallaan hän löysi mahtavia aseita elämän vaikeuksista selviämiseen. Kirja kertoo, kuinka nuo keinot ovat kenen tahansa löydettävissä.
Seija Pajatie:
”No kuinka entinen alkoholisti ylipäätään uskaltaa avata suunsa ja puhua Hänestä? Alkoholismi sinänsä on hirveä orjuus, mutta armossaan Isä käänsi tragediani onnenpotkuksi. Ja näin Hän tekee kaikille, jotka kääntyvät Hänen puoleensa! Kääntää pahan hyväksi ja kirouksen siunaukseksi. Uumoillessani, että löydän itseni seuraavaksi hautausmaan mullista, olin valmis ottamaan vastaan jopa sellaisia neuvoja, jotka sotivat aikaisempia ajatusrakennelmiani vastaan. Ja niin löysin elämän suurimman aarteen: kohtasin Jumalan.”
”Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni” (Ps. 40:3).
 Tv7 myy kirjaa.
https://www.kristillinenkirjakauppa.fi/tuote/tekopyha-selviytymistarinoita-seija-pajatie/


Seija. Ateistin uskon tunnustus. Tuo samainen Seija josta yllä/ edellä kerroin : http://www.tv7.fi/vod/player/5338/

perjantai 19. lokakuuta 2018

JOKIN UUSI KÄYNNISTYY







Shalom!
Koen että tuo uusi on alkanut jo käytäntöön. Mitä se onkaan se on jo muuttumassa näkyväksi ( ensimmäinen kaksosista on syntynyt, eli uusi). Kun näin kuvan siitä valtavissa tyrskyissä surffaavasta ihmisestä, joka iloisena hymyili ja pysyi silti pystyssä. Tiesin sen antavan lohtua juuri meille jotka olemme tuon taistelun keskellä. Hyökkäys on ollut vahvaa ja olen ymmärtänyt että juuri siksi että tuo uusi ei pääsisi toteutumaan. Olemme olleet kuin Pietari Jeesuksen kanssa merellä. Me emme uppoa kun Jeesus on kanssamme. Saamme turvassa iloita Hänen vierellään. Viime yönä heräsin hetkeksi ja näin valkoisen nappulan ja sen kohoreunat oli taivaansiniset. Siihen oli piirretty jotain, ehkä toimintoja mutta niistä ei saanut selvää kun kuva oli pieni.
Aamulla kun heräsin niin rukous hetkellä painoin tuota nappulaa virtuaalisesti mielessäni. Siinä oli taivaalliset värit. Jokin käynnistyy.
Tuon vain sen mikä jaettavaksi ja lohdutukseksi on tännekkin tarkoitettu.
Pääasiassa tulisi karsia juuri noita turhia maallisia asioita, joita elämässämme on ja antaa se tila Herran käyttöön.
 Tässä on ollut aika hyökkäystä ja olen saanut selvitellä ajatuksiani, mutta nyt kyllä suurinpiirtein tiedän missä mennään. Hymyillään vaan iloisesti, vaikka tyrskyt olisivat kuinka korkeat, emme me huku, jos Jeesus kulkee vierellämme.
Häntä kuunnellessa ja katselessa ei voi muuta kuin iloita ... ei siis katsella olosuhteita, niillä vihulainen yrittää vain meitä nujertaa. Jätetään pois se, mitä itse tahdomme ja annetaan toteutua Jumala tahto ja suunnitelma elämässämme, se on paljon parempaa, kuin itse ymmärrämme suunnitella.
Amen.

Sain aamulla sähköpostia, joka vahvisti tätä kaiken kokemaani, tässä pätkä viestistä:

" Ajattelin kirjoittaa lyhyesti, vähän kuin viestin tuojana, oon seurannut tuolla ulkolaisilla palstoilla erästä julistajaa, joka on puhunut pitkään valtavasta taistelusta Herran palvejoiden ja näkijöiden ympärillä ja siitä että tuo taistelu on jatkunut pitempään kuin ihmiset ovat odottaneet ja jaksaneet. Sinä olet aina tullut mieleen tästä tietynlaisesta ryhmästä ihmisiä, josta hän puhuu. Ja nyt tuossa syksyn alussa hän alkanut puhumaan, että läpimurto on tapahtumassa ja että nämä henkilöt voivat alkaa odottaa sen näkyvän heidän elämässään."

