torstai 25. joulukuuta 2025

HERRA KOSTAA LEVIATANILLE

 


Joulun Rauhaa  ...

Tämän aamuinen kuva rukous hetkessä oli outo, ja mietin jaanko sitä edes? Mutta mietin myös, josko minulla on oikeutta olla myöskään  jakamatta? Se ilmestyi eteeni ja häipyi hiljaa hiipuen. Näin jonkin olion joka oli käärmemäinen ja sillä oli ohuella vartalollaan kuin siipiä joilla se sai ohjattua tuota luikertelevaa ruumistaan. Kuvan tausta oli sininen ja mietin lensikö se luikerrellen ilmassa, vaiko uiko se vedessä? Vahvemmin koin tuohon vesielementin. 

Mietin mitä tuo tarkoittaa? Josko mitään? Olisiko Raamatussa, Sanassa jotain siihen liittyvää? Jos niin olisi, saisin tiedon että minun tulee tämä jakaa ja löysinhän minä kirjoituksia Leviataniasta, ei mikään Jouluinen aihe, mutta tuon myötä meille halutaan kertoa myös  tulevasta, jota siellä meille kerrotaan.

Tässä Psalmi 74, joka kertoo tuosta oliosta:

74 PSALMI.

1. Aasafin mietevirsi. Miksi sinä, Jumala, hylkäsit meidät ainiaaksi, miksi suitsuaa sinun vihasi laitumesi lampaita vastaan?2. Muista seurakuntaasi, jonka muinoin omaksesi otit, jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista Siionin vuorta, jolla sinä asut.3. Ohjaa askeleesi ikuisille raunioille. Vihollinen on raiskannut kaiken pyhäkössä.4. Sinun vihollisesi huusivat kokoushuoneessasi, he pystyttivät omat merkkinsä merkeiksi sinne.5. Näytti, kuin olisi tiheässä metsässä kirveitä heilutettu korkealle.6. Niin he löivät kaikki sen veistokset kirveillä ja nuijilla rikki.7. He pistivät sinun pyhäkkösi tuleen, he häväisivät, panivat maan tasalle sinun nimesi asumuksen.8. He sanoivat sydämessään: "Me hävitämme heidät kaikki tyynni". He polttivat kaikki jumalanpalvelushuoneet maasta.9. Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi, kuinka kauan -.10. Kuinka kauan, Jumala, vihollinen saa herjata, vihamies pilkata sinun nimeäsi lakkaamatta?11. Miksi pidätät kättäsi, oikeata kättäsi? Vedä se povestasi ja hävitä heidät.12. Jumala on minun kuninkaani ammoisista ajoista, hän toimittaa pelastuksen maan päällä.13. Sinä voimallasi halkaisit meren, sinä musersit lohikäärmeitten päät vetten päällä.14. Sinä ruhjoit rikki Leviatanin päät, sinä annoit hänet ruuaksi erämaan eläinten laumalle.15. Sinä puhkaisit kuohumaan lähteen ja puron, sinä kuivasit väkevät virrat.16. Sinun on päivä, sinun on yö, sinä valmistit valon ja auringon.17. Sinä määräsit kaikki maan rajat, sinä asetit kesän ja talven.18. Niin muista tämä: vihollinen herjaa Herraa, houkkiokansa pilkkaa sinun nimeäsi.19. Älä anna pedolle alttiiksi metsäkyyhkysesi sielua, älä iäksi unhota kurjiesi elämää.20. Katso liittoasi. Sillä maan pimennot ovat väkivallan pesiä täynnä.21. Älä salli sorretun kääntyä häväistynä takaisin. Kurja ja köyhä saakoot ylistää sinun nimeäsi.22. Nouse, Jumala, aja asiasi. Muista, miten houkat herjaavat sinua kaiken aikaa.23. Älä unhota vihollistesi huutoa, älä vastustajaisi melua, joka kohoaa lakkaamatta.

