Sivut

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

PYHÄN HENGEN TULI RISTILLÄ





Rauhaa teillle toivotan, rauhaa sydämiin.

Heräsin viime yönä johonkin aikaan hetkeksi ja näin samalla kuvan.
Näin sen vanhan puisen ristin ja kohta ristin oikean puoleinen vaaka tukipuu syttyi tuleen, mutta tuli ei tuhonnut sitä, vaikka liekit olikin valtavat.
Tiesin, että se oli Pyhän Hengen tuli.
Kohta tuli sammui ja nyt näin tuolla oikean puoleisella vaakapuulla valkopukuisen miehen seisomassa, tuon puun päällä. Koin Hänet Jeesukseksi. En kuullut ääntä, mutta jostain tiesin että Hän julisti siellä jotain. Risti oli aika kaukana, joten en nähnyt tätä selväpiirteisesti.
Kohta näin että sinne ilmestyi puulle seisomaan toinenkin ja ehkä kolmaskin. Oli vaikea sanoa monta siellä puulla seisoi, mutta liikehdintä lisääntyi.
Ehkä he olivat opetuslapset ja muut Jeesuksen seuraajat, jotka Pyhässä Hengessä saavat viedä "ristinpuun" Sanomaa eteenpäin, julistaen sitä kaikkeen maailmaan niin kuin Jeesus meitä kehoitti antaen tuon lähetyskäskynsä ja lupasi lähettää Pyhän Hengensä meille poistuttuaan ja sen Hän on toteuttanut.
Pyhän Hengen tulen voimalla olemme Kristuksessa vahvoja julistamaan!
Kiitos Jeesus!

Aamulla kun heräsin, näin vielä himmeitä kuvia sormuksista. Kiitos Jeesus, että saamme olla omasi!

Matt 28:19,20; Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso,olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti”


https://www.gotquestions.org/Suomi/suur ... kasky.html :
"Matteuksen evankeliumissa 28:19-20 meille on annettu käsky, jota on sittemmin alettu kutsua suureksi lähetyskäskyksi. "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Jeesus antoi tämän käskyn apostoleilleen ennen taivaaseen nousemistaan. Siinä on yhteenveto niistä asioista, joita Jeesus odotti apostoleiltaan ja heidän seuraajiltaan poissa ollessaan.

Alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä ainoa käsky, joka annetaan Matt. 28:19-20 on "opetuslasten tekeminen". Suuri lähetyskäsky opettaa meitä tekemään opetuslapsia eläessämme tässä maailmassa ja puuhastellessamme päivittäisiä askareitamme. Kuinka me teemme opetuslapsia? Kastamalla heitä ja opettamalla heille kaikki, mitä Jeesus käski. "Tehkää opetuslapsia" on suuren lähetyskäskyn antama käsky. "Menemällä", "kastamalle" ja "opettamalla" ovat keinoja, kuinka toteutamme "opetuslasten tekemisen".

Monien mielestä Ap. t. 1:8 on myös osa suurta lähetyskäskyä, "Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." Pyhä Henki antaa voiman suuren lähetyskäskyn toteuttamiseen. Me olemme Kristuksen todistajia täyttäen suuren lähetyskäskyn omassa kotikaupungissamme (Jerusalemissa), läänissämme ja maassamme (Juudea ja Samaria) ja mihin tahansa Jumala meidät lähettää (maan ääriin saakka)."

lauantai 30. maaliskuuta 2019

"LUKEKAA, KEHOITTAKAA JA OPETTAKAA, KUNNES HERRAMME TULEE"!

 Herran Sanoman avautuminen kirjaksi.

Kuva

Kiitos Jeesus että kuljet meidän kanssamme yhtä matkaa ja turvaat askeleemme.
Minä kiitän Sinua, että olet antanut katso7 veljellemme valtavan armolahjan.
Kiitos, että saamme kuulla Sinun äänesi noissa Sanomissa, joita veljemme Sinulta jakaa.
Minulle on noussut sydämelleni, niin rakas ajatus, että jos on Sinun tahtosi Herra, nuo Sanomat jonain päivänä ovat kirjan muodossa, niin että ne saavat monenlaisessa muodossa levitä ympäri maailmaa, niiden sairaidenkin luo, jotka eivät enää itse kykene kulkemaan, mutta voivat niitä lukea, tai joku läheinen tai ystävä voi niitä heille lukea.
Nuo Sanomat tuo lohtua kaikille, joiden sydämen asenne on Sinun puoleesi, Herra, Jeesus Kristus!
Kiitos että toteutat tämän toiveeni, jos se on Sinunkin tahdossasi. Johdata ja ohjaa ne väylät, jotka tekee tästä toden.
Yllätä katso7 veli viestilläsi, joka tekee tästä totta.
Ole Sinä Herra tämän kirjan kustantaja ja käsikirjoittaja.
Kiitos! Nyt jään odottamaan kiittäen, että eräänä päivänä saan nähdä tämän toteutumassa.
Kiitos Jeesus!

Amen.

Kuva

Katso7 veli kirjoittelee Pelastussanomassa,
 http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=4&t=1381
 niin kuin minäkin ja olen tuonut hänen Sanomansa Herralta myös tänne blogiini, sillä koen ne todella olevan Herralta.
 https://sinettisormus.blogspot.com/p/sanomia-herralta.html
Veli kertoo, että kun saa noita Sanomia Herralta, hän heti kirjoittaa ne ylös ja sitten jälkeenpäin, itsekkin ihmetellen lukee, mitä siinä hetkessä tuli kirjoitettua. Herra on ihmeellinen. Hän jakaa näitä meille ja veljellemme valtavaksi lohdutukseksi, siksi ei ole hyvä, että nämä hautautuu mihinkään pöytälaatikkoon, vaan meille kaikille, yhteiseksi iloksi.
Olisi hienoa, jos noita Pyhää Hengeä täynnä olevia tekstejä alettaisiin lukea myös seurakunnissa. Itse olen jakanut niitä myös kotikokouksissamme...Jos olette samaa mieltä ja tunnette tämän sydämessänne, rukoilkaa kiittäen tämän puolesta, kanssani ...
Koen tämän tärkeänä sydämelläni, joten tein tästä oman ketjun.
Voimme seurata miten asia etenee ...

 Tänään, kun heräsin ja olin rukouksessa, näin kuvia valkoisilla pohjilla olevista teksteistä. Ne olivat lyhyitä tekstejä, omilla pohjillaan. En kyennyt niitä lukemaan ja juuri ennen ylösnousuani, tuli kuin tietokoneen teksti:
-" Siirry kirjaan, ...."
Siinä oli jotain vielä perässä, mutta sitä en saanut luettua.
Olen jatkanut katso7:lle rukosta noista hänen Herralta saamistaan Sanomista, että ne tavalla tai toisella tulisivat vielä kirjaksi.
Eilenkin sitä vahvasti rukoilin ja yleensäkin katso7 elämää vahvana TODISTUKSENA jaettavaksi.
Koin, että aamuiset kuvat liittyisivät tähän. Ehkä jo viimein jotain alkaa tapahtumaan. Otin eilen yhteyttä eräseen uskovaan, jolla on yhteyksiä tv7:ään.
Kerroin hänelle katso7 tarinan ja tämän rukous aiheen ja hän lupasi viedä asian tv7:lle.
Nyt täällä jännittyneenä odottelen, mitä tapahtuu ja poikiiko tämä keskustelu jotakin. Siemen siitä on kylvetty ja minulle vastattiin, että siellä tarvitaan jatkuvasti hyviä todistuksia; ja tämä on sitä!
Tapahtukoon tässä Jumalan tahto ja uskon että niin tapahtuu!
Kiitos Jeesus!
Rukoillaan veljemme puolesta että hänen Sanomansa Herralta lähtee vahvasti leviämään.
Amen.


Kuva
Tässä veljemme tämän päiväinen Sanomansa Herralta, Olkaa hyvät:

Rakkaani taivas on iloa täynnä. Tahdon sinunkin alkavan iloitsemaan kaikesta hyvästä mitä olen antanut sinulle. Ennen kaikkea olen ottanut sinut omakseni olet lunastettu. Eikö rakkaani sinulla ole tässä jo tarpeeksi iloon syytä. Minä olen antanut sinulle Sanani, raamatun, saat siitä suurimman ilon kun otat sen uskossa vastaan.Se pieni siemen on Jumalan Sana. Anna sen itää sydämesi maaperässä. Rukoile Herralta otollista sydäntä niin Luojasi tekee sen ja antaa sydämessäsi itää iankaikkisen Sanan. Ja se kantaa hedelmää. Älä mieti vihollisen juonia sillä ne on tehty tyhjäksi kerran Golgatalla. Olen riisunut saatanan valtakunnan aseista. Kun puet minut päällesi, sinulla on iankaikkinen suoja kaikkea vihollisen valtaa vastaan. Eikö sinulla ole aika hyppiä ilosta. Taivas on iloa täynnä ja sinne olet matkalla jos pidät Jeesuksen ristin aina edessäsi ja tahdot kuolla itsellesi. Taivaan enkelit iloitsevat edistymisestäsi tällä tiellä. Minun sanani virvoittaa sinut. Se pesee sinut puhtaaksi aivan kuin vesi pesee sinut. Saat kokea sydämesi maaperäällä muutoksen ja saat alkaa iloita Herrassa sillä se on sinun väkevyytesi. Minulle Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Iloitse rakkaani sillä olet matkalla taivaan kotiin. Halaja sinne jo tässä ajassa niin saat kokea kerran kuinka ovi sinulle avataan Jeeesuksen kuoleman tähden.Sanassani on valtava voima. Kun alat sitä käyttää uskossa jonka minä Jeesus Kristus saan aikaan. Se luo uutta ja antaa sinulle menestyksen kaikessa mitä teet. Uskotko sanaani. Jos sen teet tulet näkemään suurempiakin kuin nämä ovat.

Katso7 veljen tarina : https://www.youtube.com/watch?v=QvLh2l3PrRk&t=68s

perjantai 29. maaliskuuta 2019

" TULKAA, NOUSKAAMME HERRAN VUORELLE"

Kuva


Rauhaa rakkaani.
Tänään, kun heräsin ja sain rukoiltua, näin kuvan, jossa olin kuin hyvin korkean vuoren huipulla. Sen vuoren seinämät oli vaaleaa kiveä, niin kuin Israelin vuoret ovat.
Ymmärsin, että siellä saan olla avaralla paikalla, Herrani, Jeesuksen Kristuksen kanssa. Sieltä on hyvä nähdä, miten maailma makaa, levon kautta.
Ylipäätään vuori on Raamatussa ihmisen ja Jumalan kohtaamispaikka.
 On olemassa hengellinen vuori, joka on korkea ja pyhä. Ja se löytyy vain salaisessa rukouskammiossa.

"Vuoren merkitys, jolla juhlaa vietetään, on hyvin tärkeä. Se kuvaa pyhää paikkaa, huonetta, jossa on Kristuksen läsnäolo. Se on paikka, jossa Jumalan kansa pitää yhteyttä ja aterioi hänen kanssaan, palvoen häntä Hengessä ja totuudessa. Tämä Jumalan vuoren läsnäolo on tärkeä asia hänen kansalleen.. Miksi? Kaikki, mitä Herra tekee näinä viimeisinä päivinä, on sidottu läheisesti hänen läsnäoloonsa. Ja tämä hänen rasvan ja viinin juhlansa voidaan viettää vain siellä, missä Jeesus on läsnä.

Nyt kun puhun Kristuksen läsnäolosta, en puhu jostakin mystillisestä, ylimaallisesta. Kun Jeesus tekee läsnäolonsa tiettäväksi, jokainen tuntee sen. Psalminkirjoittaja sanoo, että vuoret sulavat kuten vaha Herran läsnäolossa (Ps.97:5). Siis jokainen hengellinen muuri ja lihallinen este haihtuu, kun Jeesus ilmaisee itsensä. Kristuksen läsnäolo on niin todellinen, sinä voit melkein koskettaa sitä, kun se tapahtuu."

Kuva

”Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ’Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana’.” Jes. 2:2,3.
Vuoret edustavat meidän inhimillisessä ajatusmaailmassamme yleensä jotain suurta, kestävää ja pysyvää. Siksi myös Jumalan ja hänen tekojensa suuruutta verrataan niihin esimerkiksi näin: ”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” Jes. 54:10.

torstai 28. maaliskuuta 2019

"PÄIVÄLLÄ PILVIPATSAS JOHDATTI HEITÄ ..."

Kuva


Tänään kun heräsin, näin samassa, kuinka kaunis valkoinen ja kevyt pilvi levittäytyi kuvassa eteeni.
Minulle se tarkoittaa aina Jumalan johdatuksessa olemista. Siihen saamme luottaa, että Hänen ominaan, meillä on jatkuva johdatus päällä.

Pilvenpatsas: Juutalaisille pilvenpatsas oli kuva Jumalan Hengestä, joka johdattaa kansaa.
 Hänellä on kirkkauden puku: "Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi. Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan" (Ps. 104:1,2).

Tunnetuin kuva Jumalan johdatuksesta Raamatussa on kertomus israelilaisten lähdöstä Egyptin orjuudesta. "Ja Herra kulki heidän edellänsä, päivällä pilvenpatsaassa johdattaaksensa heitä tietä myöten ja yöllä tulenpatsaassa valaistaksensa heidän kulkunsa, niin että he voivat vaeltaa sekä päivällä että yöllä. Pilvenpatsas ei poistunut päivällä eikä tulenpatsas yöllä kansan edestä" (2. Moos. 13: 21-22). Siinä Jumalan johdatus oli kaikkien nähtävissä, sillä Herra kulki kansansa edellä päivällä pilvenpatsaassa ja yöllä tulipatsaassa.


Johdatuksessa oleminen onkin hyvin pitkälti odottamista. Noomikin sanoi Ruutille: "Pysy alallasi, tyttäreni, kunnes saat tietää, kuinka asia päättyy" (Ruut. 3:18). Jumala ei paljasta sinulle koko suunnitelmaansa kerralla. Hän kertoo vain sen, mitä sinun tarvitsee tänään tietää. Lähde liikkeelle uskossa, niin loppukin selviää aikanaan. Tänä päivänä tuo sama Jumalan läsnäolon pilvi on sinun salaisen kammiorukouksesi yllä. Se odottaa joka päivä kietoakseen sinut rauhaansa. Se johdattaa sinua, antaa sinulle voimaa ja antaa sinulle rauhan.

Pääasia on, että sinä elät Jumalan sanan mukaista elämää. Silloin elät armossa ja Jumalan tahdossa. Herra johdattaa sinua ja pitää sinusta huolen kaikilla teilläsi (Joos. 1:9). Muista aina etsiä enemmän Herraa, sinun Jumalaasi, kuin Hänen johdatustaan. Sillä kun löydät Herran, löydät johdatuksen.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

" PÄIVÄN RUKOUS - 27.3.2019. "

Kuva

Päivän rukous

Rukoilemme tänään yhdessä ja tunnustamme rakkautemme Jeesukseen.
Kiitos, rakas Vapahtaja, Jeesus Kristus, että olet minut kurjan pelastanut. Kiitos, että saan olla sinun tekoasi alusta loppuun, saan olla sinun opetuslapsesi. Kiitos, että sinä olet rakastanut minua niin, että annoit henkesi minun puolestani. Kiitos, että minäkin saan olla se opetuslapsi, jota Jeesus rakastaa!

Kiitos Jeesus, mitä teit puolestani. Kiitos, että et jätä kesken kättesi työtä minussa. Herra, tee minusta sinun kaltaisesi. Muovaa minua, jotta sinun kuvasi voisi minussa tulla näkyviin.

Herra Jeesus Kristus, sinä ylösnoussut Vapahtaja, tule luokseni tänään ja auta, että sinun elämäsi voisi minun kuolevaisen ruumiini kautta tulla näkyviin. Tässä olen, Herra. Minä kuulun sinulle, käytä minua. Tule tähän aikaan ja paikkaan ja elä minun kauttani tässä ajassa ja paikassa. Ajattele minussa, tunne minussa, toimi minussa. Tee minussa tekojasi. Anna minun nähdä mitä sinä teet ja tehdä samoja tekoja. Anna minun saada sinun ajatuksesi, sinun tunteesi. Anna minun saada sinun rauhasi ja sinun ilosi. Anna minun saada sinun totuutesi, sinun laupeutesi, sinun sävyisyytesi.

Herra, jos ihmiset suhtautuvat minuun kylmästi ja torjuvasti, vaikka vaellan totuudessa ja olen lapsesi, niin auta minua, että voisin ajatella sinua:

Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi. Hepr.12:3.

Auta minua kaikella nöyryydellä olemaan osallinen Kristuksen kärsimyksistä ja kasvamaan uskossa, tulemaan kärsivälliseksi, koetuksen kestäväksi, uskolliseksi ja lujaksi.

Herra Jeesus, kun katselen sinua, tulen kiitolliseksi. Sinä otit päällesi minun syntini ja sairauteni ja veit ne ristin puulle. Sinun kanssasi ne haudattiin, mutta kun sinä nousit ylös, uusi luomus Kristuksessa heräsi kuolleista. Sinun tahtosi oli tehdä minut uudeksi. Kiitän siitä. Sinä olet rakastanut minua enemmän kuin kukaan ihminen. Sinä olet ollut uskollisempi rakkaudessasi kuin kukaan toinen. Kiitän sinua. Ihailen sinua, Jeesus. Minun sydämeni kuuluu sinulle, minä kuulun sinulle kokonaan. Sinä olet minun sankarini, sinua minä ylistän. Sinä et tee minulle koskaan vääryyttä, kaikki sinussa on puhdasta, kaikki sinussa on kirkasta, kaikki sinussa on hyvyyttä tulvillaan ja iloitsen siitä. Sinun rakkautesi saa sydämeni sulamaan ja minä koen: minunkin sydämessäni palaa rakkauden tuli sinua kohtaan.

Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan. Laul.l.8:6-7.

Ylistän sinua, Herra, palvon sinua. Haluan päästä lähellesi, nojata pääni sinua vasten. Haluan olla sinulle rakas ja osoittaa rakkautta. Anna minulle sinun ihanien voiteittesi tuoksu. Anna minulle sinun Pyhän Henkesi tuore voitelu. Haluan olla sinulle nardus, joka levittää tuoksuaan, haluan olla sinulle sulaa mirhaa, joka helmeilee sormissani, haluan, että Pyhän Hengen tuuli nostaa esiin minun sydämeni puutarhasta balsamin tuoksun sinua varten. Haluan lumota sinut yhdellä silmäykselläni, yhdellä kaulanauhani helmellä.

Ota minua kädestä, juostaan! Vie minut taloosi, kuningas, vie minut huoneeseesi! Tule, iloitaan ja riemuitaan! Rakkautesi on ihanampaa kuin viini. Suotta eivät neidot sinua rakasta. Laul.l.1:4.

Minun sydämeni virittää sinulle kiitoslaulun. Minä laulan ja ylistän Herraa. Hän on vierelläni, hän kulkee kanssani, hän jakaa osansa minun kanssani, hän tekee minut onnelliseksi. Ihana on vanhurskaan osa!

Laulan hallelujaa Herralle...! (Anna sydämesi laulaa ylistystä Herralle ja palvo häntä, joka antoi sydämensä rakkauden sinulle ja joka rakastaa sinua uskollisesti.)

Herra puhuu sinulle, jota hän rakastaa, näin:

Miten kaunis oletkaan, kalleimpani! Miten kaunis on katseesi, kyyhkysilmä! Laul.l.1:15.
Lähde : http://www.uskonkilpi.net/vanha/PR126.htm

perjantai 22. maaliskuuta 2019

" JA AVUKSESI HUUDA MINUA ..."

Kuva


Rauhaa teille toivotan ...
Täältä sairas vuoteelta tämän jaan. Olen ollut koko viikon kovassa kuumeessa. Nyt ehkä hieman alkaa helpottaa, mutta kovin vielä on heikko olo ja hiki kohoaa pintaan.
Miehenikin sairastui, ja olemme olleet täällä molemmat levossa. Herra on myös ollut kovin hiljaa, vaikka olen rukouksessa ollut, kuumeesta huolimatta.
Mutta tänään, kun lopetin rukoustani, en ollut siinä mitään kuvia enkä muutakaan nähnyt enkä kuullut. Yhtäkkiä edessäni oli kuva, jossa jokin eläin emo hoiti poikastaan, jolla oli toinen etutassu melkein kokonaan irti poikki. Mutta emo oli vierellä kovin huolehtiva ja rakastava. Tuo eläin näytti sellaiselta pikku kengurulta ..

Sitten kuva hävisi, enkä enää muutakaan nähnyt. Tiesin, että Herra näin puhui tämän kautta. Hän huolehtii ja rakastaa meitäkin, vaikka olisimme sairas vuoteella kyvyttöminä, Hänen töihinsä. Koin että tuo poikasen tassu, oli kuin kuvausta tästä, että olen ollut voimaton tänne kirjoittamaan.
Mutta Herra meitä vahvistaa. Hänessä meillä ei ole mitään hätää, vaan saamme täysin Häneen luottaa.
Amen.

15. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
Psalmi 50.

Siunaten teitä.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

THANKS AND BLESS YOU - 10 000 !!!




Katsonta kertaa
4.1.2018. - 19.3.2019.


2 Timoteus 3:16
Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa.


Tästä on hyvä jatkaa ... kiitos teille rakkaat ystäväni.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

" ULOS KUTSUTUT ...?"

Kuva

PSALMIT 113

1. Halleluja! Ylistäkää, te Herran palvelijat, ylistäkää Herran nimeä.

2. Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja iankaikkisesti.
3. Auringon noususta sen laskuun saakka olkoon Herran nimi ylistetty.
4. Herra on korkea yli kaikkien pakanakansain, yli taivasten kohoaa hänen kunniansa.
5. Kuka on niinkuin Herra, meidän Jumalamme, joka korkealla asuu
6. ja katsoo syvälle - taivaassa ja maassa?
7. Hän, joka tomusta nostaa alhaisen, korottaa loasta köyhän
8. asettaaksensa hänet ruhtinasten rinnalle, hänen kansansa ruhtinasten rinnalle,
9. joka antaa hedelmättömän asua kodissa, iloisena lasten äitinä! Halleluja!


Tänään, sain nähdä Herran läsnäolo hetkessä kuvan, jossa oli nainen ulkovaatteet yllään, mutta hän näytti nukkuvan.
 Sitten kuulin hieman epäselvän miehen äänen: " Where they are.."? Jotain tuollaista ääni sanoi/ kysyi.
Näin vielä kuvan jossa oli iso pallo, kuin maapallo, mutta maapallo se kuitenkaa ehkä ei ollut, en saanut selvää, mikä se oli, mutta siinä oli sinistä väriä. Mietin jälkeenpäin, että oliko se jalkoivi, joka oli todella lähellä minua ja siksi vaikutti isolle.
Siinä oli kuin silmän iiriksessä olevia viivoja

Kuva

19. Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi,
20. viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti.
Ilm.21.


En tiedä mitä nämä tarkoittavat, josko mitään ja siksi meinasin jättää jakamatta, mutta tuo nainen ja sanat jotka kuulin, puhuvat kyllä omaa sanomaansa. Tuo ulkona nukkuva, voi tarkoittaa; meitä, jotka olemme ulos kutsutut tai noita asunnottomia ym. Mutta myös, meitä jotka vielä henkisesti nukumme.
 Uloskutsutut-nimi tulee Ekklesia-sanasta, jolla ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin. Meille nimi ”Uloskutsutut” tarkoittaa olla mukana auttamassa syrjäytyneitä, vähävaraisia, vanhuksia, sairaita, tukea nuoria ja perheitä arjen vaikeuksien keskellä.
Eräs veljeni laittoi tämmöisen videon, jonka koki, että Herra kehoitti tämän katsomaan ja totta, täm video oli minulle jo ennestään tuttu ja on VALTAVA TODISTUS JUMALASTAMME:


Totaly Amazing! Recent Discoveries Proves 2000yr old Prophecy about New Jerusalem to be Truthful

https://www.youtube.com/watch?v=FomrP3MkoqQ

perjantai 15. maaliskuuta 2019

" EI OPPI OJAAN KAADA ..."



 
 
Rauhaa teille!
 
Tänään minun piti mennä hoitamaan päivällä lasten lapsiani. Vanhin (11v.) oli kovassa kuumeessa, joten minua tarvittiin varmistamaan, että poika pärjäilee kotona. Nuorin (5v.) meni päivä hoitoon ja keskimmäinen (10v.) kouluun. Tämä keskimmäinen alkoi siinä ennen kouluun lähtöään minua jututtamaan:
- " Mummu, tiedätkö, se sinun meille Jeesuksesta puhuminen ei ole ollut turhaa. Minä sain koulussa uskonnon kokeesta 10!"
Tuo oli minulle valtava ilo kuulla ja poikakin näytti olevan hyvin tyytyväinen. Vaikka välillä tuntui että oli niin turhaa ollut kaikki se mitä olin näille pojille puhunut Jeesuksesta, näkyykin tuottavan hiljaisuudessaan tulosta, ainakin tämän keskimmäisen kohdalla.
Kyllä tämä mummo oli iloinen tuosta ilmoituksesta. Ei oppi ojaan kaada sanotaan vanhassa Raamatun sananlaskussakin.
Vanhimmalle sanoin, että olin rukoillut tämän puolesta että paranee pian, että olin vienyt hänet Jumalan eteen hoitopöydälle ja nyt häntä sieltä hoidetaan. Poika katsoi minuun sanoen:
- " Miksi ? En minä usko."
Sanoin, että hänestä kyllä pidetään huolta ja ettei pidä ihmetellä jos paranee pian. Keskimmäinen kysyi olinko rukoillut hänenkin puolestaan ja ilmoitin hänelle, että tottakai olin rukoillut hänestäkin. Poika oli taas tyytyväinen ilme kasvoillaan.
Iltapäivällä kun sitten lähdin kotiin, oli vanhimman pojankin kuume laskenut. Kiitin hiljaa ylös, että pojista pidettiin ylhäällä huolta.
Kiitos Jeesus!

torstai 14. maaliskuuta 2019

JEESUS EI TULLUT KUTSUMAAN HURSKAITA, VAAN SYNTISIÄ ..."



Shalom!
Tässä kiiressäni, en ole ehtinyt kertomaan, eräästä tapahtumasta viime viikolta. Mutta tuodaan nyt sitäkin tänne, sillä siinä on sitä Herran johdatusta, mihin Hän on minua nyt asettamassa. Eli aivan tavallisten, uskomattomien pariin.
6.3. Ke. kun pääsin työstä pois, ystäväni tuli minua hakemaan. Kävimme ennen kotiin menoa kaupoilla ja apteekissa. Apteekista saimme ilmaiset käsien hoitoajat perjantaille, 8.3. Silloin oli Naisten päivä, ja siksi jakoivat näitä ilmaisia käsihoitoja. Otimme ne vastaan.
Perjantaina sitten tulimme ostoksille ja kävimme tuolla käsihoidossakin. Ystäväni meni ensin ja oli puhellut siellä tulevasta Israelin matkastaan, joka oli suunnattu uskoville. Hän teki siis puheillaan alustusta sille mistä minä jatkaisin, toisistamme siitä tietämättä.
Kun tuli minun vuoro, hoitaja kyseli, minun mielenkiintojani. No, hän antoi minulle kuin avoimen luvan ja aloin julistamaan ja kertomaan tästä uskostani. Hän sanoi että huomasikin tuon ison ristini kaulallani. Siinä hänen nyt sitten oli kuunneltava minua se 15 min. minkä tuo hoito kesti, eikä päässyt karkuun. Hän kyllä myönsi ihmellisiksi ja mielenkiintoisiksi asioiksi nämä, toivon, että jokin siemen siinä olisi tullut kylvettyä.
Sitten kävimme lopuksi vielä paikallisessa K-kaupassa ja siellä oli sellainen pieni kahvipiste.
Päätimme käydä siellä kahvilla.

Kuva

Tapasimme siellä ystäväni vanhan ystävän, joka oli jo iäkäs mies. Hän lupautui tarjoamaan meille Naistenpäivä kahvit. Siinä sitten porukalla joimme kahvit ja vaihdoimme kuulumiset. Miehellä olikin valtavat kuulumiset, sillä hän osoittautui uskovaksi. Hän oli käynyt seurakunta tilaisuuksissakin.
Se oli ystävällenikin yllätys. Mies kertoi että oli aivan äskettäin nähnyt ehkä Jeesuksen tai enkelin? Ei tiennyt kumpi se oli ja sitä meiltä yritti kysellä?
Hän oli nähnyt tuon aamuyöllä, ja tuo oli puketunut valkoiseen vaatteeseen ja pään päällä oli kirkas valo.
Sanoin, että tuo käy molempiin, mutta ihan hyvin voi olla itse Jeesus, joka on meidän valo ja kirkkaus ja Hänellä on tuo valkoinen puku. Mutta oli miten oli, iloitsimme tuosta aivan suunnattomasti.
Hän kertoi myös eräästä "puoli uskovaisesta", siksi hän tätä nimitti, ja kysyi, että onko se oikein, että kun tämä tarjoaa parannus rukousta, pyytää tämä siitä maksua? Sanoin heti, että älä ota tuota vastaan, se ei ole oikeaa uskoa, vaan tämä on selvästi jokin "parannus eukko/ ennustaja" mikä lie? Mutta siellä on väärät henget kyseessä. Oli todella hyvä että mies toi tuon esiin ja sai tietää totuuden.
Sanoimme ystäväni kanssa, että uskova joka rukoilee sairauksien puolesta; Jeesuksen Kristuksen nimessä, ei koskaan ota maksua, ei kävisi mielessäkään, vaan se tapahtuu ilmaiseksi, rakkaudessa. Lupasimme, että rukoilemme hänen puolestaan koska vain, jos hän sitä tarvitsee.
Lähdimme sitten kotiin, siunaten miehen lähtiessämme.
Näin Herra näitä on nyt alkanut hiljalleen tuomaan. Eilen kun lähdin töihin aamusta, ennen ylösnousuani olin siinä rukous hetkessäni, jonka teen aina aamuin ja illoin. Juuri kun minun piti nousta, näin kuvan jossa oli paljon erilaisia jalkoja, erilaisissa kengissä ja heidän luokseen Herra minut haluaa asettaa. Sinne, missä Hänkin kulki, kansan joukossa, vuorilla ja rannoilla ja poluilla Hän tapasi ihmisiä, ei Hän tarvinnut siihen mitään tilaa, mikä oli ihmiskäsin rakennettu. Vaan niihin oikeisiin kohtaamisiin.
Meidän on aika jättää ne turvalliset veneemme, joissa istumme toisten uskovien kanssa, unohtaen sen maailman, joka oikeasti tarvitsee meitä.


Kuva

"Tämän jälkeen Jeesus lähti sieltä ja näki Leevi-nimisen publikaanin istuvan tulliasemalla. Jeesus sanoi hänelle: 'Seuraa minua', ja Leevi jätti kaiken, nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.

Leevi järjesti sitten kotonaan Jeesukselle suuret pidot. Heidän kanssaan oli aterialla paljon publikaaneja ja muita vieraita. Fariseukset ja heihin kuuluvat lainopettajat olivat tästä äkeissään ja sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: 'Kuinka te syötte ja juotte yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!'
Jeesus vastasi heille: 'Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät.'"
Luuk. 5:27-32 [kr92] [kr38]


 NÄIN MEIDÄNKIN TULEE JATKAA SITÄ TYÖTÄ; JONKA JEESUS MEILLE ESIMERKKINÄ JÄTTI; NÄIN TEKI MYÖS APOSTOLIT, JEESUKSEN JÄLKEEN:

Apostolien teot 4
1. Mutta kun he puhuivat kansalle, astuivat papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä,
2. närkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista.
3. Ja he kävivät heihin käsiksi ja panivat heidät vankeuteen seuraavaan päivään asti, sillä oli jo ehtoo.
4. Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.
5. Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineensa kokoontuivat Jerusalemissa,
6. niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.
7. Ja he asettivat heidät eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?"
8. Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!
9. Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut,
10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.
11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
13. Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.
14. Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa he eivät voineet mitään vastaansanoa,
15. vaan käskettyään heidän astua ulos neuvostosta he pitivät keskenänsä neuvoa
16. ja sanoivat: "Mitä me teemme näille miehille? Sillä että heidän kauttansa on tapahtunut ilmeinen ihme, sen kaikki Jerusalemin asukkaat tietävät, emmekä me voi sitä kieltää.
17. Mutta ettei se leviäisi laajemmalle kansaan, niin kieltäkäämme ankarasti heitä enää tähän nimeen puhumasta yhdellekään ihmiselle."
18. Niin he kutsuivat heidät ja kielsivät heitä mitään puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen.
19. Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa;
20. mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet".
21. Niin he uhkasivat heitä vielä enemmän ja päästivät heidät, koska eivät kansan tähden keksineet, miten rangaista heitä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa siitä, mitä tapahtunut oli.
22. Sillä sivu neljänkymmenen oli jo vuosiltaan se mies, jossa tämä parantumisen ihme oli tapahtunut.
23. Ja päästyään vapaiksi he menivät omiensa tykö ja kertoivat kaiken, mitä ylipapit ja vanhimmat olivat heille sanoneet.
24. Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: "Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on!
25. Sinä, joka Pyhän Hengen kautta, isämme Daavidin, sinun palvelijasi, suun kautta, olet puhunut: 'Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat?
26. Maan kuninkaat nousevat, ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen Voideltuansa vastaan.'
27. Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa,
28. tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.
29. Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
30. ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."
31. Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti.
32. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
33. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.
34. Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan
35. ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi.
36. Niinpä Joosef, jota apostolit kutsuivat Barnabaaksi - se on käännettynä: kehoittaja - leeviläinen, syntyisin Kyprosta,
37. myi omistamansa pellon, toi rahat ja pani ne apostolien jalkojen juureen.

tiistai 12. maaliskuuta 2019

" TEHKÄÄ AINA INNOKKAASTI HERRAN TYÖTÄ .. HERRA EI ANNA TYÖNNE MENNÄ HUKKAAN"

Kuva


Rauhaa!
Tänään, Herran läsnäolossa, näin kuvan hopeisesta sydämestä ja se näytti kuin olisi ollut läpinäkyvässä rasiassa.

Sitten näin tummennetun ja paksunnetun sanan, joka oli kirjoitettu kaunokirjoituksella ja luulen siinä lukeneen : Kiitoksia.

Ja vielä näin kolmannen kuvan, joka oli mustavalkoinen sarjakuva. Noista kuvista en saanut selvää, mutta minua hymyilytti, kiittikö Herra minua noiden sarjakuvien tuonnista tuonne Pelastussanomaan jakoon;
 http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=17&t=1301 ,
kera vahvistetun Sanan, näin tuon jostain syystä nyt ymmärrän.
Tässä tämän päivän sarjakuva, jonka jaoin Pelastussanomaan:


18. Kopeus käy kukistumisen edellä, ylpeys lankeemuksen edellä.
19. Parempi alavana nöyrien parissa kuin jakamassa saalista ylpeitten kanssa.
Sl.16.


Kuva



Kiitos Sinulle Jeesus, että saan tuoda Sinun Sanaasi, kaikin mahdollisin keinoin.
Amen.

  "Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan" (1. Kor. 15:58).



Kuva

maanantai 11. maaliskuuta 2019

" POSTIA JUMALALTA ...?"

                                                                    



Tänään, herättyäni, ja Herran läsnäolossa ja rukouksessa ollessani näin kuvia, joissa oli valkoisella tekstillä lauseita, mutta en taas kyennyt niitä jostain syystä lukea. Sen verran kuitenkin sain selvää että ne oli jotain ulkomaan kieltä.
Siinä Herralle tätä ihmettelin ja olin aikeissa jo nousta ylös, kun sain vielä kuvan. Näin käden, joka piteli jotain, ja kohta tuo käsi käänsi ne minuun päin. Näin että kädessä oli kortteja, ehkä 3, ne oli ehkä postikortteja jostain. Ehkä joku oli ne lomamatkalta lähettänyt.
Kuvat niissä oli taas niin epäselvät, että en niistä saanut selvää, mutta miksi niitä sitten näytettiin?
Jos nämä oli Herralta, oli noilla, ehkä tulevilla viesteillä, jokin tärkeä vaikutus, eihän Hän muuten olisi minulle näyttänyt.
Liekkö nämä minulle, vaiko jollekkin toiselle, josta Herra haluaa ilmoittaa.
Mene ja tiedä? Nyt täytyy olla mieli avoin, kun postia kilahtaa ...

Googletin tuota asiaa ja eteeni tuli tällainen saarna teksti, joka niin mukavasti osui tämän päiväseen jaettavaan. Tässä se teillekkin:

"Kaksi neliskanttista, sangallista muoviastiaa, astiaa, joissa on aiemmin ollut erimuotoisia ja värisiä, toisiinsa helposti kiinnittyviä muovisia rakennuspalikoita. Tanskanmaalta. Taisivat molemmat olla takavuosien toivottuja joululahjoja. Monet hahmot ja rakennelmat on vuoroin koottu ja taas purettu palikoista, jotka irrallisina ja hujan hajan lattialle jätettyinä yllättävät ikävästi päkiän alla, kun unenpöpperössä kiiruhtaa öiselle vessa-asialle. Nyt palikat ovat poissa muoviämpäreistään. Toinen ämpäreistä on sijoitettu tyttären ja toinen pojan huoneen oven ulkopuolelle. Pysähdyn lukemaan astioiden kylkeen teipattuja lappusia. Hapuilevista kirjaimista hahmotan palikkaämpäreiden uusiokäytön postilaatikkoina. Tyttären palikkaämpäripostilaatikossa on lapulle kirjoitettuna teksti: ”Postia Jumalalle ja Jumalalta”. Pojalla ykskantaan: ”Postit tähän!”

Yllättävä veto. Sai suoraan sanottuna sanattomaksi.
Sen mukaan, miten tarkkaan joulun lahjakirjaset ja toivelelulehtiset on viime viikkoina luettu ja merkinnöillä varustettu, olisin olettanut postin kohdistuvan Joulupukille. Lahjatoiveita on toki toistettu keskustelussa jos toisessa, mutta näiden postilaatikoiden sisältö oli osoitettu Jumalalle.

Kurkistan ensin pojan ämpäriin. Tyhjä. Mutta tyttären ämpärissä on jotain. Kumarrun lattialla olevaa ämpäriä kohden, ojennan käteni ja tartun palikkaämpärin pohjalla olevaan paperiin. Istahdan keittiön pöydän ääreen. Pitelen sormieni välissä taitettua lappusta, jonka päälle on merkitty vastaanottaja. Tai oikeastaan se on tekstin päällekirjoituksena. Ikään kuin otsikkona. Niin isoilla kirjaimilla, että taivaastakin sen voisi nähdä, lukee lapussa sana Jumalalle.

Kirje Jumalalle. Olenko itse koskaan kirjoittanut kirjettä Jumalalle? Mieleen nousevat ne muutamat kerrat, kun rippikoulua pitäessäni olen osana muuta ryhmää kirjoittanut synnintunnustukseni kirjelappuselle. Kun kaikki olivat saaneet kirjeensä valmiiksi, ne kerättiin ja laitettiin isoon kirjekuoreen, joka poltettiin nuotiolla.
Tuomasmessussa olen kirjoittanut niin ikään kirjeitä Jumalalle. Silloin kirjepaperi on ollut useimmiten otsikoitu sanalla Esirukouspyyntöni. Vaikka tiedän, että raapustamani esirukouspyyntö saatetaan lukea Tuomasmessun rukousosan aikana ja että se joka tapauksessa käsiteltäisiin rukousryhmissä myöhemmin, en suinkaan ajatellut kirjoittavani esirukouspyyntöäni vain esirukoilijalle. Ajattelin, että se on kirjoitettu Jumalalle.

Rukoileminen on kuin kirjoittaisi kirjeen Jumalalle. Tai rukous on kuin lähettäisi sähköpostin tai tekstiviestin. Osoite tosin ei ole ihan niin konkreettinen kuin rukoukset@jumala.net tai 0700700-RUKOUS.
Rukouksen kirjeet lähtevät uskon varassa. Vähän niin kuin se etelänlomalaiselta tullut maisemakortti, jossa oli vastaanottajan nimi ja osoitteen kohdalla teksti ”kyllä Posti tietää!”. Mutta kuinka usein tulenkaan varustaneeksi rukoukseni ”Return to sender” - leimalla? Odotanko ihan oikeasti vastausta ja tunnistanko sen saadessani?

Havahdun palikkaämpäripostilaatikoiden todellisuuteen. Toinen lähettäjistä on ihan selkeästi aloittanut kirjeenvaihdon Jumalan kanssa. Jumalalle osoitettu lappunen on laitettu postilaatikkoon, jossa on vinkki vastausten oikeasta osoitteesta. Postia Jumalalle ja Jumalalta, niin oli ohjelappunen ämpärinkylkeen teipattuna. Miten isänä oikein toimisin tässä tilanteessa?

Taivaan Isä tietää, että kaipaamme vastausta Hänelle lähettämiimme rukouskirjeisiin. Hän vastaa ajallaan ja tavallaan. Vaikka tuntuisi siltä, ettei rukoustemme vastaanottajaa tavoiteta toistuvista lähetyksistämme huolimatta, ovat ne menneet perille. Syystä tai toisesta vastaus viipyy. Eihän nämä maallisetkaan postilaitokset kautta maailman samalla suomalaisella tehokkuudella toimi. Vai voisiko useimmiten olla kyse siitä, ettemme huomaa jo tullutta vastausta? Vastausta, joka on läsnä ympäröivässä luonnossa, lähimmäisissämme, omassa tunnossamme ja arjen elämän pienissä hetkissä. Itse asiassa, Jumalan vastauskirjeiden kokoelma löytyy yllättävän läheltä. Omasta kirjahyllystä tai näyttöpäätteen takaa selattavissa olevasta Raamatusta, joka on hänen rakkauskirjeensä juuri sinulle ja minulle, meille jokaiselle."
http://notes.evl.fi/hartaudet.nsf/7ea9c ... enDocument

... JOHDATUSTAKO?
Sillä kun tuon sain teille tähän jaettua, huomasin, katseltuani kokonaisuutta, mitä olin jakanut, että tuo aloitus kuva sopi niin täydellisesti tuohon saarna tekstiin. En siis ollut sitä itse niin suunnitellut. Kuvan hain jo, ennen kuin toin tänne mitään ja tuon tekstin vasta sitten, kun olin kuvat ja omat höpötykseni tuonnut . Kiitos, Taivaan Isä!!!

 Taivaan Isän viesti 30.10.2016, joka on julkaistu 15.8.2017 https://www.youtube.com/watch?v=Al2CdylfQPk
... lähdin hakemaan päivän tekstiin sopivaa laulua, mutta tämä tuli vastaan ykkösenä.

Minut löytää myös täältä; http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/
Jos innostut enemmän keskustelemaan. Olen siellä vain lempinimellä lyhennettynä: sinetti".
Mutta toki siellä on muitakin, aivan ihania ja rakkaaksi tulleita siskoja ja veljiä. Pyhä Henki vaikuttaa vahvasti keskuudessamme. Tarkoituksemme on nojautua Raamattuun. Tule kirjautumaan. Olet tervetullut joukkoomme!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

"IHMISLAPSI, NOUSE JALOILLESI ..."


Niin, illalla, ennen kuin lähdin nukkumaan, sammuttelin tätä konetta ja kävin vielä jostain syystä Pelastussanoman ketjussa, jossa myös jaoin tuon eilisen kirjoitukseni; Veneestä pois keskellä merta, jäin tuijottamaan tuota tuomaani kuvaa tsunamista. Se oli kuin vuoden alussa saamani kuva, jossa iso aalto, juuri tuon kuvan tapaisesti pyyhkäisi rannalle ja samassa se oli edessäni kuin uusi sivu, avoimessa kirjassa, eli jokin uusi on avautumassa.
 Onko se nyt tämä hetki, tämä uskon askel, joka tulee muuttamaan uskon elämääni?

 Herra Jeesus ei odota että olet vain hänen palvelijansa, vaan hän etsii ystäviä, jotka tietävät mikä hänen tahtonsa on. ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee. Minä kutsun teitä ystäviksi, sillä olen ilmoittanut teille kaiken, mitä olen kuullut Isältäni” (Joh.15:15)

Tämä virsi on soinut mielessäni koko aamun
Avaaja porttis ovesi.
https://youtu.be/jqvol_LZ80I
Tuota kuunnelessa ymmärsin, että Herra haluaa minut todella juuri syntisten keskuuteen.


" Herra kutsuu meitä nousemaan hänen läsnäoloonsa, että voit kuulla mitä hän puhuu sinulle! Herra kutsuu edelleenkin sanoen: ”Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhun sinulle”(Hes.2:1). Tule siis ja nouse Jumalan läsnäoloon odottaen, silloin Herran Henki nostaa meitä ja johdattaa meitä.
Rohkaiskoon  myös sinua minun tavoin ottamaan askelia uskossa siihen suuntaan, mihin Jumala meitä kutsuu. Nämä askeleet voivat olla pieniä tai suuria, lyhyitä tai pitkiä, helppoja tai vaikeita, tavallisia tai kummallisia mutta kaikki ne johtavat aina samaan osoitteseen – hyvän, armollisen ja rakastavan Jumalan luokse. Olkaamme myös valmiita hylkäämään ylpeytemme ja omat hienot suunnitelmamme Jumalan vielä parempien suunnitelmien edessä. Kuunnelkaamme toisiamme. Luottakaamme myös Jumalan yliluonnolliseen johdatukseen, apuun ja huolenpitoon omien vajavaisuuksiemme kanssa uskon tiellä kamppaillessa. Jumala johdatti Israeliin pakanakansaan kuuluvan Naemanin, koska rakasti häntä ja tahtoi parantaa hänet fyysisesti ja hengellisesti. Myös me saamme olla tämän saman suuren Jumalan johdatuksen ja rakkauden ja kohteita.
Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Jaakobin kirje 4:6"

Tie Karitsan askelissa : https://tuulavain.vuodatus.net/lue/2008/04/tie-karitsan-askelissa-ote-g-steinbergerin-kirjasta

lauantai 9. maaliskuuta 2019

VENEESTÄ POIS KESKELLÄ MERTA

Veneestä pois keskellä merta

Kuva

Shalom!
 Olen miettinyt tätä yksin ja sitten tämän uskovan ystäväni kanssa, että josko tuon Rukous ryhmän, jota olen vetänyt, on enää kohta tarkoituskaan toteutua. Josko se on ollut minulle sellainen harjoituksen ja kasvun kenttä, ja kohta jatkan matkaani johonkin, mikä on Herran suunnitelmaa. Tuo jokin, evankelistan työ ... aina ennen ajattelin kunnioittavasti evankelistoja, mutten koskaan ajatellut, että minusta tulisi sellaista, mutta jos se on Jumalan tahto ja suunnitelma, se tulee tapahtumaan, tavalla tai toisella. Nyt olemme pitäneet näitä kokouksia n. 3 ja puoli vuotta. Profetaalinen aika.
Tapahtukoon tässä Jumalan tahto, ei minun.
Amen.

Nyt se sitten tänään tapahtui ja päätös on hyvin varma ja sydän hyvin rauhallinen, eli siitä tiedän että tämä on Jumalan tahto.
Eli nyt jättäydyin määräajattomalle tauolle, eli ehkä kokonaan pois kotikokouksistamme.
Vielä yksi kokous ja sitten on sen päätös hetki, mutta tämän olen jo kaikille ilmoittanut.
Olen yllättynyt kuinka vapaa olo minulla on, kaikesta huolimatta minulla on ilo sydämessä. Koen, että me uskovat olemme liian sisäpiirisiä, vaikka maailma huutaa yhä enenevästi.
Meidän tulee mennä sinne, missä meitä tarvitaan , eli niille kaduille.
Minulle on 3 ihmistä profetoinut, että työni laajenee, että minusta tulee evankelista, joka tekee työtään Rakkaudella.
Joskus sanoin, ettei minusta ole evankelistaksi, sillä en osaa puhua, olen kuin Jeremia joka huutaa tuskissaan, että olen liian nuori, etten osaa puhua.
Mutta ei minun tarvitsekkaan, sillä Jumala antaa kaiken sen mitä tarvitsen ja Hän vie minut sinne, mihin on tarve.

Kun tein tuon päätökseni äsken ja jo tein sittä ilmoituksenkin, niin samassa, aivan heti, eteeni tuli tämä teksti, joka on nyt tässä kohtaa minulle täydellisesti tätä hetkeä hyvin kuvaava.
Jumala puhuu minulle tässä ja nyt tämän tekstin kautta:

KOTIKOKOUKSET


Alkusanat

Kuvaan uskonaskelta, jonka otat, kun avaat kotisi ovet taivasten kuningaskunnan veljillesi ja sisarillesi, seuraavilla sanoilla: "veneestä pois keskellä merta". Tämä on tarkoitettu opetukseksi kristillisestä valtakunnasta lähteville.

Sinun täytyy ottaa uskon askel "tuntemattomaan". Tällainen askel on välttämätön hengellisen kasvun kannalta. Vasta sitten, kun jättäydyt taivasten kuningaskunnan ahtaalla portilla Hänen seuraamisensa varaan, saat kokea monenlaisia ihmeellisiä asioita. Tunnet ulkonaisesti taivasten kuningaskunnan lapsena turvattomuutta, yksinäisyyttä ja ihmisten hyljeksintää, aivan kuin olisit siirtynyt "ei kenenkään maalle", mutta tulet löytämään ainoan todellisen turvapaikan ja linnasi Hänen tyköänsä, joka rakastaa sinua.

Askel

Sitooko sinut "veneeseen" kristillisen valtakunnan roomalaiset perinnäissäännöt ja -opit (Matt. 14:24)? Olet paatunut nykyajan kristillisen hapatuksesta, josta olet oppinut, että "vesi ei kannata sinua", siksi sinä edelleen viihdyt "veneessä". Vesi on sinun mielestäsi vain uimista, purjehtimista, soutamista ja kalastamista varten. Khefa uskalsi ottaa ensimmäisen askeleen veden päälle. Hän teki jotakin, joka ei sovi nykyajan kristilliseen statistiikkaasi eikä teologiaasi. Shimeonin uskon askel oli samankaltainen uskon teko, kuin on kodin avaaminen taivasten kuningaskunnan kokoontumisia varten. Ensimmäinen askel on tärkein, koska se on peruuttamaton siirto, sillä silloin siirryt "veneen" ulkopuolelle.

Ehkä ajattelet: 'Vene on takanani ja voin palata, jos tässä käy huonosti', tai sitten: 'Ainahan voin kokeilla silloin tällöin kannattaako "vesi"? Petros ei ajatellut sellaisia, vaan hän oli saanut Rabbi Jahushualta sanan: "Bo' (tule; Matt. 14:29)!" Petros tunsi, että tuossa kolmikirjaimisessa lyhyessä sanassa, jonka hän oli kuullut, oli valtava uskoa synnyttävä voima. Tuon sanan juurikirjainten tarinassa "Alef" odottaa Petrosta tulemaan luokseen "talosta". Uskallatko ottaa askeleen "tuntemattomaan"? Jos et ota askelta, et tule koskaan tietämään, mitä sitten tapahtuu. Kiinnostaako, mitä on askeleesi jälkeen? Etkö tiedä, että uskon askeleet kirjoittavat taivasten kuningaskunnan historiaa, mutta pelkuruudesta ei jää jäljelle mitään?

Tyydytkö istumaan "veneessä", jossa ei tapahdu koskaan mitään? Sanot: " Olen ennenkin selvinnyt omin purjein ja soutaen kotiin, niin nytkin!" Etkö tahdo, että "venematkasi" olisi ikimuistoinen? Tiedät kyllä, että luonnollinen statistiikka puhuu uskon askelta vastaan, koska ensimmäisen askeleen otettuasi vain taivas tietää, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Petros tunsi jalkapohjissaan veden pinnan, jota kukaan muu Jahushuan opetuslapsi ei tullut koskaan tuntemaan. Petros sai uskon askeleestaan perinnöksi kokemuspiiriinsä jotakin ainutlaatuista, jollaista toista tapausta ei Pyhissä kirjoituksissa tunneta. Muillekin Jahushuan opetuslapsille annettiin samanlainen mahdollisuus, mutta he eivät käyttäneet annettua tilaisuutta hyväkseen.

Haluatko olla Petros, vai ne 11 muuta opetuslasta, jotka katselivat jännittyneenä "veneestä", miten Petrokselle oikein käy? Älä paadu nykyajan kristillisestä opetuksesta, että vesi ei kannattaisi askeleitasi, vaan totu uskossa siihen, että Hänen kasvonsa, Pyhä sanansa ja äänensä antavat sinulle haasteen ottaa uskon askel kohti "tuntematonta". Nykyajan kristillisestä "veneestä" on jännittävää katsella, kun otat ensimmäisiä askelia poispäin. "Veneestä" katsotaan, pysytkö veden päällä vai vajoatko. Pastoreiden neuvoja satelee, ja sinulle annetaan kuunneltavaksi erilaisia nykyajan kristillisiä saarnoja. Milloinkaan et saa niin paljon ohjeita ja huutoja, kun lähdet "veneestä" ulos ja otat ensimmäiset uskon askeleet kohti taivasten kuningaskuntaa. Huomaat, kas kummaa, että vaiteliaammatkin ovat äänessä, kun heidän tulisi olla hiljaa. Muista, että "veneessä istujien" on hyvä antaa ohjeita ja neuvoja, koska heidän ei tarvitse maksaa taivasten kuningaskuntaan johtavista askeleista yhtään mitään. Heidän elämänsä on riskitöntä ja turvattua, mutta myös turhauttavaa, puuduttavaa ja hyvin tylsää.

Ystäväni, eikö sinulle olisi parempi Shimeonin lailla hieman vajota veden alle kuin jäädä "veneeseen"? Rakasta myrskyävää merta enemmän kuin turvallista venettä, kun tiedät, että sinun turvasi on Hänen katseensa, pyhä sanansa ja Hänen uskoa herättävä äänensä. Kumpi asia on tärkeämpää elämässäsi, "venekkö", joka kaikin tavoin turvaa elämäsi, vai Rabbi Jahushuan käsi, joka nostaa sinut vedenpinnan alta ylös? Etkö tahtoisi mieluummin vajota veden alle ja olla Hänen pelastettavanaan, kuin jäädä "veneeseen"?

Kiinnostako sinua Rabbin odottaminen ja Hänen tahtonsa toteuttaminen myrskyn keskellä! Ota rohkeasti ensimmäiset askeleet ja ole "veden varassa", koska silloin vasta alat tuntea Hänen pelastavan rakkautensa ja Hänen voimallisen kätensä, jotka nostavat sinut kevyesti ylös kuin höyhenen. Hän iloitsee, että uskallat ottaa ensimmäiset askeleet kohti taivasten kuningaskunnan turvasatamaa. Tiedätkö, että saat olla "veden varassa" lähempänä Häntä kuin he, jotka istuvat kauempana "veneessä"? Eikö ole parempi ottaa uskossa riski, kuten Sadrak, Meesak ja Abednego tekivät (Dan. 3:16-17)?

Sinä kävelet "veden" päällä, kun otat uskon askeleen. Luota ääneen, jonka olet kuullut ja Pyhään sanaan, jonka olet lukenut, ja katso Rabbi Jahushuaan, joka odottaa sinua ja sinun suloisia askeleitasi. Älä pelkää vajoamista, sillä Hän nostaa sinut. Sääli niitä, jotka jäävät "veneeseen". Vaikka kuulisit usein Hänen lempeän, rakkautta täynnä olevan nuhtelunsa: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit (Matt. 14:31)?", on se huomattavasti parempi sana kuin hiljaisuus. Jos sinä olet vähäuskoinen, mitä veneessä olevat ovat?

Älä jää syrjästä seuraamaan, mitä uskon askeleita profeetat tekevät (2 Kun. 27:7, 15), vaan seuraa heidän sanojansa heidän rohkeissa askelissaan, niin tulet näkemään elämässäsi menestyksen (2 Aik. 20:20).

Loppusanat

Tahdotko olla vähäuskoinen vai pelkuri? Valitse mieluummin vähäuskoisuus. Sinun uskon askeleesi ei lopeta myrskyä, mutta on myrskyn keskellä Hänen apunsa, josta "veneessä" istujilla ei ole mitään osallisuutta. Vasta sitten, kun sinä olet saanut avun myrskyssä, ja olet kulkenut polun taivasten kuningaskunnan ahtaan portille läpi, voit olla rohkaisuksi ja avuksi toisille kristillisestä valtakunnasta lähteville.

Avaa kotisi taivasten kuningaskunnan Rabbi Jahushualle. Ota ensimmäinen uskon askel. On aika tehdä uskon tekoja ja jättää toiset "veneeseen". Sinun rohkeutesi tähden "veneessä" olevat näkevät, mitä Elohim tekee elämässäsi. Muut kristillisen valtakunnan jäsenet tarvitsevat uskosi esimerkin, seuratakseen sinua rohkeasti myrskyävälle merelle.

Laita taivasten kuningaskunnan siemen liikkeelle hyvään maahan, niin saat 100-kertaisen sadon. Laita uusi satosi liikkeelle, niin saat 10 000 uutta siementä (Matt. 3:8). Avaa kotisi ovet taivasten kuningaskunnan heprealaiselle Rabbi Jahushualle!
http://www.israelinhuone.com/breratmech ... oukset.php



Kuva

YHTEYS ON JUMALAN LAHJA

 


 

"Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys.
On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi."
Ef. 4:1-4



Rauhaa teille!

Tänään, olessani herättyäni Herran läsnäolossa ja rukouksessa, näin tuollaisen kuvan, kuin yllä, siinä kaksi sormenpäätä kosketti toisiaan. Kyselin Herralta, oliko tämä Häneltä? Vai vieläkö tulee jotain muuta?
Mutta en nähnyt muuta, en edes niitä tavallisia mielen tekemiä kuvia.
Ymmärsin ja hyväksyin tuon saamani kuvan, sillä se puhui tärkeästä asiasta, eli yhteydestä Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen, Pyhän Hengen kautta.
Tuo yhteys toteutuu rukouksissa ja kun olemme läsnäolossa Herramme kanssa.
Jeesus itse on viinipuu ja hänen ja vain hänen yhteydessään ihmisillä on yhteys pyhään Jumalaan. Jos yhteyttä viinipuuhun ei ole, ei ole myöskään yhteyttä Jumalaan.

Kuva


1. "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
3. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
6. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8. Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
16. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
17. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
Joh.15.

Hänen Rakkautensa meihin, antaa meille tuon valtavan yhteyden. Mutta meillä tulee olla yhteys myös toisiimme, joka toteuttaa seurakunta yhteyttä.
Seurakunnan ykseys ei ole ahdasmielinen velvoite, vaan Jumalan runsas lahja lapsilleen. Kristus antoi seurakunnan paitsi välikappaleeksi viedä Jumalan valtakunnan ilosanomaa kaikille kansoille, myös tukemaan uskovia maanpäällisen vaelluksen ajan. Jokainen meistä on heikko yksin; tarvitsemme ennen kaikkea elävän yhteyden Kristukseen - seurakunnan elämän antajaan, mutta myös toinen toisiimme.


" Rakastava ymmärtää oman arvonsa. Rakastava on nöyrä, mutta ei koskaan nöyristele. Rakastava uskaltaa olla aito ja haavoittuva. Hän ei käytä naamioita eikä rakenna epätodellisia kulisseja. Rakastavaa ei voi hallita pelon avulla. Rakastava ei toimi pelosta, häpeästä tai vihasta käsin. Rakastava ei koskaan käytä pelkoa pyrkiessään hallitsemaan ja johtamaan asioita tai ihmisiä. Rakastavalla on aina sisäistä tilaa valita, miten toimia missäkin tilanteessa. Rakastava on vapaa, eikä hän ole hyväksikäytettävissä. Rakastava haluaa aina antaa, sillä hän ei pelkää jäävänsä vaille. Rakastavaa eivät voi muut ihmiset tai muiden mielipiteet hallita. Rakastava ei pyri miellyttämään vain miellyttämisen halusta. Rakastava on rohkea ja hänellä on sisäistä vahvuutta. Rakastava voi tarvittaessa sanoa: ei. Rakkaus on aktiivinen, liikkeelle paneva voima, joten rakastava toimii koko ajan jollakin tasolla. Rakastava näkee enemmän kuin tavallisilla silmillä voi nähdä. Rakastava näkee portin siellä, missä rakastamaton näkee umpikujan. Rakastava katkoo kahleita siellä, mihin rakastamaton on niitä rakentanut. Rakastava pyrkii aina yhteyteen, suhteeseen."

Joh. 17:6–10 Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on sinulta. Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun – ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.

 

torstai 7. maaliskuuta 2019

HERRA ITSE KULKEE SINUN EDELLÄSI

                                                                  



Tänään olin Herrani edessä pitkään, taisin siinä välillä torkahdellakkin, kun odotin, josko Hän antaisi jotain jaettavaa.
Lopulta ilmoitin, että nyt minun on aika nousta ja samassa näin ilmassa leijuvat valkoiset lenkkitossut.

Ja kohta niiden viereen tuli leijumaan toiset, niin ihanat valkoiset kengät, joiden vuori oli valkoista teddyä. Edestä päältä ne olivat avoimet, tossumaiset, niissä ei ollut siis naruja eikä vetoketjuja. Takaa varsi nousi hieman yli nilkan. Ne oli niin ihanan pehmeän näköiset, että ne olivat varmasti hyvät jalassa. Yritin tuon tapaisia googlata tänne kuvaksi, mutta en löytänyt likeellekkään, noita ihania kenkiä, jotka edessäni leijuivat. Pari päivää sitten sain nähdä unta noista kengistä, jotka tihkuivat öljyä ja tänään Herra muistuttaa lisää tästä kenkä asiasta.
Kiitos Jeesus! Kiitos että haluat pehmentää matkaamme!


"Maan uskollisia minun silmäni etsivät, että he asuisivat minua lähellä; joka vaeltaa nuhteettomuuden tietä, se on oleva minun palvelijani."
Psalmi 101:6

Mat 6:25-33 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."


 ”Pyhä Jumala. Tässä olen. Armahda ja auta minua. Ota minut turviisi, sinun käsiesi suojaan. Anna syntini anteeksi Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen ristintyön tähden. Pidä minusta huolta, kuljeta elämäntietä ja vie minut ja läheiseni kerran taivaalliseen kotiin. Aamen.”

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

" KESKIVIIKKO YLLÄTYKSIÄ ..."

Kuva

Minun hyvä uskova ystäväni lähetti minulle äsken viestiä viime öisestä unestaan:

"Moi! Mä näin susta unta sä seisoit puhujan pöntössä ja puhuit suurelle määrälle ihmisiä.Sua alkoi itkettää kesken puheen niin Jeesus käveli pitkin harppauksin jostain sun takaa ja laittoi käden sun olkapäälle.Katoitte toisianne silmiin ja sitte itkin minä.Se katse oli niin täynnä rakkautta ,että kukaan ei pysty edes kuvittelemaan.Tää toistui 3 kertaa,että Jeesus tuli ja sen valkoisen viitan helmat vaan lepatti.Sitte en muista millään mitä siinä välillä tapahtui,mutta saatana siinä häiriköi kovasti.Se loppui niin,että sinä ja minä istuttiin Jeesuksen jalkojen juuressa ja Jeesus puhui meille.Yhtäkkiä Jeesus levitti kätensä niin kun alkais halaamaan jotain ja se rakkauden katse loisti sen silmistä.Katottiin sun kanssa taakse ja sieltä tuli Sanna juoksujalkaa.Heräsin kun Jeesuksen sanat kaikui niinkuin käytävässä.Jeesus sanoi RAKAS LAPSI!"

Olipa Ihana UNI!!
Uskon, että tämä Sanna tulee myös vahvaan uskoon, rakkaaksi Jumalan lapseksi!
Amen.



Kuva

Kirkko ennen Turun paloa

Tänään tapahtu muutakin lohduttavaa jonka koen että se tulee tapahtumaan. Yksi uskova tuttu tuli kaupalla vastaan ja alko puhuu et haluais Turkuu Martinkirkkoon. Miten mentäis? Katsoin häntä hetken suu auki. Miten hän osasikin ottaa tuon Turun ensimmäisiksi sanoikseen? Sanoin et se on ollu minullakin vuosien haave ja haluaisin todella lähtee mut matka on pitkä ja kuski pitäs löytää?
Mut tuli sellanen olo et näitten Turku hyökkäysten jälkeen Herra toi tämän tänään ja sinne meno tulee onnistumaan tavalla tai toisella. Tää on varmaa se keskiviikon yllätys jonka Jeesus monasti on antanut ja nyt vielä tää ystäväni uni.
Jeesus haluaa varmaankin näyttää että kaikki menee hyvin. Saatana ei saa Turkua.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

JEESUS " ISKEE KÄÄRMEEN PÄÄN MURSKAKSI".






Herra sanoi käärmeelle: ”Ja Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenesi ja hänen Siemenensä välille; Hän - siis vaimon Siemen - polkee rikki sinulta pään, ja sinä pistät Häntä kantapäähän." (1. Moos. 3:15)

Shalom, te kaikki rakkat!
Tuon tänään vähän avausta tuohon eiliseen tekstiini, josta minulta on kyselty. Ja etenkin tuo, miksi minulle tuli mieleen juuri tuo Turku?
 Se on se seutu, josta kristinusko on luultavammin tullut Suomeen, siksikö vihollinen yrittää sitä itselleen ja siksikö se varmaankin tulee myös kovasti puhdistumaan Herran käsissä?
Suomi-neito on kääntynyt pois Herrasta, mutta Herra palauttaa hänet vielä.
Tuo Turku asia tuli ikävällä tavalla eteeni Sunnuntaina.
 Kaksi minulle hyvin läheistä ja rakasta ihmistä, olivat olleet keskustelussa netissä, Turku saatanalle tilaisuudesta. Toinen puolusti ja toinen julisti rukousta asiaa vastaan.
Tämä puolustaja laittoi minulle viestiä, että minun pitää olla viestin viejänä tuolle toiselle. Silloin vasta minä sain tietää asiasta, sillä en ole kyseisellä keskustelu foorumilla, enkä mene.
No, sain jotensakin asian hoidettua ja pyysivät toisiltaan anteeksi, pitäen omat linjauksensa. Itse tiesin oman kantani ja olin tietenkin samaa mieltä tämän uskovan kanssa.
Miehelleni tuli nuo samat viestit ja hänkin hermostui. Tämä uskova on yksi meidän Rukous ryhmästämme, ja mieheni julisti että sitten saa nuo kokouksetkin loppua meiltä. Minä huusin tuskissani, että tämäkö on palkka minulle siitä että toimin noiden sananviejänä, ulkopuolisena koko asiaan ja minä saan rangaistuksen?
Mieheni sanoi että sittenhän hänkin voisi olla tuollainen saatanan palvoja, koska on uskossaan erilainen kuin meidän rukous porukka.
Laitoin viestiä tuolle uskovalle läheiselleni ja kerroin tilanteen ja että rukousta nyt tarvitaan.
Mietin, miten saan tilanteen laukaistua? Sitten vain ilmoitin miehelleni, että olkoon, ilmoitan kaikille, että Rukousyhteys kokouksia ei enää pidetä.
Silloin mieheni hätääntyi ja kielsi etten saanut tehdä sitä, että saisimme pitää kokouksemme.
Sanoin hänelle, kyyneleet silmissä, että emme koskaan ole vähätelleet hänen uskoaan, vaan olemme päinvastoin iloinneet siitä pienestä uskonsiemenestä, jonka hänessä näemme ja haluaisimme että hänkin ottaisi osaa kokouksiimme.
Mieheni vastasi hiljaa, ääni vähän särähtäen: " Kiitos".
Sitten vielä muistutin miestäni vuosia sitten sanomastani : " Minä sanoin aikanani, että en koskaan halua joutua valinnanpaikalle, uskoni Jeesukseen ja liittomme kohdalla, sillä jos niin käy, käy meille huonosti, Jeesus on minulle YKKÖNEN, tuolla taivaallisissa ja siihen vedän vahvan viivan, jonka alapuolelle jää nämä kaikki mitä minulla täällä maailmassa on."
Hän katsoi minua sanoen: " En anna koskaan sinun joutua tuohon valinnan paikalle."
Keskustelu jäi siihen. Ymmärsin, että tuo keskustelu, jonka läheiseni aloittivat Turku saatanalle tilaisuudesta, siitä aiheutui välitön lumipallo efektimäinen saatanan hyökkäys, joka ulottui meille asti. Saatanalla on kiire. Sunnuntai aamuna sain nuo kuvat " kirjoituksista", joita oli paljon ja se näky tuntui hyvälle ja jo niitä jakaessani koin, että niinköhän kohta tulee hyökkäys. Näytettiinkö minulle lopputekstejä, mitkä saa saatanankin paniikkiin?
Eilen sitten yksinäni tätä kaikkea kävin läpi ja se sattui ja vuodatin sitä Herralle, Jeesukselle Kristukselle. Itkin itkemistäni, välillä lukien Raamattua, niin kuin aloituksessa kerroin ... Koen nyt vahvasti, että Jumala voi hyvinkin puhua nyt Suomelle, Jeremia 2:den sanoin. Suomen päättäjien täytyy herätä ymmärrykseen ja viisauteen, ennen kuin on myöhäistä ja asialla on kiire!
 Jeesus ”iskee käärmeen pään murskaksi”, voittaa kuoleman ja Saatanan, paikassa jonka nimi on Golgata – pääkallopaikka. Voittaessaan kuoleman hän antaa meille elämän.
Tässä tämä pääpiirteittäin ja koska tämä on hyvin heng.kohtainen asia, en kaikkea voinut kertoa, mutta toivon että tämä avaa tuota aloitustani.
Jostain syystä meidän kokouksetkin ovat olleet jossakin ihmeellisessä vaiheessa, on pysähtyneisyyden olotila.

Ps. Vaikka hyökkäys olikin kova, sain kokea omalla kohdallani jonkin asteisen voiton!
Kiitos Jeesus!

 Kuva

Tänään ennen heräämistäni näin unta, joka sinällään ei ollut kummoinen, mutta asia mikä siinä herätti mielenkiintoni, oli kengät jotka olivat jalassani.
Ne olivat tummat kengät, ei siis valkoiset, niin kuin kuvassa, mutta ne aivan tihkuivat öljyä.
Eräs nainen katsoi minua vihaisesti kun näki että kengistäni lattialle tuli öljyä ja minä yritin sitä putsata. Kun minulla ei ollut muuta millä putsaisin, aloin levittämään sitä kengän kärjelläni. Ensin näytti että se meni vain pahemmaksi ja öljy läikkä oli aivan mustana lattialla. Nainen oli nyt hyvin vihaisen näköinen. Jatkoin silti ja kohta lattia oli täysin puhdas.
Tuossa unessani, olin auttamassa ihmisiä erilaisissa tilanteissa.

"Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta."
Ef. 6:10-18

Tiedän, että Herra antoi tämän lohdutukseksi ja selitykseksi minulle, kaikesta tuosta, ylläolevasta tapahtuneesta ....  Kiitos Jeesus!

maanantai 4. maaliskuuta 2019

" JEREMIA 2; SUOMELLE!"



 

Tänään, 

itkin Herrani ja Jumalani edessä, itkin ja huusin Häneltä apua, että Hän uudistaisi kaiken sen, mitä olen työskennellyt Hänen edessään.
Sitten koin, että minun tulee ottaa siinä kyynelehtiessäni Raamattu ja pyysin, että Hän vastasi siinä minulle ja se avautui Jeremia 1:sestä. Ja itkin enetistä enemmän ja huusin Herralle etten minäkään osaa puhua, anna siis Sanasi suuhuni! Rukouksen omaisesti sitä Häneltä anoin.
Laitoin Raamatun pois ja jatkoin puhumista Hänen kanssaan, että Hän eheyttäisi kokous työmme, uudistaisi ja voimaannuttaisi sen. Huusin tuskaani Hänelle, läheisistäni ja Suomen maasta.
Itkin, kuinka Suomi julistaa Turkua saatanalle. Se on kääntynyt pois Jumalastaan.
Sitten koin että minun oli avattava uudelleen Raamattu ja se avautui samasta kohdasta, joten jatkoin siitä mihin olin jäänyt, eli Jeremia 2:sta.
Ja taas itkin ja koin tekstin edetessä, että nyt tämä oli tarkoitettu Suomen maalle, näin vahvasti koin. Se oli kuin profetiaa Suomelle, joka on hyljännyt oman Jumalansa ja alkanut kumartaa vieraita jumalia, joista ei apua ole!
Kuulkaa siis tuo Sana, lukekaa se niin että se uppoaa sydämiinne!


JEREMIA 2

1. Ja minulle tuli tämä Herran sana:

2. "Mene ja julista Jerusalemin kuullen ja sano: Näin sanoo Herra: Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua erämaassa, maassa, jossa ei kylvöä tehdä.
3. Herralle pyhitetty oli Israel, hänen satonsa esikoinen. Kaikki, jotka sitä söivät, joutuivat syynalaisiksi; onnettomuus kohtasi heitä, sanoo Herra.
4. Kuulkaa Herran sana, Jaakobin heimo ja kaikki Israelin heimon sukukunnat.
5. Näin sanoo Herra: Mitä vääryyttä teidän isänne minusta löysivät, koska he erkanivat kauas minusta ja lähtivät seuraamaan turhia jumalia ja turhanpäiväisiksi tulivat.
6. He eivät kysyneet: 'Missä on Herra, joka toi meidät pois Egyptin maasta, joka johdatti meitä erämaassa, arojen ja kuilujen maassa, kuivuuden ja synkeyden maassa, maassa, jossa ei kukaan kulje eikä yksikään ihminen asu?'
7. Minä toin teidät hedelmätarhojen maahan syömään sen hedelmää ja hyvyyttä, mutta sinne tultuanne te saastutitte minun maani ja teitte minun perintöosani kauhistukseksi.
8. Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole.
9. Sentähden minä vielä käyn oikeutta teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa minä käyn oikeutta.
10. Menkää kittiläisten saarille katsomaan ja lähettäkää Keedariin panemaan tarkoin merkille ja katsomaan, onko senkaltaista tapahtunut.
11. Onko mikään pakanakansa vaihtanut jumalia, vaikka ne eivät olekaan jumalia? Mutta minun kansani on vaihtanut kunniansa siihen, josta ei apua ole.
12. Hämmästykää tästä, te taivaat, kauhistukaa, peräti tyrmistykää, sanoo Herra.
13. Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.
14. Onko Israel ostettu orja tai kotona syntynyt? Minkätähden hän on joutunut saaliiksi?
15. Häntä vastaan kiljuivat nuoret leijonat, antoivat äänensä kuulua; ne tekivät hänen maansa autioksi, hänen kaupunkinsa hävitettiin asujattomiksi.
16. Myöskin noofilaiset ja tahpanheelaiset pitivät sinun päälakeasi laitumenansa.
17. Eikö tee tätä sinulle se, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi, silloin kun hän tahtoo sinua tiellä kuljettaa?
18. Ja nyt, mitä menemistä sinulla on Egyptiin juomaan Siihorin vettä? Ja mitä menemistä sinulla on Assuriin juomaan Eufrat-virran vettä?
19. Sinun pahuutesi tuottaa sinulle kurituksen, ja luopumuksesi saattaa sinut rangaistukseen; niin tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi, etkä minua pelkää, sanoo Herra, Herra Sebaot.
20. Sillä jo ammoisista ajoista sinä olet särkenyt ikeesi, katkaissut siteesi ja sanonut: 'En tahdo palvella'. Sillä kaikilla korkeilla kukkuloilla ja kaikkien viheriäin puitten alla sinä porttona viruit.
21. Minä olin istuttanut sinut jaloksi viiniköynnökseksi, puhtaimmasta siemenestä; kuinka olet muuttunut minulle vieraan viinipuun villiköynnöksiksi?
22. Vaikka pesisit itsesi saippualla ja käyttäisit paljon lipeätä, saastaiseksi jää sittenkin sinun syntisi minun edessäni, sanoo Herra, Herra.
23. Kuinka saatat sanoa: 'En ole saastuttanut itseäni, en ole baaleja seurannut'! Katso menoasi laaksossa, huomaa, mitä olet tehnyt, sinä nopea, nuori naaraskameli, joka juokset sinne ja tänne;
24. sinä villiaasi, erämaahan tottunut, joka himossasi ilmaa ahmit! Kuka hillitsee sen kiiman? Joka sitä etsii, sen ei tarvitse väsyttää itseään; sen löytää, kun tulee sen kuukausi.
25. Varo, ettet juokse jalkaasi anturattomaksi ja kurkkuasi janoiseksi. Mutta sinä sanot: 'Se on turhaa! Ei! Sillä minä rakastan vieraita ja niitä minä seuraan.'
26. Niinkuin teosta tavattu varas on häpeissänsä, niin joutuu Israelin heimo häpeään, se ja sen kuninkaat, ruhtinaat, papit ja profeetat,
27. he, jotka sanovat puulle: 'Sinä olet minun isäni' ja kivelle: 'Sinä olet minut synnyttänyt'. Sillä he ovat kääntäneet minulle selkänsä eivätkä kasvojansa; mutta onnettomuutensa aikana he sanovat: 'Nouse ja pelasta meidät'.
28. Mutta missä ovat sinun jumalasi, jotka olet itsellesi tehnyt? Nouskoot ne, jos voivat pelastaa sinut onnettomuutesi aikana. Sillä yhtä monta, kuin sinulla on kaupunkeja, on sinulla jumalia, Juuda.
29. Miksi riitelette minua vastaan? Olettehan te kaikki luopuneet minusta, sanoo Herra.
30. Turhaan minä olen lyönyt teidän lapsianne; he eivät ole ottaneet kuritusta varteen. Teidän miekkanne on syönyt teidän profeettojanne, niinkuin hävittävä leijona.
31. Voi sukukuntaa - teitä! Katsokaa Herran sanaa: olenko minä ollut Israelille erämaa, pimeyden maa? Miksi sanoo minun kansani: 'Me juoksemme valtoimina, emme tule enää sinun tykösi'.
32. Unhottaako neitsyt koristeensa, morsian koruvyönsä? Mutta minun kansani on unhottanut minut epälukuisina päivinä.
33. Kuinka ovelasti sinä kuljet lempeä etsiessäsi! Niinpä oletkin perehtynyt pahuuden teihin.
34. Vaatteesi liepeetkin ovat köyhien, viatonten veressä. Et tavannut heitä murtautumasta sisälle, mutta yhtäkaikki -!
35. Ja kuitenkin sinä sanot: 'Minä olen syytön; hänen vihansa on kaiketi kääntynyt minusta pois'. Katso, minä käyn oikeutta sinun kanssasi, koska sinä sanot: 'En ole syntiä tehnyt'.
36. Kuinka niin kovin kiiruhdat vaihtamaan tiesi! Egyptistäkin olet saava häpeän, niinkuin olet häpeän saanut Assurista.
37. Senkin tyköä olet lähtevä kädet pääsi päällä, sillä Herra on hyljännyt ne, joihin sinä luotat, ja heistä ei sinulle menestystä tule."