Totisesti allekirjoitan tuon sanoman, sillä kaikki tuo on tapahtumassa ja olen saanut kokea sen nahoissani. Lähettäjä, arvuutteli, ymmärsinkö hänen viestin, mutta totisesti sen ymmärsin ja olin sen kokenut.
Nyt on tärkeää elää mahdollisimman paljon Kristuksen läheisyydessä ... ja maailmaa vähempi.

 Kävin iltapäivästä hetkeksi nojatuolille silmät kiinni Herran läsnäoloon. Näin siinä heikon kuvan jossa se toinen lapsi syntyi. Kysyin Herralta näinkö oikein ja kohta näin hieman vahvemman kuvan jossa kädet nosti lapsen ilmaan. Ja lapsi oli vahva ja se nauroi suu auki iloissaan ja heilutteli iloisesti käsiään ilmaan.
Kiitos Jeesus!

Toinen kirje korinttilaisille 5

1. Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
2. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
3. sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
4. Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
5. Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
6. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
7. sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
8. Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
9. Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
10. Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
11. Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.
12. Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.
13. Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, niin olemme olleet Jumalan tähden; jos taas maltamme mielemme, teemme sen teidän tähtenne.
14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15. ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

Siunaten teitä, Jeesuksen Kristuksen nimeen!

torstai 18. lokakuuta 2018

JEESUS PELASTAA SINUT




UUDESTISYNTYMINEN

Jumala loi sinut hengelliseksi ihmiseksi, joka elää ikuisesti. Elinaikasi täällä maan päällä on rajoitettu ja sillä on YKSI tarkoitus, joka on paljon tärkeämpi kuin mikään muu. Tämä elämäsi perimmäinen tarkoitus tässä ajassa on VALMISTAA ITSEÄSI TAIVASTA VARTEN.
Jeesus kutsuu sinua todelliseen, elävään ja ikuisesti kestävään yhteyteen Jumalan, sinun todellisen Isäsi ja Luojasi kanssa. Tämä yhteys Jumalan kanssa alkaa jo täällä maailmassa silloin, kun sinä otat vastaan Jeesuksen Pelastajanasi ja Herrananasi. Vain Jeesus antaa sinulle yhteyden Jumalan Isän kanssa, sillä kaikki muut yritykset epäonnistuvat ja ovat valhetta ja petosta.
Jeesus on pyyhinyt pois sovitustyöllään Golgatan ristillä kaiken synnin vallan, joka muuten erottaisi ihmisen Jumalan yhteydestä. Ilman Jeesuksen vastaanottamista synti sitoo sinut kadotukseen ja ikuiseen eroon Jumalasta. Sinä voit nyt heti ottaa ratkaisevan askeleen ja vastaanottaa Jeesuksen niin pelastut ja pääset ikuiseen yhteyteen Jumalan kansssa.
Ap. t. 16:30-31: Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herra, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Kun vastaanotat Jeesuksen henkilökohtaisena Pelastajanasi, Jumala uudestisynnyttää sinut uudeksi luomukseksi. Sinusta tulee Jumalan Isän lapsi, jolle Hän antaa perillisen oikeudet siunauksiinsa Jeesuksen kautta. Elämä Jumalan yhteydessä tekee sinulle mahdolliseksi päästä vapaaksi kaikesta syyllisyyden, pelkojen, himojen, epätoivon ja monien muiden synnin kirousten painostuksista. Jeesus on tullut tekemään tyhjäksi kaikki pimeyden työt. Hän on väkevä ja voimallinen koskettamaan mitä tahansa elämäsi aluetta parantavalla, puhdistavalla ja vapauttavalla voimalla kun antaudut Hänen yhteyteensä ja muuttavan voimansa kosketukseen. Hän parantaa ja eheyttää sinut hengellisesti, mielesi alueella, ja fyysisesti.
Joh. 3:16-17: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Tämä ihmeellinen Jumalan armo on kuuluu jokaiselle ihmiselle maan päällä aivan samalla tavalla. Raamattu sanoo, että jokainen ihminen on kuollut ja kadotettu syntiensä tähden, jos hän ei usko Jeesukseen. Jos sinä etsit totuutta, valkeutta, hyviä asioita tai vanhurskautta voit löytää ne vain Jeesuksen kautta ja Hänessä. Et voi parantaa itse itseäsi, vain Jeesus, sinun Luojasi voi asettaa sinut ennalleen, muuttaa ja parantaa sinut. Pelastuminen on hyvin yksinkertaista, sillä Pyhä Henki vetää sinua Jumalan puoleen ja Hän johdattaa sinut vastaanottamaan Jeesuksen.
Sinä kaipaat Jumalaa, sillä Jumala itse on luonut sen kaipauksen sydämeesi. Myöskin Jumala Isä kaipaa yhteyttä sinuun, mutta Hän voi saada sen vain kun antaudut Jeesukselle. Sinä kaipaat vanhurskautta, totuutta, elämää ja ratkaisuja. Sinun sydämesi haluaa luopua synnistä ja pimeydestä ja tulla Jumalan yhteyteen ja siksi päätät hyljätä ja luopua vanhasta elämäntyylistäsi synnin ja pimeyden orjana ja vastaanotat Jeesus elämäsi Pelastajana ja Herrana. Toimit vain niinkuin apostoli Paavali kirjoitti Rooman uskoville:
Room. 10:9-10: Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Jos nyt teet päätöksen vastaanottaa Jeesus henkilökohtaisena Pelastajanasi ja Herranasi, lausu seuraava rukous ääneen juuri siellä, missä nyt olet. Me liitymme kanssasi tähän rukoukseesi ja siunaamme sinua ja päätöstäsi.
 
