Sivut

maanantai 29. kesäkuuta 2026

HÄN KOKOAA KANSANSA

 




Rauhaa teille rakkaat 🙏
Tuota laulua:" HÄN KOKOAA KANSANSA", kuunnelessa jotenkin koin sen sopivaksi kuvaan jonka näin hetkeä ennen rukousta. Ajattelin että tuskin tuo kuva ei ollut mitään, mutta ehkä kuitenkin? 🤔 Sillä näin ison pyöreän aitauksen, kuin lammas aitauksen, mutta siinä hämmästytti että noita portteja oli koko sen pyöreän aitauksen ympäri, monta porttia. Mutta niin kuin tuossa laulussa, siinäkin ymmärsin, että Jumala kokoaa kansansa ja meitä Hänen omiaan on pitkin maailmaa, eri maan kolkista, siksi monta porttia eri suuntiin? Ehkä tämä tarvitsee ajatuksena vielä vahvistusta?

HÄN KOKOAA KANSANSA  https://youtu.be/hoK6Tq6wtn8?is=B2RfLLZBy13KX80o

Kiitos Jeesus että pidät meistä omista huolta, missä kukin olemmekaan, kaukanakin toisistamme. Sinun Rakkautesi meihin on valtavaa, vaikka sitä lioin emme ole ehkä ansainneetkaan.

Kiitos tästä alkavasta viikosta ja tästä aamusta ja päivästä, Jeesuksessa Kristuksessa. 

Amen 🙏✝️🙏

Jeesus on lammastarhan portti

Tunnetuin vertaus löytyy Johanneksen evankeliumin luvusta 10. Siinä Jeesus sanoo: "Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu." Vertaus tarkoittaa, että Jeesus on ainoa tie ja sisäänkäynti Jumalan yhteyteen ja pelastukseen.

Aitauksen rakenne ja "eri suunnat"Raamatun aikoina yhteiset lammastarhat olivat usein kivestä muurattuja aitauksia, joissa oli vain yksi ainoa portti. Portti oli turvallisuuden kannalta elintärkeä, ja paimen saattoi yöpyä itse oviaukossa toimien kirjaimellisesti porttina, jotta pedot tai varkaat eivät päässeet sisään.

Jos mieleen on jäänyt tarina lammastarhasta, jossa on useita portteja eri ilmansuunnista, kyseessä ei todennäköisesti ole perinteinen raamatullinen paimenvertaus, vaan jokin muu allegoria – kuten esimerkiksi kuvaus taivaasta tai seurakunnasta, jonne tulee ihmisiä joka puolelta maailmaa.

Amen, mielestäni se kuvasti juuri tuota viimeistä lausetta. 🙏

Raamatussa taivaallisen seurakunnan ja uskovien yhteyden huipentuma kuvataan näkynä, jossa kaikki maailman kansat, kielet ja heimot ylistävät Jumalaa yhdessä. Tämä suuri, lukematon joukko tulee kaikista ilmansuunnista ja maanosista.

Tunnusomaisia piirteitä Raamatun kuvauksessaKaikista kansoista ja kielistä: Johannes näkee tulevassa taivaassa ja Jumalan valtakunnassa ihmisiä kaikista heimoista, sukukunnista, kansoista ja kielistä. Tämä korostaa taivaallisen seurakunnan monikulttuurista ja maailmanlaajuista luonnetta.

Kaikilta ilmansuunnilta: Jeesus viittaa tähän vertauksessaan sanoessaan ihmisten tulevan idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä aterioimaan Jumalan valtakuntaan (vrt. Luuk. 13:29).

Yhdenvertaisuus ja puhtaus: Ihmiset seisovat valtaistuimen edessä Karitsan (Jeesuksen) edessä puettuina valkeisiin vaatteisiin. Tämä symboloi sitä, että he ovat saaneet syntinsä anteeksi ja ovat kaikki samanarvoisia Jumalan edessä.

Jumalan Karitsan häät: Taivaallista seurakuntaa verrataan usein morsiameen, joka on valmistettu ja kaunistettu sulhaselleen. Seurakunnasta tulee taivaassa täydellinen, rikkoutumaton ja hajanainenkin yhteys muuttuu ylistykseksi.

Keskeisiä raamatunkohtia aiheesta, jos haluat tutkia näitä kuvauksia syvemmin Raamatusta, voit lukea esimerkiksi seuraavat kohdat:

Ilmestyskirja 7:9–17 – Kuvaus suuresta joukosta, jota kukaan ei voi lukea, kaikista kansoista ja kielistä Jumalan valtaistuimen edessä.


Ilmestyskirja 21:1–4 – Kuvaus uudesta taivaasta ja uudesta maasta, jossa Jumalan maja on ihmisten keskellä, eikä murhetta tai kuolemaa enää ole.

Matteuksen evankeliumi 8:11 – Jeesuksen lupaus siitä, että monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioivat taivasten valtakunnassa.Raamatun mukaan taivaaseen pääseminen ja tähän seurakuntaan liittyminen perustuu yksin armoon ja Jeesuksen sovitustyöhön, eikä siihen vaikuta ihmisen maallinen tausta tai kansallisuus.

Amen. Tämä voisi vastata tuohon näkyyn.

