Jumalan voimassa ...
Tänä aamuna, juuri ennen rukoukseen alkamista, näin kuin atomipilven, joka sädehti voimaansa, iski salamoitaan, muodoltaan kuin meillä käytössä oleva merkki atomista.
Jotenkin ymmärsin tuon tarkoittavan Jumalan kaikki voimaisuutta. Hänen on valassa ja voimassa kaikki tämä luomansa.
Eilen kokouksessa, rukoiltiin minun terveyteni puolesta, jotta sairaus, joka nostaa taas päätään, joutuisi väistymään Jumalan parantavassa voimassa. Hän näin tahtoo osoittaa suuruutensa myös sairauksien keskellä.
Hän voi luoda uuttaa kaikkeen ja kaikessa.
Uskossa saamme jättää murheemme Hänelle. Uskoen saamme ottaa vastaan. Epäilevä sielu ei mitään saa.
Jaak.1 : 6. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.7. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa,8. kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.
Amen. 🙏✝️🙏
JOB
37 LUKU.
1.Elihun neljännen puheen jatkoa: Luonnonilmiöt todistavat Jumalan viisautta ja voimaa, eikä ihmisjärki käsitä hänen ihmeellisiä tekojaan; sentähden peljätkööt häntä ihmiset."Niin, siitä vapisee sydämeni
ja hypähtää paikoiltansa.
2. Kuulkaa, kuulkaa hänen äänensä pauhinaa
ja kohinaa, joka käy hänen suustansa.
3. Hän laskee sen kaikumaan kaiken taivaan alla,
lähettää leimauksensa maan ääriin asti.
4. Sen kintereillä ärjyy ääni,
hän korottaa väkevän äänensä jylinän,
eikä hän säästä salamoitaan,
äänensä raikuessa.
5. Ihmeellisesti Jumala korottaa äänensä jylinän,
hän tekee suuria tekoja, joita emme käsittää taida.6.Sillä hän sanoo lumelle: 'Putoa maahan',
samoin sadekuurolle, rankkasateittensa ryöpylle.
7. Niin hän kytkee jokaiselta kädet,
että kaikki ihmiset hänen tekonsa tietäisivät.
8. Pedot vetäytyvät piiloon
ja pysyvät luolissansa.
9. Tähtitarhasta tulee tuulispää,
pohjan ilmalta pakkanen.
10. Jumalan henkäyksestä syntyy jää,
ja aavat vedet ahdistuvat.11.Hän myös kuormittaa pilvet kosteudella
ja hajottaa välähtelevät ukkosvaarunsa.
12. Ne vyöryvät sinne tänne hänen ohjauksestaan,
tehdäkseen maanpiirin päällä
kaiken, mitä hän niille määrää.
13. Hän antaa niiden osua
milloin maalle vitsaukseksi, milloin siunaukseksi.14.Ota tämä korviisi, Job;
pysähdy ja tarkkaa Jumalan ihmetöitä.
15. Tiedätkö, kuinka Jumala niillä tekonsa teettää
ja kuinka hän antaa pilviensä leimausten loistaa?
16. Käsitätkö pilvien punnituksen,
hänen ihmeensä, joka on kaikkitietävä?
17. Sinä, jonka vaatteet kuumenevat,
kun maa on raukeana etelän helletuulesta,
18. kaarrutatko sinä hänen kanssansa taivaan,
joka on vahva kuin valettu kuvastin?19.Neuvo, mitä meidän on hänelle sanottava;
pimeydessämme emme voi tuoda esiin mitään.
20. Olisiko hänelle ilmoitettava,
että tahtoisin puhua?
Kukapa vaatisi omaa tuhoansa!21.Ja nyt: ei voida katsella valoa,
joka kirkkaana loistaa,
kun tuuli on puhaltanut puhdistaen taivaan.
22. Pohjoisesta tulee kultainen hohde;
Jumalan yllä on peljättävä valtasuuruus.