"Rakas Herra Jeesus, minä tunnustan Sinut Pelastajanani ja Herranani. Tunnustan, että Sinä olet Jumalan Poika ja Sinut on ristiinnaulittu minun edestäni, niin että minä saan kaikki syntini anteeksi. Pyydän Sinua, anna minun kaikki elämäni synnit, ajatukset, sanat, teot ja laiminlyönnit anteeksi. Puhdista minut synnin juuristosta elämässäni. Teen parannuksen ja käännyn pois pahoilta teiltäni. Pyydän sinua Jeesus tulemaan sydämeeni ja täyttämään minut Pyhällä Hengelläsi, puhdistamaan minut, vapauttamaan minut, parantamaan ja eheyttämään minut ja tekemään minusta uuden luomuksen. Täytä minut Pyhällä Hengellä ja tulella. Tee minusta Sinun valtakuntasi uskollinen palvelija. Päätän seurata Jeesusta tästä hetkestä alkaen, lukea ja kuunnella Sinun sanaasi, seurata Pyhän Hengen innoitusta ja ohjausta. Otan nyt vastaan uskon kautta täydelllisen pelastuksen ja anteeksiantamuksen.  Kiitän Sinua pelastuksesta ja Pyhän Hengen lahjasta. Vastaanotan Sinulta täysin uuden suunnitelman elämääni varten, kiitos Jeesus!"
 
