Sivut

keskiviikko 15. lokakuuta 2025

MURISEMME KUIN KARHUT



Aamuyöstä näin unta jossa oli paljon karhuja ja seurasin niitä kauempaa. Seassa oli myös muutama susi.

Kohta niitä alkoi olla liian lähelle, niitä tuli läheisten puiden ja pensaiden takaa ja sanoin että nyt on parempi poistua ennen kuin pääsevät salaa saartamaan meidät.

Tulkinnat ja esiintymät
Rauhan ja harmonian symboli: Jesajan kirjan (11:7) profetia on positiivinen kuvaus tulevasta ajasta. Siinä karhun ja lehmän mainitaan elävän yhdessä rauhassa, mikä symboloi täydellistä sopusointua ja rauhallisuutta, jonka Jumala tuo.
Uhan ja vaaran symboli:
    • Raamatussa karhut usein kuvataan pedoina, jotka uhkaavat ihmisiä. Esimerkiksi toinen kuningasten kirja kertoo, miten profeetta Elisan ivanneita nuoria miehiä kohdanneen karhuja, jotka repivät heidät.
    • Vaikka karhu voi olla vaarallinen, se voi myös symboloida jumalallista voimaa ja suojelusta. Esimerkiksi Daavid, joka oli paimen, surmasi leijonan ja karhun suojellessaan lampaitaan.
  • Monimerkityksellisyys: Raamatussa karhu voi symboloida useita asioita, ja sen merkitys riippuu asiayhteydestä. Se voi edustaa uhkaa, mutta myös jumalallista voimaa ja suojelusta. 
  • Karhut eri raamatunkohdissa
  • Jesaja 11:7: Kuvaa rauhallista tulevaisuutta, jossa lehmä ja karhu käyvät laitumella yhdessä.
  • 2. Kuningasten kirja 2:23-24: Kertoo, kuinka kaksi karhua hyökkää nuorten miesten kimppuun, jotka pilkkasivat profeetta Elisaa.
  • 1. Samuelin kirja 17:34-37: Kertoo, kuinka Daavid surmasi leijonan ja karhun suojellessaan lampaitaan.
  • Sananlaskujen kirja 28:15: Vertaa pahaa hallitsijaa pedomaisesta karhusta.
  • Yhteenveto 
  • Karhu on monimerkityksellinen eläin Raamatussa. Se voi symboloida uhkaa ja vaaraa, mutta myös jumalallista voimaa ja suojelusta. Jesajan kirjan profetia on positiivinen, jossa karhu ja lehmä elävät yhdessä rauhassa.

Hain Raamatun paikkaa jossa puhutaan karhuista ja olihan niitä, mutta Jesaja 59 puhutteli ja kuvasi vahvasti tähän aikaan:

"11. Me murisemme kaikki kuin karhut ja kujerramme kuin kyyhkyset; me odotamme oikeutta, mutta sitä ei tule, pelastusta, mutta se on kaukana meistä."

Jesaja

59 LUKU.

1. Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan:2. vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.3. Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta.4. Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion.5. Myrkkyliskon munia he hautovat, hämähäkin verkkoja he kutovat; joka niitä munia syö, se kuolee, rikkipoljetusta puhkeaa kyykäärme.6. Heidän verkkonsa eivät kelpaa vaatteeksi, heidän tekemäänsä ei voi verhoutua; heidän työnsä ovat vääryyden töitä, ja heidän kätensä ovat täynnä väkivallan tekoa.7. Heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta; heidän ajatuksensa ovat vääryyden ajatuksia, tuho ja turmio on heidän teillänsä.8. Rauhan tietä he eivät tunne, oikeutta ei ole heidän askeleissansa; polkunsa he tekevät mutkaisiksi, ei kukaan, joka niitä käy, tunne rauhaa.9. Sentähden on oikeus meistä kaukana, eikä vanhurskaus saavuta meitä; me odotamme valoa, mutta katso, on pimeä, aamunkoittoa, mutta vaellamme yön synkeydessä.10. Me haparoimme seinää pitkin niinkuin sokeat, haparoimme niinkuin silmiä vailla; me kompastelemme sydänpäivällä niinkuin hämärässä, me olemme terveitten keskellä niinkuin kuolleet.11. Me murisemme kaikki kuin karhut ja kujerramme kuin kyyhkyset; me odotamme oikeutta, mutta sitä ei tule, pelastusta, mutta se on kaukana meistä.12. Sillä meidän rikoksemme ovat monilukuiset sinun edessäsi, ja meidän syntimme todistavat meitä vastaan; sillä meidän rikoksemme seuraavat meitä, ja pahat tekomme me tunnemme:13. me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja.14. Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla.15. Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi. Herra näki sen, ja se oli hänen silmissänsä paha, ettei ollut oikeutta.16. Ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.17. Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan.18. Tekojen mukaan hän maksaa palkan: vihan vastustajillensa, koston vihollisillensa; merensaarille hän kostaa.19. Ja päivän laskun äärillä he pelkäävät Herran nimeä ja päivän koittamilla hänen kunniaansa. Sillä se tulee kuin padottu virta, jota Herran henki ajaa eteenpäin.20. Mutta Siionille se tulee lunastajana, niille Jaakobissa, jotka synnistä kääntyvät, sanoo Herra.21. Ja tämä on minun liittoni heidän kanssansa, sanoo Herra: minun Henkeni, joka on sinun päälläsi, ja minun sanani, jonka minä suuhusi panen, eivät väisty sinun suustasi, eivät lastesi suusta eivätkä lastesi lasten suusta, sanoo Herra, nyt ja iankaikkisesti.
Mutta tulee aika jolloin Herra palajaa lunastamaan kaikki jotka synnin tieltä ja ottavat Hänet ja Hänen pelastuksensa vastaan. 
Jesaja 11, jatkaa ...

Jesaja

11 LUKU.

1. Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.2. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.3. Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta,4. vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä.5. Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side.6. Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.7. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas.8. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.9. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.10. Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä.11. Ja sinä päivänä Herra vielä toisen kerran ojentaa kätensä hankkiakseen itselleen kansansa jäännöksen, joka on jäljellä Assurissa, Egyptissä, Patroksessa, Etiopiassa, Eelamissa, Sinearissa, Hamatissa ja merensaarilla.12. Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä.13. Silloin katoaa Efraimin kateus, ja Juudan vihat häviävät. Efraim ei kadehdi Juudaa, eikä Juuda vihaa Efraimia.14. Ja he lentävät länteen päin filistealaisten niskaan, yhdessä he ryöstävät Idän miehiä. Edom ja Mooab joutuvat heidän käsiinsä, ammonilaiset heidän alamaisikseen.15. Ja Herra vihkii tuhon omaksi Egyptin merenlahden ja vihansa hehkussa kohottaa kätensä Eufrat-virtaa vastaan, lyö sen hajalle seitsemäksi puroksi ja tekee sen kengin kuljettavaksi.16. Siitä tulee valtatie hänen kansansa jäännökselle, joka on jäljellä Assurissa, niinkuin tuli Israelille silloin, kun se Egyptin maasta lähti.
Ja vielä Jesajan vahvaa profetia, joita hän näki jo 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää 

Jesaja

35 LUKU.

1. Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.2. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.3. Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.4. Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."5. Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.6. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.7. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.8. Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan.9. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.10. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.  
  AAAMEN,  Hyvin vahvaa Sanomaa, jossa näkyy nykyisyys ja tulevaisuus.
JESAJA 35  https://youtu.be/HQS4LkAnmhw?si=cwUUj8Y_sV1_zvPR
By 💍Saa jakaa  ...

   





11 kommenttia:

  1. Karhuilla ja susilla kuvataan miekan aikaa kun miekka alkaa työnsä arviolta 29.10.2025.


    Raamattu käyttää näistä susista nimeä aavikkosusi.
    Nämä sudet ovat laumassa nyt saapuneet.

    Jes. 13:22
    Sakaalit ulvovat sen palatseissa, aavikkosudet huvilinnoissa. Sen a i k a o n l ä h e l l ä, tulemaisillaan, ei sen päiviä pidennetä.
    Ps. 63:11
    Heidät annetaan miekalle alttiiksi, he joutuvat aavikkosutten osaksi.
    Jer. 10:22
    Ääni kuuluu! Katso, se tulee, suuri pauhina pohjoisesta maasta, tekemään Juudan kaupungit autioiksi, aavikkosutten asunnoksi.
    Jer. 14:6
    Ja villiaasit seisovat kalliokukkuloilla, haukkovat ilmaa niinkuin aavikkosudet; niiden silmät ovat riutuneet, kun ei ruohoa ole."

    Samoin karhu on noussut ylös ja käy kimppuun, eli miekkaan kaatuneet ovat karhun saalista ja sudet raatelevat saalista.

