Joulun Rauhaa ...
Tämän aamuinen kuva rukous hetkessä oli outo, ja mietin jaanko sitä edes? Mutta mietin myös, josko minulla on oikeutta olla myöskään jakamatta? Se ilmestyi eteeni ja häipyi hiljaa hiipuen. Näin jonkin olion joka oli käärmemäinen ja sillä oli ohuella vartalollaan kuin siipiä joilla se sai ohjattua tuota luikertelevaa ruumistaan. Kuvan tausta oli sininen ja mietin lensikö se luikerrellen ilmassa, vaiko uiko se vedessä? Vahvemmin koin tuohon vesielementin.
Mietin mitä tuo tarkoittaa? Josko mitään? Olisiko Raamatussa, Sanassa jotain siihen liittyvää? Jos niin olisi, saisin tiedon että minun tulee tämä jakaa ja löysinhän minä kirjoituksia Leviataniasta, ei mikään Jouluinen aihe, mutta tuon myötä meille halutaan kertoa myös tulevasta, jota siellä meille kerrotaan.
Tässä Psalmi 74, joka kertoo tuosta oliosta:
74 PSALMI.
1. Aasafin mietevirsi. Miksi sinä, Jumala, hylkäsit meidät ainiaaksi, miksi suitsuaa sinun vihasi laitumesi lampaita vastaan?2. Muista seurakuntaasi, jonka muinoin omaksesi otit, jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista Siionin vuorta, jolla sinä asut.3. Ohjaa askeleesi ikuisille raunioille. Vihollinen on raiskannut kaiken pyhäkössä.4. Sinun vihollisesi huusivat kokoushuoneessasi, he pystyttivät omat merkkinsä merkeiksi sinne.5. Näytti, kuin olisi tiheässä metsässä kirveitä heilutettu korkealle.6. Niin he löivät kaikki sen veistokset kirveillä ja nuijilla rikki.7. He pistivät sinun pyhäkkösi tuleen, he häväisivät, panivat maan tasalle sinun nimesi asumuksen.8. He sanoivat sydämessään: "Me hävitämme heidät kaikki tyynni". He polttivat kaikki jumalanpalvelushuoneet maasta.9. Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi, kuinka kauan -.10. Kuinka kauan, Jumala, vihollinen saa herjata, vihamies pilkata sinun nimeäsi lakkaamatta?11. Miksi pidätät kättäsi, oikeata kättäsi? Vedä se povestasi ja hävitä heidät.12. Jumala on minun kuninkaani ammoisista ajoista, hän toimittaa pelastuksen maan päällä.13. Sinä voimallasi halkaisit meren, sinä musersit lohikäärmeitten päät vetten päällä.14. Sinä ruhjoit rikki Leviatanin päät, sinä annoit hänet ruuaksi erämaan eläinten laumalle.15. Sinä puhkaisit kuohumaan lähteen ja puron, sinä kuivasit väkevät virrat.16. Sinun on päivä, sinun on yö, sinä valmistit valon ja auringon.17. Sinä määräsit kaikki maan rajat, sinä asetit kesän ja talven.18. Niin muista tämä: vihollinen herjaa Herraa, houkkiokansa pilkkaa sinun nimeäsi.19. Älä anna pedolle alttiiksi metsäkyyhkysesi sielua, älä iäksi unhota kurjiesi elämää.20. Katso liittoasi. Sillä maan pimennot ovat väkivallan pesiä täynnä.21. Älä salli sorretun kääntyä häväistynä takaisin. Kurja ja köyhä saakoot ylistää sinun nimeäsi.22. Nouse, Jumala, aja asiasi. Muista, miten houkat herjaavat sinua kaiken aikaa.23. Älä unhota vihollistesi huutoa, älä vastustajaisi melua, joka kohoaa lakkaamatta.Ja vielä profetaalinen viittaus että Jumala tuhoaa Levitanian aikojen lopussa.
Ilmestyskirjan lohikäärme ja Leviatan symboloivat kaaosta, pahuutta ja Saatanaa. Vanhassa testamentissa Leviatan on alkukantainen merihirviö ja kaaoksen voima, jonka Jumala kukistaa. Ilmestyskirjassa (luku 12) esiintyvä "suuri lohikäärme" (vanha käärme, Saatana) vertautuu tähän myyttiseen olentoon, joka edustaa ylpeyttä ja tappavaa vaaraa.
Jesaja
27 LUKU.
1. Sinä päivänä Herra kostaa kovalla, suurella ja väkevällä miekallansa Leviatanille, kiitävälle käärmeelle, ja Leviatanille, kiemurtelevalle käärmeelle, ja tappaa lohikäärmeen, joka on meressä.2. Sinä päivänä sanotaan: "On viinitarha, tulisen viinin tarha; laulakaa siitä:3. 'Minä, Herra, olen sen vartija, minä kastelen sitä hetkestä hetkeen; minä vartioitsen sitä öin ja päivin, ettei sitä mikään vahingoita.4. Vihaa minulla ei ole; olisipa vain orjantappuroita ja ohdakkeita, niiden kimppuun minä kävisin sodalla ja polttaisin ne kaikki tyynni -5. kaikki, jotka eivät antaudu minun turviini, eivät tee rauhaa minun kanssani, tee rauhaa minun kanssani.'"6. Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä.7. Löikö hän sitä, niinkuin sen lyöjät lyötiin, tapettiinko se, niinkuin sen tappajat tapettiin?8. Karkoittamalla sen, lähettämällä sen pois sinä sitä rankaisit. Hän pyyhkäisi sen pois kovalla myrskyllänsä itätuulen päivänä.9. Sentähden sovitetaan Jaakobin pahat teot sillä, ja se on hänen syntiensä poistamisen täysi hedelmä, että hän tekee kaikki alttarikivet rikottujen kalkkikivien kaltaisiksi: eivät kohoa enää asera-karsikot eivätkä auringonpatsaat.10. Sillä varustettu kaupunki on autio, se on hyljätty maja, jätetty tyhjäksi kuin erämaa. Siellä vasikat käyvät laitumella, siellä makailevat ja kaluavat sieltä vesat kaikki.11. Ja kun oksat kuivuvat, niin ne taitetaan; vaimot tulevat ja tekevät niillä tulta. Sillä se ei ole ymmärtäväistä kansaa; sentähden sen tekijä ei sitä armahda, sen Luoja ei sitä sääli.12. Sinä päivänä Herra karistaa hedelmät maahan, Eufrat-virrasta aina Egyptin puroon asti, ja teidät, te israelilaiset, poimitaan talteen yksitellen.13. Sinä päivänä puhalletaan suureen pasunaan, ja Assurin maahan hävinneet ja Egyptin maahan karkoitetut tulevat ja kumartavat Herraa Pyhällä vuorella Jerusalemissa.HALLELUJA JEESUS ON VOITTAJA https://youtu.be/zZTbuDcjFa0?si=XGwE1tlUlBbxx_OL
By 💍Saa jakaa ..... ...
Tämä levitaanin toiminta jakaantuu kahteen 42kk jaksoon joiden välissä peto oli sidottuna yhden vuorokauden ajan.
VastaaPoistaEnsimmäisellä jaksolla peto nousi taivaan alueelle josta sodan jälkeen sidottiin ja heitettiin takaisin maanpäälle meren syvyyteen.
Syvyydestä peto nousi kolmena petona maanpinnalle ja samalla syvyydestä nousi petoa vastustamaan ihmisistä edeskäypä.
Edeskäypä. nousi vastustamaan petoa
ja käy jo sotaa tätä petoa vastaan
ja ei väellä ja voimalla vaan...
(näkyni metsän tummista kohteista eteni ja sota alkoi näyn paikalla mutta siitä tiedotan myöhemmin miten...)
Ilm. 20:2
Ja hän otti kiinni lohikäärmeen,
sen vanhan käärmeen,
joka on perkele
ja saatana,
ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
Näkysi peto on myös lentävä käärme eli se kykenee käymään sotaa maalla ja ilmojen teillä.
Jes. 14:29
PoistaÄlä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme.
AAAMEN! Tein tekstiin vielä lisäyksen.
VastaaPoista