Sivut

▼

torstai 27. elokuuta 2026

PAPPI MELKISEDEKIN JÄRJESTYKSEN MUKAAN

 


Jumalan Rauhaa meille kaikille!

Tänä aamuna näin rukouksen jälkeen kuvan, jossa oli kuin ylimmäinen pappi, korkeassa papin hatussaan ja hänen ympärillä leiskui kuin tulta, mutta se ei ollut keltaista kuin tuli, vaan valkoista, Pyhää Henkeä. Ymmärsin Hänet Jeesukseksi Kristukseksi, joka on meidän kaikkien  Ylipappimme.

Amen. 

Mitä tuohon itse mitään lisäämään. ❤️‍🔥👑❤️‍🔥

Keskeiset kohdat Raamatussa
Heprealaiskirje: Kirjeessä selitetään perusteellisesti, kuinka Jeesus on suurempi kuin Vanhan testamentin pappit vain, ja toimii ylimmäisenä pappina taivaassa. Esimerkiksi luvuissa 4, 7, 8 ja 9 kerrotaan, että Jeesus asettui Jumalan oikealle puolelle. 
Melkisedekin järjestys:
Heprealaiskirjeen 7. luku kertoo, että Jeesus ei tullut Aaronin suvusta, vaan hän on pappi "Melkisedekin järjestyksen mukaan iankaikkisesti".
Uhrina ja välittäjänä: Toisin kuin Israelin ylimmäiset papit, jotka uhrasivat eläinten verta vuodesta toiseen, Jeesus uhrasi oman elämänsä kerta kaikkiaan kaikkien puolesta.
Erot maalliseen ylimmäiseen pappiin
Aikalaiset: Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana ylimmäisenä pappina toimi Kaifas (ja Hannas), joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan
Pappeuden pysyvyys: Maalliset papit kuolivat pois, mutta Jeesus elää iankaikkisesti, minkä vuoksi hänen pappeutensa ei lopu koskaan. 

Kirje heprealaisille

Luku 1

Jumala on puhunut Poikansa kautta

1. Jumala puhui muinoin monesti ja monin tavoin isille profeettojen kautta.2. Näinä viimeisinä päivinä hän on puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka kautta hän myös on luonut maailmat.3. Poika on Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on istuutunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa.

Poika on enkeleitä suurempi

4. Hänestä on tullut niin paljon enkeleitä suurempi kuin hänen perimänsä nimi on heidän nimeään jalompi.5. Kenelle enkeleistä Jumala on koskaan sanonut:"Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin", tai: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?6. Ja taas, kun hän tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo:"Kumartukoot hänen eteensä kaikki Jumalan enkelit."7. Enkeleistä hän sanoo:"Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulenliekiksi",8. mutta Pojasta:"Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.9. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin kumppaneitasi."10. Ja:"Sinä, Herra, olet alussa perustanut maan, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja.11. Ne kaikki katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki vanhenevat kuin vaate.12. Kuin viitan sinä käärit ne kokoon, kuin vaatteen, ja ne muuttuvat. Mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu."13. Kenelle enkeleistä hän on koskaan sanonut:"Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"?14. Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat periä pelastuksen?
AAAMEN


Kirje heprealaisille
Luku 5
1. Jokainen ylipappi valitaan ihmisten joukosta ja asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan sitä, mikä kuuluu Jumalalle, tuomaan lahjoja ja uhreja syntien tähden.2. Hän kykenee kohtelemaan säälien tietämättömiä ja eksyviä, koska on itsekin heikkouden alainen,3. ja tämän heikkoutensa vuoksi hänen täytyy uhrata niin omien syntiensä kuin kansankin syntien puolesta.4. Kukaan ei ota tätä arvoa itselleen, vaan Jumala kutsuu hänet niin kuin Aaroninkin.5. Niinpä ei Kristuskaan korottanut itseään tullakseen ylipapiksi vaan sai kunnian häneltä, joka sanoi:"Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin."6. Ja toisessa kohdassa hän sanoo:"Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."7. Lihansa päivinä Kristus voimakkain huudoin ja kyynelin uhrasi rukouksia ja anomuksia Jumalalle, joka voi pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.8. Vaikka hän oli Poika, hän oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi.9. Kun hän oli tullut täydelliseksi, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen aikaansaaja kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaisia.10. Häntä Jumala kutsuu ylipapiksi "Melkisedekin järjestyksen mukaan".

Hengellinen ravinto

11. Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska te olette käyneet hitaiksi kuulemaan.12. Te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanan ensimmäisiä alkeita. Te olette maidon tarpeessa, ette vahvan ruoan.13. Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on pikkulapsi.14. Vahva ruoka taas on täysi-ikäisille, niille, joiden aistit ovat tottumuksesta harjaantuneet erottamaan hyvän ja pahan.
Amen!!! ❤️‍🔥👑❤️‍🔥
ALTTARILLE   https://youtu.be/X6cqqdZSYY0?is=wXZjRtCghlIlsCmr

By 💍Saa jakaa ....  ....