    Dan. 7:5
    Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin:
    "Nouse ja syö paljon lihaa".
    (Lopunajan lopun tapahtumissa herätetty palvelija on kärsinyt juuri edeltä karhun ajan syntivelkaa ja karhu nyt nousee saaliille niitä kohtaan keillä vielä on syntivelkaa ja palvelija saa heitä siksi varoittaa) Hes. 4:6

    Hoos. 13:8
    Minä käyn heidän kimppuunsa kuin karhu, jolta on riistetty poikaset, revin heidän sydänkalvonsa ja syön heidät siinä paikassa kuin naarasleijona.
    Metsän pedot raatelevat heidät.


    22.7.2025 alkoi ahdistuksen aika pasuna-3 soitosta.
    Karhun ja suden ja muiden nyt aikanaan alkavien petojen aika alkaa 29.10.2025 ja kestää 666-vuorokautta ja tänä aikana ahdistus syvenee.
    666-vuorokauden jälkeen peto tulee yksimieliseksi eli tämän jälkeen ei eksynyt voi kääntyä katumuksessaa totuuteen jaksolla joka päättyy tuomiopäivän tuomioon arviolta 9.11.2027.
    Pedon "vähän aikaa" on 666-vuorokautta.

    Ilm. 12:12
    Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"

    Kun pasuna-5:n puhalletaan arviolta 15.9.2026 ja vihanmalja-5 samalla kaadetaan, tämä 666-vuorokauden sota eli ahdistuksen aika syvenee 5kk skorpionin ajaksi kun syvyyden kaivo avataan.
    (Ilm.9)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sak.1:
      13 Niin Herra vastasi enkelille, joka puhutteli minua, ja lausui hyviä, lohdullisia sanoja.
      14 Ja enkeli, joka puhutteli minua, sanoi minulle: "Saarnaa ja sano: Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kiivailen Jerusalemin ja Siionin puolesta suurella kiivaudella.
      15 Suurella vihalla minä olen vihastunut suruttomiin pakanoihin, jotka, kun minä vähän vihastuin, auttoivat onnettomuutta tapahtumaan.
      16 Sentähden sanoo Herra näin: Minä käännyn Jerusalemin puoleen armahtavaisuudessa.
      Minun temppelini siellä rakennetaan,
      sanoo Herra Sebaot, ja mittanuora jännitetään Jerusalemin ylitse.
      17 Saarnaa vielä ja sano: Näin sanoo Herra Sebaot: Vielä minun kaupunkini ovat hyvyydestä ylitsevuotavaiset, ja vielä Herra lohduttaa Siionin ja valitsee vielä Jerusalemin."

      Sak. 6:12
      ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa!
      O m a l t a p o h j a l t a n s a h ä n o n k a s v a v a,
      ja hän on rakentava Herran temppelin.
      Sak. 6:13
      Herran temppelin hän on rakentava,
      ja valtasuuruutta hän on kantava,
      ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa;
      hän on oleva pappi valtaistuimellansa,
      ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
      Sak. 6:15
      Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä.
      Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne.
      Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

      Dan. 9:25
      Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa;
      ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa,
      niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa,
      m u t t a k e s k e l l ä a h t a i t a a i k o j a.

      Poista
  2. Dan.7:
    13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli I h m i s e n P o j a n k a l t a i n e n; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
    14 J a h ä n e l l e a n n e t t i i n v a l t a , k u n n i a j a v a l t a k u n t a ,
    j a k a i k k i k a n s a t , k a n s a k u n n a t j a k i e l e t p a l v e l i v a t h ä n t ä.
    H ä n e n v a l t a n s a o n i a n k a i k k i n e n v a l t a , j o k a e i l a k k a a , j a h ä n e n v a l t a k u n t a n s a o n v a l t a k u n t a , j o k a e i h ä v i ä.

    15 Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani,
    ja minun näkemäni näyt peljättivät minua.


    16 Minä lähestyin yhtä siellä seisovista ja pyysin häneltä v a r m a a t i e t o a k a i k i s t a n ä i s t ä a s i o i s t a.
    Niin hän vastasi minulle ja ilmoitti minulle niiden selityksen:
    17 "Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat maasta.
    18 Mutta Korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja omistavat valtakunnan iankaikkisesti-iankaikkisesta iankaikkiseen."

    19 Senjälkeen minä t a h d o i n s a a d a v a r m u u d e n n e l j ä n n e s t ä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut ja ylen hirmuinen; jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet, joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;
    20 sekä pedon pään kymmenestä sarvesta ynnä siitä sarvesta, joka puhkesi ja jonka edestä kolme putosi; jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;
    21 se sarvi,
    jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,


    22 siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli
    ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille
    ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.