Nyt voit uskoa että Jeesus on vastaanottanut sinut ja antanut sinulle Hänen vanhurskautensa ja täydellisen pelastuksensa lahjana suuren rakkautensa tähden. Voit nyt luottaa Häneen, elää Hänen kanssaan ja kasvaa Häneen. Tämä on mahdollista, koska raamattu sanoo: Room. 10:13: Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
Jumalan pelastussuunnitelma toimii nyt sinun hyväksesi. Jeesus on tullut sinun elämääsi. Hän elää sinun sisimmässäsi Pyhän Hengen kautta. Sinun henkesi on syntynyt uudesti ja päässyt yhteyteen Jumalan kanssa. Pyhä Henki alkaa opettaa, johtaa ja muuttaa sinua. Hengelliset silmäsi ovat avautuneet ja voit ymmärtää Jumalan Sanaa, Jumalan valtakunnan periaatteita ja ohjeita. Voit alkaa vastaanottaa Pyhän Hengen ohjauksessa johdatusta ja siunauksia elämääsi.
Kerro ratkaisustasi joillekin ystävillesi! Mitä enemmän puhut muille siitä, mitä Jeesus on tehnyt sinulle, sitä nopeammin kasvat uskossasi. Suusi tunnustus tekee sinut lujaksi ja rohkeaksi samalla kun saat lisää Hengen vapautta päästä niihin Jumalan valtakunnan ulottuvuuksiin, jotka Jumala on rakkaudessaan tarkoittanut sinulle.
Sinun on myös tarpeen etsiytyä elävien uskovien yhteyteen, jossa voit kasvaa, vastaanottaa opetusta ja jakaa elämäsi muiden Jumalan lasten kanssa. Sinä olet nyt tiellä, joka johtaa sinut taivaaseen. Jeesus on peittänyt elämäsi verellään, joka on aina ja kaikkialla pelastuksesi perustus. Opi tuntemaan lisää Jeesusta ja anna Pyhän Hengen muuttaa sinua lisää Hänen kaltaisekseen. Opettele tuntemaan lisää Pyhää Henkeä ja toimimaan Hänen kanssaan yhteistyössä.
Joh. 8:12: Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
Olet jatkuvassa kasvuprosessissa, missä voit saavuttaa yhä uusia siunauksia Jumalassa. Jeesus on avannut sinulle kokonaan uudet suunnitelmat ja mahdollisuudet jo täällä maailmassa. Hän kutsuu sinua palvelemaan muita ihmisiä ja jakamaan heille niitä siunauksia, mitä olet itse vastaanottanut. Jeesuksen pelastustyö johtaa sinut uuteen elämään Jumalan yhteydessä ja Hänen siunaustensa vastaanottamisessa.
http://www.tulta.net/Pelastus/uskoon.htm 

tiistai 16. lokakuuta 2018

HILJA AALTONEN; PÄIVÄHARTAUSKIRJA

Hartauskirja

1250427009_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg

Hilja Aaltonen, Päivähartauskirja
On olemassa yksi lähde, joka ei koskaan kuivu. Se lähde on keskellämme nyt niin kuin kaksi tuhatta vuotta sitten. Siinä lähteessä on elämän vettä, vaikka hetkeksi se lähde imettiin tyhjiin. Vihollinen luuli saavansa voiton ja tuhoavansa myös tämän lähteen, mutta Jumalan voima tuli vain osoitetuksi.
Tämä lähde, Jeesus, on kuollut, että kaikilla olisi mahdollisuus juoda sitä vettä, jota hän antaa. Anteeksiantamuksen ja rakkauden vettä. Ja vesi on tuleva lähteeksi niissä, jotka sitä juovat.

Jeesus, Vapahtajani, kuolit puolestani.
sinua sieluni kiittää, veresi armo riittää.

"Täytetty kaikki on" , kuulen.
Siivillä armon tuulen sieluuni sanoman kantaa,
syntini anteeksi antaa.

Täällä jo matkalla laulan, katkaisit syntini paulan.
Kultaista harppua kerran soitan saleissa Herran.




Lähde Jumalan : https://www.youtube.com/watch?v=EThgJj8nOFs

Tänään, kun heräsin, näin kuvan, jossa ihminen surffasi todella iloisena, suurissa meren aalloissa. Välillä aalto heitti häntä kovaa, mutta pysyi silti pystyssä. En tiedä tuota näyksi, mutta äsken, kun laitoin tämän päivän tekstin, koin, että me todella saamme iloiten luottaa Herraan, Jeesukseen Kristukseen, isoimmissakin maailman aalloissa ja myrskyissä. Hän kyllä kannattelee meitä, kun luotamme vain Häneen. Ehkä tuossa kuvassa oli kuitenkin Sanoma Häneltä.
Amen.  


Pietari kävelee veden päällä. Matt 14:25-32
Jeesus oli lähettänyt opetuslapset veneellä järven toiselle puolelle. Yöllä Jeesus kuitenkin tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?” Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi.

maanantai 15. lokakuuta 2018

JOKA JANOAA TULKOON, JA JOKA TAHTOO, OTTAKOON ELÄMÄN VETTÄ LAHJAKSI

 
 

Shalom! Rauhaa!
 