23. Kaikkivaltiasta emme saata käsittää,
häntä, joka on suuri voimassa,
joka ei oikeutta ja täydellistä vanhurskautta polje.
24. Sentähden peljätkööt häntä ihmiset;
hän ei katso keneenkään,
joka on omasta mielestään viisas."
AAAMEN. 🙏✝️🙏
JUMALA RAKASTAA MAAILMAA https://youtu.be/RZW7JekPM3o?is=c57jvvmH3EURqhKS
By 💍
Saa jakaa .... ...
Jer.6:
VastaaPoista18 Sentähden kuulkaa, te kansat,
ja tiedä, seurakunta,
mitä heille on tapahtuva.
19 Kuule, maa! Katso, minä tuotan o n n e t t o m u u d e n tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini.
20 Mitä on minulle suitsutus, joka tulee Sabasta, ja paras kalmoruoko kaukaisesta maasta? Teidän polttouhrinne eivät ole minulle otolliset, eivätkä teidän teurasuhrinne minulle kelpaa.
21 Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä asetan tälle kansalle kompastuskiviä, joihin he kompastuvat,
isät ja pojat yhdessä,
ja
naapuri naapurinsa kanssa hukkuu.
22 Näin sanoo Herra: Katso, kansa tulee pohjoisesta maasta, suuri kansa nousee maan perimmäisiltä ääriltä.
23 He käyttävät jousta ja keihästä, ovat julmat ja armahtamattomat. Heidän pauhinansa on kuin pauhaava meri, ja he ratsastavat hevosilla, varustettuina kuin soturi taisteluun sinua vastaan, tytär Siion.
24 Kun kuulemme siitä sanoman, niin meidän kätemme herpoavat; ahdistus valtaa meidät, tuska, niinkuin s y n n y t t ä v ä i s e n.
25 Älkää menkö vainiolle, älkää vaeltako tiellä, sillä vihollisen m i e k k a - k a u h i s t u s on kaikkialla!
26 Tytär, minun kansani! Kääriydy säkkiin, vieriskele tuhassa; pidä itkiäiset, niinkuin ainokaista poikaa itketään, katkerat valittajaiset, sillä äkkiarvaamatta käy kimppuumme h ä v i t t ä j ä.
(Dan.9:27)
27 Minä olen asettanut sinut kansani koettelijaksi, suojavarustukseksi, että oppisit tuntemaan ja koettelisit heidän vaelluksensa.
28 Kaikki he ovat pääniskureita, liikkuvat panettelijoina; he ovat vaskea ja rautaa, ovat kelvottomia kaikki tyynni.
29 Palkeet puhkuvat, tulesta lähtee vain lyijyä.
Turhaan on sulatettu ja sulatettu:
pahat eivät ole erottuneet.
30 Hylkyhopeaksi heitä sanotaan, sillä Herra on heidät hyljännyt.
Onnettomuuden aika alkaa arviolta 21.10.2026 kun lähetetty miekka alkaa työnsä ja hävittäjän hävitys alkaa.
***
2.Piet.kirj.3:
9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13 Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
Pasuna-5 jaksolla 21.10.2026 alkaa Raamatun loppusodan jakso jotta voidaan edetä tuomiopäivän yli ja sen jälkeiseen Ihmisen Pojan tulemukseen.
Tulemus on arviolta odotettavissa pasuna-7 jakson päättymisen jälkeiseksi eli 7.6.2028 alkaen...
***
Tämä miekan ahdistuksen aika on kestoltaan 360vrk ja sen lopussa on säkkipukuisten kuolema.
Peto saa täyden vallan 11.8.2027 alkaen 10.11.2027 tuomiopäivään asti väliselle ajalle, joka on ahdistuksenajan syvin jakso ja samalla valituilta lyhennetty.
Tässä miekan ja tulen ajassa alkaa 21.10.2026 myös synnytystuskat.