    23 Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat.
    Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.


    24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
    25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain,
    ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.


    26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.


    27 J a v a l t a k u n t a j a v a l t a j a v a l t a k u n t i e n v o i m a k a i k e n t a i v a a n a l l a a n n e t a a n K o r k e i m m a n p y h i e n k a n s a l l e.
    Hänen valtakuntansa on i a n k a i k k i n e n v a l t a k u n t a,
    ja kaikki vallat palvelevat häntä
    ja ovat hänelle alamaiset."


    28 Tähän loppuu kertomus.
    Minua, Danielia, peljättivät minun a j a t u k s e n i suuresti,
    ja minun kasvoni kalpenivat,
    ja minä k ä t k i n asian sydämeeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arviossani:

      Daniel 7 kerrotaan että Ihmisen Pojan kaltainen on saanut arvollisen aseman Jumalan edessä ihmisistä edeskäyvän aseman siten saavuttaen.
      Kun tämä asema todetaan niin sen jälkeen Daniel näkee jatkotapahtumat, joista tulee murheelliseksi ja kätkee ne.
      Lopunajan lopun tapahtumissa valta siirtyy edeskäyvältä korkeimman pyhien kansalle ja Daniel salaa syyn miksi näin tapahtuu... Vaihtoehtoja on kaksi. 1) Edeskäypä epäonnistuu tehtävässään ja kun veri otetaan hänen kädestään niin se on "liikaa". Tai 2) edeskäypä antaa sellaisien ilmoituksen että sen seurauksena valta siirtyy kansalle.
      3) Jokin muu syy/seuraus suhde...

      Edeskäyvä vastaa eksyneiden käännytettävien verestä, jotka eksyneet eivät kääntyneet pelastukseensa pelastusaikanaan Jeesuksen veren kautta. Eksyneet ovat kovaotsaisia ja edeskäypä on kovaotsaisempi heitä. Edeskäyvällä on siten taktikointimahdollisuus herätettynä käsivartena tilanteessa jossa voi kieltäytyä sotimasta totuuden miekallaan eksyneiden valheenmiekkaa vastaan, koska totuuden miekan kohdannut ja totuuteen kääntymätön kohtaa toisen kuoleman eli vahingon sielulleen avatussa tulijärvessä hukkuen koska eksynyt on ylimielinen ja ymmärtämätön ja siten sairas ja korottaa synnillään itseään yli Jumalan.
      Jeesus ei syntisen pelastumattoman edestä alentaa itseään, mutta edeskäypä voi kun se aika tulee. Edeskäypä siten voi alentaa itsensä toistamiseen, koska tuli valituksi tehtäväänsä kun jo aiemmin alensi itsensä muiden edestä ja sai arvollisen aseman. Nyt tapahtumien edetessä edeskäypä voi käydä sotaan touuden turvin, mutta siinä eksynyt katumaton kaatuu, jolloin edeskäyvä kykenee vastustamaan petoa ja seisomaan Jumalan edessä käyden neuvottelua Jumalan kanssa.

      Lopunajan lopun eksyneillä joista osa elää sairaan ja edenneen hulluuden tilassaan esim. mammonan valheissaan ja lähimmäisiään tuhontaen on kaksi vaihtoehtoa pelastautua eli 1) kääntyä katumuksessa totuuteen 29.10.2025 alkavalla 666-vuorokauden jaksolla tai ottaa pedon merkki jos kohtaa totuuden miekan. 2) edeskäypä saatuaan totuuden mikan käteensä sen paljasten laittaakin sen tuppeen ja ottaa eksyneen veren vastattavakseen.

      Edeskäypä joutuu miettimään mitä tekee 29.10.2025 mennessä, koska:

      Matt.5:
      38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
      39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
      40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
      41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
      42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
      43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
      44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
      46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
      47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
      48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