Ja vielä profetaalinen viittaus että Jumala tuhoaa  Levitanian aikojen lopussa.
 Ilmestyskirjan lohikäärme ja Leviatan symboloivat kaaosta, pahuutta ja Saatanaa. Vanhassa testamentissa Leviatan on alkukantainen merihirviö ja kaaoksen voima, jonka Jumala kukistaa. Ilmestyskirjassa (luku 12) esiintyvä "suuri lohikäärme" (vanha käärme, Saatana) vertautuu tähän myyttiseen olentoon, joka edustaa ylpeyttä ja tappavaa vaaraa. 
Käärme

Heprean kielessä TET kirjain joka äänteellisesti vastaa T-kijainta, merkitsee käärmettä tai solmua, verbinä vääntämistä tai ympäröimistä. Syntiinlankeemis-
kertomuksessa kerrotaan :
Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" (I Ms 1:3)
Saatana esiintyi käärmeen muodossa ja sai vieteltyä ihmiset syntiin. Sen seurauksena Jumala kirosi käärmeen ja määräsi sen matelemaan maassa ja syömään maan tomua.
Näin käärmeestä tuli paholaisen symboli. Paholainenhan vääntää väärän oikeaksi ja oikean vääräksi, saa asiat solmuun ja tuppaa pistämään näppinsä joka asiaan. Eri laisissa lähteissä, joitten luotettavuutta ei pystytä arvioimaan, on kerrottu, että ennen syntiinlankeemusta käärme olisi ollut pystyssä kulkeva miellyttävä olio, jolla oli vieno ääni ja se toimi ihmisen parhaaksi mm niin ,että jos tuli haavoja, se nuoli niitä ja ne paranivat nopeasti. Koska ihmisen ja käärmeen suhde oli hyvä, saatana otti käärmeen muodon jotta saisi paremmin ihmisen luottamuksen.. Seuraukset olivat onnettomat, kaikki kärsimme niistä edelleenkin.
Kristikunnassa käärmettä pidetään siis saatanan ja pahuuden olentojen vertauskuvana,
Itämailla käärmettä ja lohikäärmettä palvotaan jumalina. Kiinassa käärme oli hyvin suosittu koristeaihe esineissä, puvuissa mutta myös rakennuksissa. Onpa idässä kokonaisia temppeleitä annettu käärmeille ja niitä ruokitaan siellä ja viedään sinne lahjoja. Egyptissä oli Edjo, kasvillisuuden ja hyvyyden ja manalan jumala, joka kuvattiin kobra-päisenä.
Herra Jeesus kuvasi ulkokultaisia ihmisiä :
Te kyykäärmeen sikiöt
Itse saatanaa Jeesus kuvaili sanoen :
Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden. (Joh 8 :44-45 )
Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. (Joh 10 :10)
Erämaavaelluksen aikana, kun israelilaiset olivat kapinoineet, Herra antoi myrkky-
käärmeiden ahdistaa kansaa. Kun Mooses rukoili, Jumala antoi parannuskeinoksi ristiin kiinnitetyyn pronssikäärmeeseen katsomisen. Se oli vertauskuvaa tulevasta Vapahtajasta, johon katsomalla ja uskomalla voisi saada synnit anteeksi ja pelastua.
Pronssikäärmeeseen katsoneet paranivat. Sittemmin tämä käärmeen kuva, Nehustan, vietiin temppeliin . Aikojen kuluessa kansa rupesi palvomaan sitä epäjumalanaan ,
kunnes kuningas Hiskia hävitti sen
Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niinkuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt. Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan. (2 Kn 18: 4-5)
Samoin aikojen lopulla tulee saatana saamaan rangaistuksen
Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet;
(Ilm 20 : 2-3)