PoistaMatt. 24:8
Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
Mark. 13:8
Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.
Jes.26:
17 Niinkuin raskas vaimo, joka on synnyttämäisillään, vääntelehtii ja huutaa kivuissansa, niin me olimme sinun edessäsi, Herra.
18 Me olimme raskaina, vääntelehdimme, mutta oli niinkuin olisimme synnyttäneet tuulta: emme saaneet aikaan pelastusta maalle, maanpiirin asukkaat eivät ilmoille päässeet.
19 Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.
20 Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt.
21 Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä."
***
Ensimmäisen voi huudon ajankohta on pasuna-5:n puhallettaessa 16.9.2026 kun jaksolla syvyyden kaivo avataan 21.10.2026.
Ilm.9:
12 Ensimmäinen "voi!" on mennyt; katso, tulee vielä kaksi "voi!" -huutoa tämän jälkeen.
ilmeisesti toinen voi huuto on pasunaan-6 puhallettaessa 14.4.2027
ja kolmas voi huuto on pasunaan-7 puhallettaessa 10.11.2027 kun on tuomiopäivä.
Ilm. 8:13:
Ja minä näin, ja minä kuulin kotkan, joka lensi keskitaivaalla, sanovan suurella äänellä:
"Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia
niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden,
joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa!"
(kolme pasunaa eli pasunat 5,6,7 - jolloin voi-varotus pasunan soidessa ja tapahtuma pasunan jaksolla(?))
Tytär Siionin eli pelastuksen sinetein merkittyjen tulee (Jes.26:18) pukeutua suruasuun koska jälkimmäisen jäännöksen eli pakanoiden totuuteen kääntymyksen ajan alkaessa he eivät ole kääntymässä katumuksessa totuuteen kun miekka jo saapuu ja alkaa työnsä eli eksynyt pakana kohtaa kuollessaan miekan ja sen jälkeen tuomionsa ja toisen kuoleman.
PoistaLisäksi Siionin tyttären tulee pian pukeutua säkkipukuun kun miekanaikaa kuluu vuosi ja tulee kahden säkkipukuisen kuoleman päivä eli pakanoiden pelastautumisaika lakkaa ja samalla Siionin tyttären 1335 vrk koetuksen aika lakkaa lyhennettynä.
.
Jer.4:
28 Sentähden maa suree,
ja
t a i v a a t y l h ä ä l l ä p u k e u t u v a t m u s t i i n,
sillä minä olen puhunut, olen päättänyt, enkä kadu, en siitä peräydy.
29 Ratsu-ja jousimiesten huutoa pakenee koko kaupunki; he menevät metsäntiheikköihin ja nousevat kallioille. Jokainen kaupunki on hyljätty, eikä niissä kukaan asu.
30 Ja sinä tuhon oma, mitä teet, kun pukeudut purppuraan, kun koristaudut kultakoristeilla, kun suurennat silmäsi ihomaalilla? Turhaan sinä itsesi kaunistat. Rakastajat ovat hyljänneet sinut, he etsivät sinun henkeäsi.
31 Sillä minä kuulen huudon, niinkuin synnyttäjän tuskanhuudon, vaivan, niinkuin ensisynnyttäjän vaivan, tytär Siionin huudon; hän vaikeroitsee, levittää kätensä:
"Voi minua, minun sieluni menehtyy murhamiesten käsiin!"
Taivas pimenee 21.10.2026 alkaen eli taivaskin pukeutuu mustiin kun syvyyden kaivo avataan 5kk ajaksi ja sen savu pimentää maan ja taivaan.
Osa pakanoista tulee käätymään katumuksessa totuuteen alkavassa miekan ajansodassa ja he tulevat rakentamaan uutta maallista temppeliä eli rauhanliiton temppeliä.