2 kommenttia:

  1. Jeesus on uuden liittonsa ylipappi kun Jeesuksen liitolla päätetään Aabrahamin liitto ja Jeesuksen uuden liiton kautta siirrytään vielä lopulliseen rauhanliittoon.

    Siten ihmisistä on tullut valituksi ylipappi kunnes ylipapistokin eksyi ja Jumala lähetti Jeesuksen tehtävälleen.

    Jeesuksen tehtävä on kaksi osainen eli sisältää kaksi kirkastusta eli kaksi täyttymystä eli kaksi kuolemaa.
    1)
    Joh. 19:30 Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
    2)
    Joh.12:23 Mutta Jeesus vastasi heille sanoen:
    "Hetki on tullut, että Ihmisen Poika k i r k a s t e t a a n.
    24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.
    25 Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.
    26 Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.
    27 Nyt minun sieluni on järkytetty; ja mitä pitäisi minun sanoman? Isä, pelasta minut tästä hetkestä. Kuitenkin: sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut.
    28 Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni:
    "Minä olen sen kirkastanut,
    ja
    olen sen v i e l ä k i r k a s t a v a".
    29 Niin kansa, joka seisoi ja kuuli sen, sanoi ukkosen jylisseen. Toiset sanoivat: "Häntä puhutteli enkeli".
    30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Ei tämä ääni tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.
    31 Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.
    32 Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."
    33 Mutta sen hän sanoi antaen tietää, minkäkaltaisella kuolemalla hän oli kuoleva.

    ***

    Ilm.11:
    1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.
    2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.
    3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan."
    4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
    5 Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.
    6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
    7 Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.

    Nämä kaksi säkkipukuista ovat Ihmisen Poika ja Ihmisen Pojan kaltainen ja heidän kuollessaan tapahtuu toinen kirkastus.
    Tämän kirkastamisen yhteyteen palautetaan maanpäällinen ylipappeus taas Melkisedekiseen järjestykseen kun Jeesuksen uudessa liitossa siirrytään lopulliseen rauhanliiton aikaan.
    Jeesuksen kuninkuus tulee voimaan Ihmisen Pojan tulemuksesta ja maan päällä on tuolloin uusi temppeli ja uusi maallinen ylipappi ja Siionin tytär kansa ottamassa vastaan saapuvaa Jeesusta ja pyhiä eli morsianta.

    Säkkipukuisten kuolema on noin vuoden päästä ja Jeesuksen tulemus noin kahden vuoden päästä.
    Näiden väliin ajoittuu tuomiopäivä.
    Uutta temppeliä aletaan rakentamaan suuren ahdistuksenajan puolivälissä ahdistuksenajan ollessa ennen tuomiopäivää eli uutta temppeliä aletaan rakentamaan pian...
    Uusi maallinen temppeli tulee uudelle sijainnilleen ja siten taivaan Jerusalem uudistuu tapahtumissa uuden rauhanliiton aikaan.
    Tapahtumissa myös yhteys Jumalaan palautuu ja Jumalan kunnia saatetaan uuteen temppeliin jossa Jumalan henki siten saa tulemuksen yhteyteen levon pohjoisessa maassa jonne uusi temppeli tulee...

    (MTA)

    VastaaPoista
  2. Tässä Jeesuksen jälkimmäisessä kirkastamisessa sen yhteyteen kuolee myös Ihmisen Pojan kaltainen.
    Tämä siksi että tapahtumissa siirrytään uuteen rauhanliittoon ja sen uusiin lainalaisuuksiin joissa toinen kuolema tulee käyttöön eli sieluja ei kerätä tuonelaan tai kadotukseen vaan toinen kuolema laitetaan käytäntöön heti eksyneille eksyneen kuollessa. Tämä toinen kuolema josta Raamattu kertoo pian merkitys ymmärretään ja nyt myös syntyy ja avataan pian osana eteneviä tapahtumia.

    Jeesus voitti kuolemallaan synnin ja maailman ja siten synti pian tuomiopäivänä tuomitaan ja sen jälkeen siirrytään uuden rauhanliiton lainalaisuuksiin joissa jokainen vastaa synnistään omalla verellään ja siten kuollessaan tuomiopäivän jälkeen joutuu kulkemaan läpi kadotuksen tulen jolloin eksynyt ei tulta kestä ja kadottuu ja pelastuva välttää toisen kuoleman.
    Tämä järjestely on siksi että Jumala saa työlleen levon kuin Jeesuskin eli tuomiopäivän jälkeen järjestys siten muuttuu.
    Tuomiopäivän jälkeen pelastutaan rauhanliitossa edelleen Jeesuksen kautta tilanteessa jossa synti on voitettu ja tuomittu ja Jeesuksen kuninkuus on tullut maailmassamme voimaan.

    Raamatun ilmoitus on kokonaisuudessaan monimutkainen ja ymmärrys siitä saadaan ajallaan... ja siteen aletaan ymmärtämään koko edennyt tapahtumien sarja...(?)

    (MTA)

    VastaaPoista