Kiirastorstai aamuna kun rukoilin ennen ylösnousua, näin kun mieheni tuli kiireellä makkarin ovelle. Se maastopuku päällä minkä sai veljeltäni. Se oli maastokuvioinen puku.
Pelästyin että oliko jo lähdössä puu metsälle.
Mutta silmäni oli kiinni ja huomasin että tuo puku oli nyt valkoinen, ilman maastokuvioita.
Avasin silmät ja huomasin että se oli vain näky kuva. Ei mieheni ollut siinä...
Nousin ylös ja mieheni oli vielä alusvaatteisillaan tutkimassa kännykkäänsä. Ei ollut tietoinenkaan näkemästäni.
Sitten aloimme aamupalalle.
Tätä olen nyt nämä päivät miettinyt.
Oliko edes mikään?
Kertoiko tuo valkoinen maastopuku omaa tarinaa?
Haluan uskoa että se kertoo mieheni uskoon tulosta. Että tuo valkoinen maastopuku kertoo vanhurskaudesta.
Tämä jää varmasti jatkotarinaksi, tarinaa siitä elämästä jota saan elää Jeesuksen kanssa.
Hänen johdatuksessaan ja ohjauksessaan.
Kiitos Jeesus siitä.
”Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa. – – He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm. 7:9–14.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti