HERRA ON MINUN PAIMENENI ...

Johdatus ja Ohjaus

10.7.2017.
Minulle on tullut parikin viestiä joissa kerrotaan unista, joissa ilmeisesti Jeesus on tuon ihmisen takana, erilaisissa tilanteissa, unessa, ihmettelin tuota järjestystä, sillä me seuraamme Jeesusta. Onko tuollainen sitä meidän omaa hengellistä jumalanpalvelusta?
Ymmärrän tuon malttamattomuuden Herraa odotellessa ja sen aiheuttaman väsymyksen, olen kokenut samaa ja monasti sen olen Herralle ilmoittanut, anteeksi pyytäen. Lähdemme helposti touhuamaan itsessämme, emme Herran johdatuksessa.
Äsken istuin ja mietin tätä,mitä sanoisin?
Muistin tuon uneni lopun kilpajuoksusta, jossa tuo nainen kaatui aina uudelleen maahan, mutta myös nousi sieltä jatkaakseen loppuun ja minä tuin omassa juoksussani häntä.
Mieti annatko sinä Jeesuksen johdattaa ja ohjata sinua, vaiko onko taipumuksesi malttamattomuudessa,johdattaa Herraa? Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Me voimme olla hyvinkin vahvoja ja nöyriä uskossamme, mutta joskus vain tulee hetkiä, kun tuntuu, ettei odotuksessamme tapahdu mitään, lähdemme tekemään omassa lihassamme.
Tämä ei ole loukkaavaa vaan kasvua eteenpäin menossa.
Ettemme kanna huolta huomisesta, se pitää sen itsessään ja otamme ilolla vastaan sen mitä Jeesus eteemme jokaisena päivänä erikseen antaa. Teemme kilvoituksemme loppuun, niin että Herra saa iloita meistä ja että tuo valo loistaa myös ympärillemme.
Ettemme alituiseen enää hoe, että minä minä, tässä ja nyt. Tuota tein itsekkin., mutta se kuuluu kasvuun.
Että luovutat elämäsi ohjauksen kokonaan Jeesukselle ja annat elämäsi uhrina Jeesukselle.
Me kyllä teemme niin kuin Sanassa sanotaan, rituaalimaisesti teemme palvelusta, mutta onko se sitä mihin Herra sillä hetkellä haluaa meitä johdattaa?

Tässä tekstiä tuosta aloituksen linkistä, aiheeseen sopivaa ja meille mietittävää:
http://www.perea.fi/sana-sinulle/ 

"Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö Hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani; Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Herra Jumala on minun Paimeneni. Ja minä olen Hänen lampaansa, jos olen luovuttanut elämäni Kristukselle. Ajattele, miten läheistä, lämmintä ja huolehtivaa suhdetta tämä kuvaa Jumalan ja ihmisen välillä. Kristus on sinun Hyvä Paimenesi. Hän ei ole joku kova tuomari, joka on aina syyttämässä ja tuomitsemassa sinua, kun teet väärin. Eikä Hän myöskään ole joku etäinen kuningas palatsissaan, jota me emme voisi koskaan tavata tai lähestyä. Ei. Vaan Kristus on sinun hyvä Paimenesi. Paimen, joka on koko ajan, päivin ja öin, sinun kanssasi.

Ja niin kuin tiedämme, lampaat myös kuulevat ja tuntevat oman paimenensa äänen ja seuraavat sitä vaikka pimeässä; niin kuin mekin saamme kuulla Sanassa Jeesuksen äänen ja seurata sitä. Tämän äänen kautta Hän ohjaa meidät oikealle tielle. Tiedämme, että tämä maailma on täynnänsä vääriä ja houkutteleviä valheen ääniä, jotka kutsuvat meitä tykönsä. Mutta me emme tunne niitä. Siksi me emme seuraa niitä, vaan Kristuksen ääntä, jonka me kuulemme Sanassa.

Johanneksen Evankeliumin luvusta 10 luemme Jeesuksen sanat, jakeista 10 ja 11: ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Minä olen se Hyvä Paimen. Hyvä Paimen antaa henkensä lampaittensa edestä”. Paimen suojelee siis lampaitansa. Daavidista, tämä Psalmin kirjoittajasta, kerrotaan, että jos susi tai karhu hyökkäsi hänen laumansa kimppuun, niin hän tarttui sitä parrasta kiinni ja paiskasi sen maahan, niin että vihollinen joutui luikkimaan pakoon! Samalla tavalla Jeesuskin suojelee sinua ja minua. Kun Hän näkee, että vihollinen hyökkää sinun elämääsi, niin Hän ei salli sen vahingoittaa sinua. Niin kuin Sana sanoo: ”Hän ei salli sinun jalkasi horjua”. Hän tulee ja taistelee sinun puolestasi. Hän on suojaava varjo sinun oikealla puolellasi! Ja ”Hyvä Paimen antaa henkensä lammastensa edestä”. Hän mieluummin itse kuolee, kuin näkee lammastensa kuolevan. Golgatalla Hän onkin tämän jo tehnyt! Hän kuoli, ettei sinun tarvitse kuolla.

Sitten sanotaan eräs asia, josta me valitettavasti olemme hyvin usein eri mieltä Sanan kanssa: ”Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu”. Näin sanoo Sana, mutta vaikka me täällä Suomessakin elämme vielä todellisen yltäkylläisyyden keskellä, niin monesti me kristitytkin haluamme aina vain lisää ja aina vain enemmän. ”Minulta puuttuu sitä ja minulta puuttuu tätä!” Sen sijaan Sana opettaa, että meidän pitäisi tyytyä siihen, mitä meillä on. Saamme olla siitä kiitollisia sekä luottaa siihen, ettei Jumala jätä meitä pulaan. Kun Herra on minun Paimeneni, ei minulta todellakaan mitään puutu. Minulla on kaikkea, mitä tarvitsen. Ja jos minulla ei ole jotakin, niin ilmeisestikään minä en sitä tarvitse.

Ehdotankin tässä, että jos niin ei vielä ole elämässäsi, niin voit sydämessäsi rukoilla: ”Herra, anna anteeksi, että olen yrittänyt itse paimentaa itseäni. Tule sinä tänään minun Paimenekseni. Annan elämäni sinulle.

*

Seuraavaksi Daavid kertoo, kuinka Hyvä Paimen johdattaa meidät ”vihreille niityille ja tyynten vetten äärelle lepäämään”. Juuri tätähän me suomalaisetkin aina näin kesäisin kaipaamme ja etsimme. Me hakeudumme luontoon ja vetten ääreen. Onkin sanottava, että meillä on Suomessa valtavan kaunis Jumalan luoma luonto!
Ehkäpä tämä ihmisten pakeneminen kaupungeista mökeille kertoo jotakin siitä kaipauksesta, minkä Jumala on asettanut jokaisen ihmisen sydämeen. Vain Jumalan tekojen äärellä me löydämme levon ja rauhan. Sen äärellä, mitä ihminen on tehnyt, me tulemme aina enemmän tai vähemmän levottomiksi. Tämän oli Daavid kokenut: ”Sinä Herra, johdatat minut vihreille niityille ja tyynten vetten äärelle lepäämään”. Tämä maailma on ahdistusta ja levottomuutta täynnä, ihan minne vain katseesi käännätkin, mutta kuten Paavali sanoo: ”Kristus on meidän rauhamme!”. Tänäänkin Hän vielä kutsuu meitä: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon!”.
*
Elämässä on eräs paikka, jossa tämä Kristuksen meille tarjoama lepo tulee meitä lähemmäksi ja meille kalliimmaksi kuin missään muualla. Daavid viittaa siihen jakeessa 4: ”Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani”.

Tuo sana ’vaeltaa’ ei tarkoita pelkästään fyysistä vaeltamista, eikä vain käväisemistä jossakin, vaan hyvin usein Raamatussa se käännetään ’elämän vaellukseksi’. Puhutaan Israelin kansan erämaavaelluksesta; tai usein todetaan Jumalan lapsesta, että ”hän vaelsi Jumalansa yhteydessä niin ja niin kauan ja meni sitten isiensä lepoon”.

Jostakin tällaisesta on nyt tässäkin kysymys: "...vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa...". On kyse siitä hengellisestä todellisuudesta, jossa me vaellamme, olemme ja elämme. Toisinaan tuo todellisuus voi ja saa olla auringon paistetta, viheriäisiä niittyjä ja virvoittavia vesiä. Muistaisimmepa vain silloin olla kiitollisia Jumalalle jokaisesta seesteisestä päivästä, jonka Hän meille suo. Mutta toisinaan Jumalan lapsi voi joutua vaeltamaan, jopa elämään Kuoleman Varjon Laaksossa, niin kuin Israelin kansa vaelsi erämaassa. Tuollainen erämaa ja pimeä laakso tuntuu usein meistä loputtomalta.

Nyt jos tämä on se hengellinen todellisuus, jossa sinä vaellat: kenties sairaana, kivuissa, masentuneena, kiusattuna, tai syntiin langenneena, tahtoisin kuitenkin rohkaista sinua tämän Psalmin kautta muutamalla seikalla.

Ensinnäkin, Daavid oli ollut ja elänyt tuollaisissa pimeissä laaksoissa. Huomaa, mitä hän sanoo: ”Vaikka minä joutuisin tällaiseen kamalaan paikkaan, en kuitenkaan pelkäisi mitään pahaa”. Eli vaikka nyt jostain syystä minun elämässäni onkin niin, että pimeys peittää kaiken, eikä valoa näy – vaikka olisin sairas, vaikka olisin uupunut ja väsynyt, vaikka olisin syvälle syntiin langennut – siltikään minun ei Jumalan lapsena tarvitse pelätä mitään pahaa.

Miksi? Yhdestä ainoasta syystä: ”Sillä, sinä Kristus, olet minun kanssani!”. Sairasvuoteen äärellä; masentunutta lohduttaen ja langenneen nostaen, Kristus on omien lampaittensa kanssa. Näin on, koska meidän autuutemme, pelastuksemme ja taivasosuutemme ei sittenkään ole kiinni elämämme olosuhteista, tai tunteistamme, jotka voivat kavalasti pettää meidät. Vaan meidän autuutemme on kiinni yhdessä ainoassa sanassa: Kristus Jeesus, Hyvä Paimen. Daavid siis oikeastaan sanoo: Vaikka minulle tapahtuisi mitä tahansa tässä pimeässä maailmassa, niin Herra minut korjaa, Herra minut pelastaa. Oi, minkä pelastusvarmuuden me voimmekaan löytää tämän Psalmin äärellä!

On totta, että kun vaeltaa pimeydessä, niin ei näe mitään muuta kuin pimeyden. Tiedän itsekin tämän. Mutta panepa merkille Daavidin sanavalinta: ”Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa..”. Hän ei puhu kuoleman laaksosta – mikä olisikin muuten pahempi juttu – vaan hän puhuu kuoleman varjoista. Uskon tämän muistuttavan meitä tänäänkin siitä, että kuolema ja kaikki siihen liittyvät pimeyden voimat – ovat voitettuja voimia. Kristus kukisti ne Golgatalla, niin että mekin saamme sanoa Paavalin tavoin: ”Kuolema, missä on sinun otasi?! Kuolema, missä on sinun voittosi!?”. On aivan, kuin me lähtisimme mukaan kilpailuun, josta me tietäisimme jo lopputuloksen; tietäisimme varmasti, että minun joukkueeni voittaa! Ja niinhän me tiedämmekin, sillä Kristus on hankkinut meille voiton, ja siksi Raamattu sanoo: ”Tämä on se voitto, joka on voittanut maailman: Meidän uskomme!”.

Sentähden ystävät – niin pelottavia, ahdistavia, ja pimeitä hetkiä kuin me saatammekin elämässämme joutua läpi käymään, tahtoisin muistuttaa tässä sekä itseäni että sinua: Ne ovat kuitenkin vain varjoja! Ne ovat varjoja kuolemasta ja sen menneestä vallasta. Me saamme kuitenkin tänään olla elämän ja armon perillisiä!

Kun armon aurinko saa nousta sydämiimme ja Kristus saa sijaa meissä yhä enemmän, niin nuo kuoleman varjot lyhenevät ja lyhenevät – kunnes lopulta niitä ei enää ole. On vain Jumalan kirkkaus ja iankaikkinen ilo Hänen luonansa. Sinne, Jumalan Taivaaseen saattakoon meidät Jumalan ”sula hyvyys ja armo”, joista tämä Psalmi lupaa, että ne seuraavat meitä kaikkina elämämme päivinä. Ne seuraavat meitä ilossa ja onnessa, mutta myös mustassa murheen laaksossa.Sillä Hyvä Paimen, Jeesus, on luvannut, ettei Hän ikinä hylkää omia lampaitaan, eivätkä he ikinä huku. Vaan Hän antaa meille iankaikkisen elämän. Amen.