Tänään kun heräilin, olin hieman unen sekainen, enkä tiedä, onko näkemälläni ja kuulemallani mitään merkitystä, mutta päätin kuitenkin jakaa.
Kuulin, kuin kirkon kellot olisivat soineet ja hetken niitä kuunneltuani, hätkähdin, että eihän tänne kirkon kellot kuulu.
Ymmärrän, että kirkon kellot on kutsu ääni, se kutsuu seurakuntaa yhteyteen.
Sitten näin kuvan, jossa oli tumma, kihara hiuksinen nainen, voisin kuvitella hänet joksikin Palestiinalaiseksi tai sieltä päin. Tuolla naisella oli ruukku, oliko se viiniä vaiko vettä varten, mutta kovin välinpitämättömästi hän tuota ruukkua heilutteli, ruukun korvasta, joita näin vain yhden.
Hän heilutteli sitä yhden sormensa varassa, sormi tuossa ruukun korvassa. Siitä tiesin, että ruukku täytyi olla tyhjä.

Kuulin vielä miehen sanatkin, mutta harmikseni, ne ei tarttunut mieleen ... ehkei ollut tarkoitettu.
Kun sitten nousin ylös ja olin syönyt aamupalani, otin tuon Raamattuni, jota Herran kanssa olin ostamassa ja Hän puhui jo sen kautta, tuon RUUTIN Sananpaikalla.
Normaalisti pyydän, että avaa Herra, mutta nyt vain otin Raamatun hiljaa käteeni ja avasin ja tämä Sana minulle avautui:

  DANIEL 12

1. Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
2. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
3. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.
4. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
5. Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla.
6. Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?"
7. Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät."
8. Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?"
9. Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.
10. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät.
11. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.
12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.
13. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

Kiitin Herraa tuosta Sanasta ja miettien Hänelle ihmettelin:
- "Joko pian on tuo aika?"
Jatkoin Raamattuni tutkimista ja luin alkulehdiltä, kuinka Jumala loi maailman ja koki että niin oli hyvä ... Sitten katsoin loppuossa ja sen karttoja, Jerusalemia ja Betlehemiä, sydämessäni sinne kaivaten, sinne Uuteen Jerusalemiin!
Ja katsoin sitten niitä viimeisiä Raamatun Sanoja, joista  nousi tajuntaani vahvasti nämä Sanat, aivan kuin kohdistuen tuohon kuvani naiseen, jolla oli tyhjä astia ... :


Johanneksen ilmestys 22

1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
5. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
6. Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
7. Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"
8. Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
9. Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa".
10. Ja hän sanoi minulle: "Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä.
11. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
16. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
20. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.


Kaiken tämän päätteeksi alkoi korvissani ja sydämessäni soimaan tämä ihana kappale; 
JOKA JANOAA : https://www.youtube.com/watch?v=ISQtbsbQs2c

lauantai 13. lokakuuta 2018

KATSO, MINÄ SANON TEILLE SALAISUUDEN


Shalom, te rakkaat!
Tänään, herättyäni, olin Herran läsnäolossa ja rukouksessa. Mietin hiljaa, että miksi Hän on niin hiljaa, jo monia päiviä. Sanoin, että tämä yksin keskustelu käy voimille. Sitä Herralleni siinä tuskailin ja välillä yritin olla vain hiljaa... ja kuunnella.
Kun suunnittelin ylösnousua, näin kuvan, jossa mies (ihminen), seisoi asfaltti tien reunalla. Kulkiessani lähemmäs häntä, hän katosi ...
Mietin tuota kuvaa ja sanoin Herralle, että onko tämä näky, vai vaan omaa pään kuvitelmaa, Herra avaa ja vahvista.
Kohta näin uudelleen kuvan ja siinä kuvassa oli sellainen vanha, selkänojallinen puutuoli ja sen tuolin päällä näin vaatekasan mytyssä ... Siitä tiesin, että Herra tällä vahvisti enesimmäistä kuvaa.
Joka tuolla tuolilla olikaan istunut, oli hänestä jäänyt jäljelle tuo vaate kasa ...
Kiitos Jeesus Kristus!
Minä odotan Sinua, tule pian, MARANATA!!!

The 2nd Best RAPTURE Video on YouTube!!

https://www.youtube.com/watch?v=1tXafvMDoWg


 51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
1.Kor.15.


35. Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa;
36. ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle.
37. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä.
38. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat.
39. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan.
40. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee."
41. Niin Pietari sanoi: "Herra, meistäkö sinä sanot tämän vertauksen vai myös kaikista muista?"
42. Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?
43. Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
44. Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
45. Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä,
46. niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille.
47. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.
48. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.
 Luuk.12

Hoosianna, hoosianna! : https://www.youtube.com/watch?v=r_xAS-WROXI

AAAAAMEN!!!!! 

perjantai 12. lokakuuta 2018

JUMALAN TAHTO




 JUMALAN TAHTO:
https://www.youtube.com/watch?v=qnjbBJV5DAo


Koen vahvasti tänään, että Jumala puhuttelee minua juuri tuolla teemalla. Toin tuon videon, sen Sanoman takia. Jumala haluaa minustakin muovata jotain uutta puutarhaansa.
Olin kasvanut jo liian "isoksi" ja ehkä "risuiseksikin. Oksani ovat käyneet vanhoiksi ja heikoiksi, on aika nuorentaa niitä.
Kiitän Jumalaa, että Hän haluaa ojentaa minua. Tehdä minusta sellaisen, kuin miksi Hän on minut sunnitellut. Omat yritykseni vain valuvat hukkaan, koska ne ei ole Jumalan tahdossa suunniteltuja.
Jään Hänen käsiinsä ja Hän taitavasti minua muovaa, kuin saviastiaa valajan käsissä.
Saan ihmetellä sitä, kun suunnitelma alkaa muuttua näkyväksi ja ilosta huudahtaa:
- " Tätäkö Sinä tarkoititkin? Sinä näet minut näin ..."
Psalmi 139, on ollut minulle aina rakas ja sen äärellä olen monet kyyneleet vuodattanut. Siinä näkyy Jumalan suuruus meissä. Hän tietää hiuksiemme määränkin, ei Häneltä ole mitään salassa, se salatuimmankin Hän tietää, mitään emme voi Häneltä piilottaa ...



PSALMIT 139

1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet
minut.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
7. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
8. Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
9. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin,
10. sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
11. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
12. niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
13. Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
17. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
18. Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. - Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi.
19. Jumala, jospa sinä surmaisit jumalattomat! Ja te murhamiehet, väistykää minusta pois!
20. Sillä he puhuvat sinusta petollisesti ja lausuvat turhaan sinun nimesi - nuo sinun vihollisesi.
21. Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
22. Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.
23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.