      Poista
    2. Hes.21:
      1 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
      2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi etelää kohti, vuodata sanasi etelää vastaan ja ennusta kedon metsikköä vastaan, joka on Etelämaassa.
      3 Ja sano Etelämaan metsikölle: Kuule Herran sana. Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä sytytän sinut tuleen, ja se kuluttaa kaikki sinun tuoreet puusi ja kuivat puusi. Ei sammu leimuava liekki, ja siitä kärventyvät kaikki kasvot, etelästä pohjoiseen asti;
      4 ja kaikki liha on näkevä, että minä, Herra, olen sen sytyttänyt: se ei sammu."
      5 Niin minä sanoin: "Voi Herra, Herra! Ne sanovat minusta: 'Tämähän puhuu pelkkiä vertauksia'."
      6 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
      7 "Ihmislapsi, käännä kasvosi Jerusalemia kohti, vuodata sanasi pyhäköitä vastaan ja ennusta Israelin maata vastaan ja sano Israelin maalle:
      8 Näin sanoo Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, vedän miekkani tupestaan ja hävitän sinusta vanhurskaan ja jumalattoman.
      9 Koska minä tahdon hävittää sinusta vanhurskaan ja jumalattoman, sentähden lähtee tupestaan minun miekkani kaiken lihan kimppuun, etelästä pohjoiseen asti.
      10 Ja kaikki liha tulee tietämään, että minä, Herra, olen vetänyt miekkani tupestaan; eikä se siihen enää palaja.
      11 Mutta sinä, ihmislapsi, huokaile! Lanteet murtuneina, katkerassa tuskassa huokaile heidän silmiensä edessä.
      12 Ja kun he sinulta kysyvät: 'Minkätähden sinä huokailet?' niin sano: Sanoman tähden, sillä se saapuu, ja kaikki sydämet raukeavat, kaikki kädet herpoavat, kaikkien henki tyrmistyy, kaikki polvet käyvät veltoiksi kuin vesi. Katso, se tulee, se tapahtuu; sanoo Herra, Herra."
      13 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
      14 "Ihmislapsi, ennusta ja sano: Näin sanoo Herra. Sano: Miekka, miekka on teroitettu, on myös kirkkaaksi hiottu.
      15 Teurasta teurastamaan se on teroitettu, salamoitsevaksi se on hiottu. Vai iloitsisimmeko? Vitsa, joka lyö minun poikaani, pitää halpana kaiken, mikä puuta on.
      16 Ja hän on antanut sen hioa otettavaksi käteen; se miekka on teroitettu, on hiottu annettavaksi surmaajan käteen.
      17 Huuda ja valita, ihmislapsi, sillä tämä tapahtuu minun kansaani vastaan, kaikkia Israelin ruhtinaita vastaan: he ovat annetut alttiiksi miekalle, he ynnä minun kansani; lyö sentähden lanteeseesi.
      18 Sillä vitsaa on jo koeteltu.
      Mutta entäpä, jos v i t s a pitääkin halpana tämän kaiken?
      Se ei tapahdu, sanoo Herra, Herra.
      (Hes. 7:11)

      Poista
    3. 1) Edeskäypä yrittää, mutta epäonnistuu tehtävässään ja kun veri otetaan hänen kädestään niin se on "liikaa".
      Tai
      2) edeskäypä antaa sellaisien ilmoituksen että sen seurauksena valta siirtyy kansalle.
      Tai
      3)
      Edeskäypä yrittämättä ja siten "halpana pitäen" epäonnistuu tehtävässään ja siksi veri otetaan hänen kädestään. (Hes.21:18)
      4.
      ...

      Poista
  3. Tarkennusta jakein sanan nälän merkityksiin, jolloin leivän tuen lakatessa - sanaa ei ole siten silloin enää saatavilla
    ja vertauksellisesti hukutaan nälkään,
    jolloin eksynyt lävistää itsensä totuuden miekkaan,
    joka on eksyneen kuollessa sitä seuraava toinen kuolema,
    eli hukkuminen tulijärveen,
    jolla tarkoitetaan fyysisen kuoleman jälkeistä tietoisen sielun elinvoiman lakkautumista vertauksellisesti palavana hukkuen,
    jolloin palavuus kuvaa katumusta tilanteessa jossa pelastusta ei ole ja hukkuminen tietoisen elinvoiman sammumista hukkumiskokemusta vastaavalla tavalla.

    ***

    Jer. 44:12
    Ja minä tempaan pois Juudan jäännöksen,
    ne jotka käänsivät kasvonsa Egyptin maata kohti mennäkseen siellä muukalaisina asumaan, ja he hukkuvat kaikki.
    Egyptin maassa he kaatuvat miekkaan, h u k k u v a t n ä l k ä ä n, pienimmästä suurimpaan asti he k u o l e v a t m i e k k a a n j a n ä l k ä ä n; ja he tulevat kiroukseksi ja kauhistukseksi, kiroussanaksi ja häväistykseksi.