Siionin tytär eli pelastuksen sinetein merkityt pelastuvat Jeesuksen uudenliiton kautta ja jälkikorjuun jälkijoukko pakanoista pelastautuu rauhanliiton kautta - joka on lopullinen ja ikuinen uuden taivaan ja uuden maan eli uuden Jerusalemin voimaantuleva liitto, jossa sen ensimmäiset liittolaiset armahdetaan tuomiopäivän tuomiollaan tuomion ylösnousemukseensa ja osaksi morsianta.
Tämä rauhanliiton merkitys alkaa hiljalleen selkiytymään kokonaisuudessaan ja rauhanliiton salauksen merkitys avataan aikataulussaan 21.10.2026 mennessä mm. niin että Siionin tytär ja pakanat sen tulevat ymmärtämään ajallaan ja kokonaisuudessaan.
Siionin tytär kokee sielunsa uhatuksi, koska Siionin tyttären sielun pelastus vaikuttaa olevan sidoksissa siihen että rauhanliitto tulee voimaan - joka vaatii pakanoiden alkamista kääntymykseen - että uusi ja lopullinen temppeli rakennetaan...
Tämä rauhanliiton arvioimani sanoma avautuessaan kokonaisuudessaan tulee yllättämään uskovat ja pakanat, jolloin samalla aletaan ymmärtämään/ymmärretään Raamatun jakeiden kokonaismerkitys asiassa ja ajankohtaisissa tapahtumissa jotka etenevät aikataulutettuna ja aikataulussaan.(?)
Näyssäsi alkaa uuden taivaan ja uuden maan luominen, jossa valmistetaan myös uusi Jerusalem.
VastaaPoistajolloin samalla vanhan liiton (Aabrahamin liitto) vanhan maan synti ja syntivelka tuomitaan loppuunsa - huomioiden Jeesuksen uudenliiton kautta pelastautuneet...
Tuomiopäivästä eteenpäin myös Jumalan ja Jeesuksen työ lakkaa eli tuonelan tilalle avataan kuolema eli kadotus eli tulijärvi, jolloin tuonelan meri lakkaa olemasta.
Jeesuksen työ kadonneiden lampaiden osalta lakkaa säkkipukuisten kuoleman yhteyteen, jolloin Jeesuksen uudenliiton kautta ei pelastaudu enää ketään...
Tulevaisuudessa rauhanliitossa tuonelaan ei siten kerätä enää eksyneitä sieluja odottamaan tuomiopäivää vaan tuomiopäivän jälkeen uudessa järjestyksessä eli rauhanliitossa kuollessaan ihminen tuomitaan heti
eli tulta kestämätön eksynyt pakana ei selviä tulen läpi, jolloin kadottuu, joka on toinen kuolema heti fyysisen kuoleman perään eli sielun kuolema eli sielun hukkuminen tuleen, jossa sielun elinvoima lakkautuu palavasti silloin tekojaan katuen kuin hukkuvan tilassa.
Jes. 65:17
Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
Ilm. 21:1
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä m e r t a enää ole.
Ilm. 21:2
Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
***
Tämä uusi Jerusalem tulee taivaan alueelle eli se laskeutuu taivaiden taivaasta taivaan alueelle.
Maapallolle taas rakennetaan uusi lopullinen temppeli.
Tämä uusi temppeli ei ole yhteystemppeli koska Jumalan kunnia saatetaan temppeliin jonne temppeliin Jumalan henki asettuu työltään lepäämään eli Jumala saapuu taas kansan keskuuteen asumaan kuitenkin niin että pelastutaan Jeesuksen kautta kun Jeesuksen kuninkuus tulee voimaan tulemuksestaan alkaen arviolta tulemuksen olessa 7.6.2028 maissa.
Hepr. 12:22
vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö
ja
elävän Jumalan kaupungin,
t a i v a a l l i s e n J e r u s a l e m i n tykö,
ja
kymmenien tuhansien enkelien tykö,
(Taivaan uuteen Jerusalemiin ei tule enää temppeliä. Ilm. 21:22)