Jesaja

27 LUKU.

1. Sinä päivänä Herra kostaa kovalla, suurella ja väkevällä miekallansa Leviatanille, kiitävälle käärmeelle, ja Leviatanille, kiemurtelevalle käärmeelle, ja tappaa lohikäärmeen, joka on meressä.2. Sinä päivänä sanotaan: "On viinitarha, tulisen viinin tarha; laulakaa siitä:3. 'Minä, Herra, olen sen vartija, minä kastelen sitä hetkestä hetkeen; minä vartioitsen sitä öin ja päivin, ettei sitä mikään vahingoita.4. Vihaa minulla ei ole; olisipa vain orjantappuroita ja ohdakkeita, niiden kimppuun minä kävisin sodalla ja polttaisin ne kaikki tyynni -5. kaikki, jotka eivät antaudu minun turviini, eivät tee rauhaa minun kanssani, tee rauhaa minun kanssani.'"6. Tulevina aikoina juurtuu Jaakob, Israel kukkii ja kukoistaa ja täyttää maanpiirin hedelmällänsä.7. Löikö hän sitä, niinkuin sen lyöjät lyötiin, tapettiinko se, niinkuin sen tappajat tapettiin?8. Karkoittamalla sen, lähettämällä sen pois sinä sitä rankaisit. Hän pyyhkäisi sen pois kovalla myrskyllänsä itätuulen päivänä.9. Sentähden sovitetaan Jaakobin pahat teot sillä, ja se on hänen syntiensä poistamisen täysi hedelmä, että hän tekee kaikki alttarikivet rikottujen kalkkikivien kaltaisiksi: eivät kohoa enää asera-karsikot eivätkä auringonpatsaat.10. Sillä varustettu kaupunki on autio, se on hyljätty maja, jätetty tyhjäksi kuin erämaa. Siellä vasikat käyvät laitumella, siellä makailevat ja kaluavat sieltä vesat kaikki.11. Ja kun oksat kuivuvat, niin ne taitetaan; vaimot tulevat ja tekevät niillä tulta. Sillä se ei ole ymmärtäväistä kansaa; sentähden sen tekijä ei sitä armahda, sen Luoja ei sitä sääli.12. Sinä päivänä Herra karistaa hedelmät maahan, Eufrat-virrasta aina Egyptin puroon asti, ja teidät, te israelilaiset, poimitaan talteen yksitellen.13. Sinä päivänä puhalletaan suureen pasunaan, ja Assurin maahan hävinneet ja Egyptin maahan karkoitetut tulevat ja kumartavat Herraa Pyhällä vuorella Jerusalemissa.
HALLELUJA JEESUS ON VOITTAJA  https://youtu.be/zZTbuDcjFa0?si=XGwE1tlUlBbxx_OL

By 💍Saa jakaa ..... ...


3 kommenttia:

  1. Tämä levitaanin toiminta jakaantuu kahteen 42kk jaksoon joiden välissä peto oli sidottuna yhden vuorokauden ajan.
    Ensimmäisellä jaksolla peto nousi taivaan alueelle josta sodan jälkeen sidottiin ja heitettiin takaisin maanpäälle meren syvyyteen.
    Syvyydestä peto nousi kolmena petona maanpinnalle ja samalla syvyydestä nousi petoa vastustamaan ihmisistä edeskäypä.

    Edeskäypä. nousi vastustamaan petoa
    ja käy jo sotaa tätä petoa vastaan
    ja ei väellä ja voimalla vaan...
    (näkyni metsän tummista kohteista eteni ja sota alkoi näyn paikalla mutta siitä tiedotan myöhemmin miten...)

    Ilm. 20:2
    Ja hän otti kiinni lohikäärmeen,
    sen vanhan käärmeen,
    joka on perkele
    ja saatana,
    ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi

    Näkysi peto on myös lentävä käärme eli se kykenee käymään sotaa maalla ja ilmojen teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes. 14:29

      Älä iloitse, Filistea kaikkinesi, siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut. Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme.

      Poista
  2. AAAMEN! Tein tekstiin vielä lisäyksen.

    VastaaPoista