    Arviossani 29.10.2025 annettavasta Joonaan merkistä alkaa 666-päivän Raamatun sodan aika jolla miekka alkaa työnsä ja sota on ahdistuksen aikaa. Tällä jaksolla tulee myös 5kk skorpionin jakso.
    Tämä 666-päivän jakso päättyy säkkipukuisten kuolemaan jolloin leiväntuki lakkaa ja alkaa sanan nälän lyhyt jakso päättyen tuomiopäivän tuomioon - tuomiopäivän ollessa 9.11.2027.

    (Tuleen hukkuminan mahdollistuu kun lopunajan lopun tapahtumissa tuonela osin tyhennetään/suljetaan/lukitaan ja tuomiot laitetaan käytäntöön. Tulijärvi on osa uuden temppeliajan lopullista järjestystä, joka otetaan käyttöön tuonelan sulkemisen yhteyteen jo ennen tuomiopäivää. Kyseessähän on vertauksellinen tapahtuma jota tapahtumapaikkaa kuvataan nimillä tuonela eli kadotus eli helvetti eli tulinen järvi jne...)
    (Tuonela jo suljettiin jo ennen jo ollutta elämän ylösnousemuksen päivää eli ylösnousemuksen vuorokauden tapahtumia ja tulijärvi avattiin tilalle jo ennen kuin tuomiopäivän tuomio annetaan ja tuomiopäivänä osa tuomittavista tullaan armahtamaan Jumalan päätöksellä eli kyseessä on silloin tuomion ylösnousemuksen päivä. Tuomiolle joutuvat vain lopunajan lopun jakson eksyneet eli he keitä ei ole merkitty pelastuksen sinetillä ja ne eksyneet ketkä kääntyvät katumuksessa totuuteen 666-päivän jaksolla Jumalan tahdon mukaan voi vielä Jumala armahtaa.)
    (Ihmisen kuollessa ja huomioiden kuoleman ajankohta - riippuen Raamatun sanoman ajankohdasta, joutuu tietoinen sielu tiettyyn paikkaan huomioiden vielä ihmisen tilanne - voi ihminen joutua pelastuneen asemassa tiedottomaan paikkaan tai tietoiseen paikkaan ja eksynyt joutuu aina tietoiseen paikkaan. Tämä siksi että se ottaa synnin tuomion huomioon tilanteessa jossa siirrytään Aabrahamin liiton kautta Jeesuksen uuteen liittoon ja Jeesuksen uuden liiton veren lakatessa siirrytään lopulliseen järjestykseen eli rauhan liiton aikakauteen. Tässä rauhan liiton uuden temppelin ajassa Jumala saa työlleen levon eli uuden temppeliajan uudessa liitossa tuomio laitetaan käytäntöön heti ihmisen kuollessa. Tällöin jokainen joutuu kulkemaan tulen läpi kuoltuaan ja pelastumaton ei kestä tulta.(?)
    He ketkä tulta kestävät ovat elinaikanaan uuden liiton kautta pelastuksen tavoittaneita.
    Kun Ihmisen Poika saapuu tulemuksessaan ja Siionin tytär eli morsian ottaa Kuninkaansa vastaan niin pelastuksen merkillä merkityt ovat tulelta suojattuja kuollessaan, koska he ovat Jeesuksen uudenliiton kautta pelastuneita ja ovat rauhanliittoon jo osalliset morsiamen roolissaan.(?)

    VastaaPoista
  4. Arviota Raamatun lopputapahtumista ennen tuomiopäivää.

    Tässä Danielin kirjan 7 luvussa
    kuvataan ilmeisesti tapahtumaa kun edeskäyvän "7-aikaa" koulutus tehtäväänsä päättyy.
    (Dan. 4:20)
    ja edeskäypä alkaa arviolta 29.10.2025 työnsä, jossa Jeesuksen veren kautta pelastautumisaika lakkaa ja pelastumattomien veri vielä pyritään puhdistamaan viimeisellä 666-vrk jaksolla.

    Edeskäyvän työtä on:
    1) käännyttää eksyneet muistuttamallaan sanomallaan,
    jolloin vastuu siirtyy eksyneelle kuulijalle omasta kuulijan verestään tai
    2) edeskäypä voi olla tekemättä osin työtään, jolloin vastaa siltäosin eksyneestä verestä ja tämä veri otetaan edeskäyvän kädestä.
    3) edeskäypä ilmoittaa Jumalalle, että ottaa kaiken eksyneen veren vastattavakseen, joka ei pelastunut Jeesuksen veren kautta, koska edeskäypä katsoo että eksyneillä oli aikansa pelastautua Jeesuksen kautta, mutta eivät siihen ymmärtämättömyyttään kyenneet, jolloin "selvyyden vuoksi" uhriutuu eksyneiden edestä.
    Jumalan suunnitelma on se, että 666-vrk jakson edeskäyvän työn vaikutuksesta katumuksessa kääntyneiden eksyneiden veri voidaan tuomiopäivänä armahtaa ja siten palvelijainsa veren "porton" kädestä ottaen ja kostaen.
    Tällöin tuomiopäivänä kostetaan myös muu palvelijainsa veri.

    Dan.7:
    4 Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet.
    Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet,
    ja se nostettiin maasta pystyyn
    ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen,
    ja sille annettiin ihmisen sydän.
    (vrt. Dan.4:29)

    Ilm.19:
    2 Sillä hänen tuomionsa ovat totiset ja vanhurskaat:
    että hän on suuren p o r t o n tuominnut,
    joka huoruudellansa maan turmeli,
    ja on p a l v e l i a i n s a v e r e n
    s e n k ä d e s t ä k o s t a n u t.
    (Ilm.18:24)

    ***

    Tuomiopäivän jälkeen jos oletataan että Jeesuksen kautta pelastuneet ovat ylösnousseet ja ylösnousevat ja edeskäyvän uhriutuessa myös kaikki eksyneet Jeesuksen kautta pelastumattomat armahdettiin niin
    jatkossa uudessa temppeliajassa kerätään vain yhtä laumaa eli pelastuvien laumaa ja laumaan pääsee kulkemalla kuoltuaan tulen läpi, jolloin elinaikanaan uudessa temppeliajassa pelastuva kestää tulen mutta eksynyt tulee palamaan ja kohtaamaan toisen kuolemansa eli uudessa temppeliajassa eksyneelle ei ole pelastusta.

    Huomioikaa vielä se, että nyt meneillään olevassa vanhassa temppeliajassamme eksynyt joka tavoitti Jumalan pelastuksen ja siitä luopui joutuen tuonelaan ei pelastu tai voida armahtaa, koska Jeesuksen veren voima tai edeskäyvän uhri ei sellaiseen riitä tai tule koskaan riittämään.
    Siksi on tärkeää että tavoittaessasi peastuksen alkusi et Jumalasta luovu, koska Jumalan eteen pääseen ja Jumalasta luopuneelle ei ole ymmärrystä.

    - On siis ollut ymmärtämätöntä etsiytyä pelastukseen Jeesuksen veren kautta.
    - On erittäin ymmärtämätöntä rikkoa saavutettu pelastuksen liitto
    - On ymmärtämätöntä kuulla muistuttajaa eli edeskäypää

    - Onko edeskäyvältä ymmärtämättömyyttä uhriutua kaiken eksyneen veren edestä?
    - > vai tuleeko edeskäyvän jättää vastuu eksyneelle itselleen?
    - > huomioikaa että Siionin tyttären maja puhdistetaan vannoskelijoista eli uskovista jotak sanovat olevansa pelastuvia mutta eivät oikeasti ole, jolloin edeskäyvän työ ja uhri koskee myös heitä...

    VastaaPoista
  5. Ihmisen Pojan ja Ihmisen Pojan kaltaisen valtaistuimet ja etenevän sanoman merkitys.



    Tilanteessa jossa kansa eksyi Jumalasta ja Jumala lähetti poikansa välimiehekseen, edusti Jeesus Jumalaa keskimmäisellä ristillä kuollen ja Jumalan kirkastaen.
    Tämän jälkeen Jeesuksen asema siirtyi Jeesuksen ilmoituksella Jumalan oikeanpuoleiselle valtaistuimelle:
    - ja se valtaistuin on varattu myös ylösnouseville valituille e l ä m ä n y l ö s n o u s e m u k s e n yhteyteen
    - ja jälkijoukon ylösnousemuksen yhteyteen
    - ja uuden temppeliajan lopullisen eli ikuisen järjestyksen ylösnousevien yhteyteen.

    Keskimmäinen risti on siten Jumalan risti ja kun Jeesus Jumalan lähettämänä ristiinnaulittiin, niin silloin eksyneet ihmiset naulitsivat ymmärtämättömyyttään Jumalan totuuden ristille, eivätkä ottaneet totuutta vastaan.(?)
    (Joh. 13:16)

    Tällöin Ihmisen Pojan valtaistuin on Jumalan valtaistuimen oikealla puolen ja
    Ihmisen Pojan kaltaisen valtaistuin on Jumalan valtaistuimen vasemmalla puolen.