Harvat Raamatun kohdat kertovat Jumalan läheisyydestä ihmisiin yhtä hienosti ja voimakkaasti kuin psalmi 139. "Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut", sanoo ensimmäinen lause. Psalmi kertoo meille, että Jumala ei ole etäinen tarkkailija. Hän katsoo syvälle jokaiseen meistä ja tuntee meidät. Hän ei tunne meitä vain osittain tai pintapuolisesti, hän tuntee koko meidän olemassaolomme. Samalla tavalla ei kukaan muu voi tuntea.
Psalmin edetessä sävy muuttuu itsepintaisemmaksi. "Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta edestäsi?" Psalmin kirjoittaja kuvaa itseään kulkemassa ylös ja alas, idästä länteen ennenkuin lopulta piiloutuu pimeyteen karistaaksen kannoiltaan Jumalan, mutta turhaan. Jumalan käsi ei ole nyt ainoastaan hänen päällään, kuten aiemmin (jae 5), vaan pitää hänestä kiinni (jae 10). Sen oivaltaminen tuntuu samalla kertaa sekä pelottavalta että rauhoittavalta: ei ole mitään mahdollisuutta paeta Jumalaa, mutta samalla; Jumala ei koskaan hylkää ketään, vaikka hänestä eksyisi miten kauas tahansa.
Sitten teksti kääntyy sisimpään. "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten", sanotaan jakeessa 13. Alkuperäisessä Raamatun tekstissä sanotaan tämä sama lause: "Sinä olet luonut minun munuaiseni"! Raamattua kirjoitettaessa kieli oli hyvin konkreettista, munuaiset yhdistettiin usein päätöksen tekemiseen. Erottaakseen oikean ja väärän ihmisten täytyy neuvotella syvällä itsessään. Tuo viittaus munuaisiin tuntuu sanovan: syvemmällä kuin sydämessään. Ajatus on lähellä sitä, mistä monet ihmiset käyttävät sanaa omatunto. Siitä kerrotaankin juuri psalmin keskivaiheilla, josta löydämme kiitoksen: "Minä olen ihme, suuri ihme, kiitän sinua siitä!" Haluaisiko psalmi meidän ymmärtävän, että yksi Jumalan tavoista olla meitä lähellä on juuri meidän halussamme etsiä sitä, mikä on hyvää ja oikeaa ja totta? Saatamme välillä tuntea kiusausta paeta sitä tai piiloutua siltä - joskus elämä on todella niin haastavaa, että tuntuisi yksinkertaisemmalta olla ilman omatuntoa - mutta me voimme myös yllättyä ja nähdä sen lahjana ja silloin kiitämme Jumalaa.
Psalmin loppuosa on ehkä kaikkein yllättävin. Yhtäkkiä psalmin kirjoittaja pyytää Jumalaa tekemään lopun pahantekijöistä ja julistaa vihansa heitä kohtaan. Niin järkyttävältä kuin tämä ehkä tuntuukin, sellaista asennetta pidetään usein positiivisena Vanhassa Testamentissa, sillä se osoittaa pahan torjumista ja oletettavasti myös kiintymystä hyvään. Evankeliumi opettaa rakastamaan vihamiehiä ja nämä psalmin jakeet sanovat ihan toista... Jeesuksen seuraajista voi tuntua vaikealta, jopa mahdottomalta, rukoilla psalmin sanoin. Silti voimme kunnioittaa sitä henkistä kamppailua, josta nämä jakeet todistavat. Uskominen haavoittuneeseen ja usein myös väkivaltaiseen maailmaan ja eläminen siinä on joka tapauksessa yhtä hyvin myös meidän kamppailuamme. Lopussa psalmin kirjoittaja ei kuitenkaan enää jää puhumaan riidoista muita kohtaan, vaan jatkaa Jumalan kiittämistä. Onko hänen kiihkonsa saanut hänet yhtäkkiä epäilemään omaa viattomuuttaan ja kulkemaansa tietä? "Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni", hän lopulta rukoilee Jumalaa. Sillä juuri Jumala avaa elämässämme yhä uudestaan ei ainoastaan minkä tien tahansa, vaan "iankaikkisen tien".
- Voinko samaistua psalmin kirjoittajan kamppailuihin? Millä tavalla? Voinko samaistua hänen kiitokseensa?
- Jos Jumala on jo tutkinut meidät ja tuntee meidät, kuten ensimmäisessä jakeessa sanotaan, miksi pitäisi pyytää Jumalaa vielä kerran tutkimaan ja tuntemaan meidät?
 https://www.taize.fr/fi_article2829.html?date=2011-01-01

torstai 11. lokakuuta 2018

ETTEI YKSIKÄÄN, JOKA HÄNEEN USKOO, HUKU

Johanneksen evankeliumi:
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.


Shalom! Rauhaa Ystäväni!

Eilen herättyäni, rukoilin tuon tavanomaisen rukoukseni ennen ylösnousua. Pyysin, että yllätä Herra minut tänäänkin jotenkin, kun lähden tähän työpäivääni.
Yllätys tulikin siinä klo 11:sta tienoissa. Eräs työntekijöistä tuli luokseni ja olimme siinä hetkessä kahdestaan, eli tuo hiljainen hetki on järjestetty meille tuolta ylhäältä.
Olimme puhuneet hänen kanssaan ennenkin uskon asioista ja hänellä oli jonkinlainen usko, joten hän ei hämmästynyt tulevaa, kun alkoi kertoa terveydestään ja kipeästä jalastaan.
Kuuntelin häntä ja kysyin lopulta, saanko rukoilla sinun puolestasi ja tuon jalan? Hän suostui iloissaan oitis ja niin minä taivuin hänen eteensä rukoukseen. Kiitimme yhdessä, että Jeesus kuulee rukouksemme ja hän saisi avun. Hän lupasi ilmoittaa minulle, jos jotain tapahtuu ... Iloitsimme molemmat.
Tuon jälkeen heti alkoikin siihen tilaan tulla muitakin ihmisiä ja ymmärsin, että tämä oli tarkoitus, Jumalan johdatus ja Hänen suurta suunnitelmaa. Kiitos siitä Jeesus! Tiesin, että tämä oli se päivän "yllätykseni" Häneltä.
Amen.