Johanneksen ilmestys

Luku 7

144 000 sinetillä merkittyä

1. Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli puhaltaisi maalle eikä merelle eikä yhteenkään puuhun.2. Sitten näin vielä yhden enkelin, joka nousi auringonnousun suunnalta ja jolla oli elävän Jumalan sinetti. Hän huusi kovalla äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta:3. "Älkää vahingoittako maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijoiden otsaan."4. Kuulin myös sinetillä merkittyjen lukumäärän, sataneljäkymmentäneljätuhatta merkittyä kaikista Israelin poikien heimoista:5. Juudan heimosta kaksitoistatuhatta merkittyä, Ruubenin heimosta kaksitoistatuhatta, Gaadin heimosta kaksitoistatuhatta,6. Asserin heimosta kaksitoistatuhatta, Naftalin heimosta kaksitoistatuhatta, Manassen heimosta kaksitoistatuhatta,7. Simeonin heimosta kaksitoistatuhatta, Leevin heimosta kaksitoistatuhatta, Isaskarin heimosta kaksitoistatuhatta,8. Sebulonin heimosta kaksitoistatuhatta, Joosefin heimosta kaksitoistatuhatta ja Benjaminin heimosta kaksitoistatuhatta merkittyä.

Suuri valkopukuinen joukko

9. Tämän jälkeen minä näin suuren joukon ihmisiä, joita ei kukaan voinut laskea, kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kansakunnista ja kielistä. He seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä yllään pitkät, valkeat vaatteet ja käsissään palmunoksat10. ja huusivat voimakkaalla äänellä:"Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsalta!"11. Kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja palvoivat Jumalaa12. sanoen:"Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, voima ja väkevyys - meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti! Aamen."13. Yksi vanhimmista alkoi puhua ja kysyi minulta: "Keitä nuo pitkiin, valkeisiin vaatteisiin pukeutuneet ovat, ja mistä he ovat tulleet?"14. Minä vastasin hänelle: "Herrani, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle:"Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.15. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka istuu valtaistuimella, levittää telttamajansa heidän ylleen.16. Ei heille enää tule nälkä eikä jano. Aurinko ei satu heihin eikä mikään helle,17. sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, paimentaa heitä ja johdattaa heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään."
AMEN 🙏❤️‍🔥👑✝️👑❤️‍🔥🙏
Hän kokoaa kansansa kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kansakunnista ja kielistä. Siksi noita portteja oli monia, mutta yhdestäkään kukaan ei kulje omin avuin eikä voimin. 
KUNINGAS TULEE TAKAISIN  https://youtu.be/gf0VUIbe9MY?is=F7gM94Ud1XRYUOEi
By 💍Saa jakaa ....

1 kommentti:

  1. Pakanakansoista kootaan vielä jäännös 62-viikon viimeisen herätyksen yhteyteen.
    Jäännös on osa 144000 tuhannen joukkoa ja siten jo pelastuksen sinetillä merkkittyjä muttä jäännöksen on käännyttävä katumuksessaan parannukseen ja totuuteen ja sitenkin kohden rakennettavaa uutta temppeliä.(?)

    Miika 4:
    1 Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista,
    ja
    sinne virtaavat kansat.
    2 Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana."
    3 Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.
    4 He istuvat kukin oman viinipuunsa ja viikunapuunsa alla kenenkään peljättämättä. Sillä Herran Sebaotin suu on puhunut.
    5 Sillä kaikki kansat vaeltavat jumalansa nimessä kukin, mutta me vaellamme Herran, meidän Jumalamme, nimessä aina ja iankaikkisesti.
    6 Sinä päivänä, sanoo Herra, minä tahdon koota ontuvat ja kerätä hajalleen-ajetut ja ne, joille minä olin tuottanut onnettomuutta.
    7 Minä teen ontuvista talteenjäävät ja kauasjoutuneista väkevän kansan. Ja Herra on oleva heidän kuninkaansa Siionin vuorella siitä alkaen ja iankaikkisesti.
    8 Ja sinä Karjatorni, tytär Siionin kukkula! Sinun luoksesi on tuleva, on saapuva entinen hallitus, tytär Jerusalemia vallinnut kuninkuus.
    9 Ja nyt-miksi sinä ääneen vaikeroit? Eikö sinulla ole kuningasta, onko sinun neuvonantajasi kadonnut, koska kipu on vallannut sinut niinkuin synnyttäväisen?
    10 Vääntelehdi vain kouristuksissasi, tytär Siion, niinkuin synnyttäjä, sillä nyt sinun on lähdettävä ulos kaupungista ja asuttava kedolla ja mentävä Baabeliin asti: siellä sinut pelastetaan; siellä lunastaa sinut Herra vihamiestesi käsistä.
    11 Nyt kokoontuu sinua vastaan paljon pakanoita, jotka sanovat: "Se saastutettakoon; katselkoot meidän silmämme iloksensa Siionia!"
    12 Mutta he eivät tunne Herran aivoituksia eivätkä ymmärrä hänen neuvoansa, sillä hän kokoaa heidät niinkuin lyhteet puimatantereelle.
    13 Nouse ja pui, tytär Siion, sillä minä annan sinulle rautasarvet ja vaskisorkat minä sinulle annan, ja sinä survot murskaksi monet kansat. Ja minä vihin Herralle, tuhon omaksi, heidän väärän voittonsa, kaiken maan Herralle heidän rikkautensa.
    14 Nyt yhdy laumaksi, sinä hyökkääjäin ahdistama tytär! Meitä piiritetään, he lyövät sauvalla poskelle Israelin tuomaria.

    VastaaPoista