Tänään, kun heräsin, minulle nousi tällaisia ajatuksia, tiesin, että Herra niitä minulle nostatti. Mieleeni nousi tuo uskon kaste ja sanat; ettemme hukkuisi. Sanat soi korvassani:

- " Emme huku..."
Todellakin, kun menemme uskossa kasteelle, niin kuin Jeesus sen meille myös esimerkillään näytti, me emme siinä huku, kun meidät upotetaan, vaan saamme nousta kuin Kristus kuolemasta, uuteen elämään, uusina luomuksina! Halleluja!
Tästä todistaa myös Raamatun kertomus Pietarista Jeesuksen kanssa merellä, kun he kävelivät vetten päällä. Jos katselemme maailman asioita ja olosuhteita, alamme heti upota, mutta kun katsemme on vain Jeesuksessa Kristuksessa, emme huku, vaan pelastumme!

"Joka rukoilee, rukoilkoon uskossa, ilman epäilyksiä. Sillä se, joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa." (Jaak. 1:6-7)

Juuri usko Jeesukseen antaa ihmisille iankaikkisen elämän (3:15; 6:40, 47) ja vakuutuksen, ettei yskikään, joka häneen uskoo huku (3:16). Sen sijaan, joka ei usko on jo tuomittu (3:18). Usko Jeesuksen on meissä Jumalan teko ja jos haluamme tehdä Jumalan tekoja, niin meidän on aloitettava uskomalla Jeesukseen (6:29).

Because He Lives (Amen) | West Coast Choir

https://www.youtube.com/watch?v=-LwBqG7uXbY

Tämä kappale, on sellainen, jossa vahvasti koen, nousevani, noiden laulajien kanssa tuolta merestä, Pyhän Hengen kasteesta, Herrani, Jeesuksen Kristuksen kasvojen eteen.
Amen.

       Tässä mainio kuva, vaikka kopioda flaieriksi, jota sitten voimme jakaa julistaessamme .....

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

MORSIUSHELMIÄ



Morsiushelmiä

Sinun kyyneleesi ovat muuttuneet helmiksi

"Kärsimyksessä minä muovailen sinut.
Muovailen sinuun Jeesuksen kirkkautta, rakkautta.
Saat auttaa omiani ja rakkaus niistä on suurin.

Jos näkisit itsesi niinkuin Jumala sinut näkee.
Sinussa on kauneutta, kasvosi on kaunistettu,
koko olemuksesi on kaunistettu. Tämä kauneus
pääsee täyteen kukoistukseen kultakaupungissa,
kodissa, joka on Isän luona, ja jossa saamme olla
ikuisesti. Siellä saat myös uuden puvun, jossa
kaunistuksena hohtavat kalliit helmet, sinun
kyynleesi ovat muuttuneet helmiksi. Sinun
murheesi täällä ovat kasvattaneet kärsivällisyyttä,
kestävyyttä ja juuresi ovat syvällä Kristuskalliossa.
Kuitenkin sinun Herrasi tiesi, että jaksat, sillä
ammensit voimasi Jeesuksesta.
Sinun kauneutesi on tullut tuskien kautta,
kärsimyksien kautta, ja siitä syystä, että asenteesi
on ollut oikea. Olet luottanut Jumalaan,
Jumalan suuruuteen.
Sinä olet kiittänyt, ja kiitos on kasvanut, se on
vienyt yhä lähemmäs, yhä korkeammalle.
Tiedät mitä on kärsimyksien keskellä ylistää hiljaa
sydämessä, tuntien kaikesta huolimatta suurta onnea.

Rauha, jonka sydämeesi vuodatin, kuuntelit sitä,
omistit sen. Sinun Jumalasi taivaassa iloitsee sinun
kiitoksestasi. Sinä olet kokenut rakkautta, sinä olet
saanut Jumalan luottamuksen.
Suurinta on olla osallisena Kristuksen kärsimyksistä.
Rakkaus myös loistaa sinusta ympäristöösi, josta
janoavat voivat ammentaa ja tietää, minkä rakkauden
Jumala heille tahtoo lahjoittaa.

Kestä vielä vähän, kaksi pilveä vielä, ja sitten tulee
seesteiset ajat, ja sinä saat voiman. Muista, etten
minä hylkää, enkä jätä. Voitto tulee lapseni, jatka
kiittäen. Sellainen siunaus on tuleva, ettet entistä
enää muistele.
Helena Vainila