    Tälle vasemmanpuoleiselle valtaistuimelle pelastautuvat tuomiopäivän
    - ja se valtaistuin on varattu myös ylösnouseville valituille t u o m i o n y l ö s n o u s e m u k s e n yhteyteen.
    (Joh. 5:29)


    Matt.20:
    22 Mutta Jeesus vastasi ja sanoi: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä olen juova?" He sanoivat hänelle: "Voimme".
    23 Hän sanoi heille: "Minun maljani te tosin juotte,
    mutta m i n u n o i k e a l l a
    ja
    v a s e m m a l l a p u o l e l l a n i
    istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut".


    Luuk.22:
    69 Mutta t ä s t e d e s Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman o i k e a l l a p u o l e l l a."
    70 Silloin he kaikki sanoivat: "Sinä siis olet Jumalan Poika?" Hän vastasi heille: "Tepä sen sanotte, että minä olen".



    Ilm. 11:8
    Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös h e i d ä n Herransa ristiinnaulittiin.


    *****


    6.6.2020 näkemäni näky kolmesta komeetasta osana muuta tätä näkyä tarkoittaakin kolmen ristin sijaan kolmea valtaistuinta.
    Tämä Jumalan voiman vasemman puoleisen valtaistuimen asettaminen tapahtuu arviossani nyt 29.10.2025 ja sille nousee Ihmisen Pojan kaltainen säkkipukuisten kuoleman jälkeen ja sille valtaistuimelle saavat käydä myös tuomion ylösnousemuksen yhteyteen armahdettavat.
    Tälle valtaistuimelle ei arvioni mukaan uudessa temppeliajassa enää armahdettavia tule lisää, koska uudessa temppeliajassa kerätään vain yhtä laumaa.

    (Säkkipukuisten kuoleman ajankohta arvioitu osana lopunajan lopun aikailmoitusta olevan 12.7.2027)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vasemmanpuoleisen valtaistuimen armahdettavien merkitys tulee olemaan muistutus nyt ja opetus tuleville jälkipolville siitä, kuinka ennen synnin tuomion täytäntöönpanoa yksi ihminen joka alentaa itsensä Jeesuksen esimerkkiä seuraten mahdollistaa Jeesusta seuraamattomien osalle pelastuksen Jumalan armahduksella ja armosta, koska Jumallle on kaikki mahdollista.(?)

      Nyt 29.10.2025 alkavalla 666-vuorokauden jaksolla selviää miten tämä Raamatusta ilmennyt mahdollisuus toteutuu, koska jo ennen 29.10.2025 mahdollisesti asia kokonaisuudessa jo ratkaistaan siinä tapauksessa että tämä herätetty jälkimmäinen palvelija päättäisi käyttää mahdollisen mahdollisuuden vastata kaikesta eksyneen verestä joka ei kääntynyt Jeesuksen veren kautta pelastukseen.
      Mikä on Jumalan tahto edeskäyvän osalta, antaakko edeskäyvän tehdä työnsä ja katuvat armahdetaan vaiko tulisiko edeskäyvän alentaa itsensä kaikkien eksyneiden edestä, joka kattaa myös pelastuksen luulossaan eksyneiden osan?
      Hes. 3:18

      Jos asiaa katsoo tästä näkökulmasta, niin Raamatun mukaan näyttää sille että edeskäypä eli Ihmisen Pojan kaltainen ottaa kannettavakseen kaiken sen synnin joka ei Jeesuksen taa otettu, jolloin kun eksynyt sitten kuolee ja tuomionsa laitetaan käytäntöön selviää eksyneelle edeskäyvän uhrauksen merkitys...(?)


      Ihmisen Pojan kaltainen on tehtäväänsä herätetty, kasvava ja voideltu
      (Ilm. 3:8)
      ja hän rakennuttaa viimeisen eli lopullisen temppelin, jota uskovat alkavat rakentamaan keskellä ahtaita aikoja eli 22.7.2025 - 9.11.2027 välisellä pasunoiden 3-6 välisellä Raamatun sodan jaksolla, jossa sodassa miekan työn syvän ahdistuksen aika alkaa 29.10.2025.
      - K e s k e l l ä ahdistuksen aikaa tarkoittaa syvää ahdistuksen aikaa eli ilmeisesti 666-vrk jakson puoliväliä, joka on silloin arviossani 28.9.2026
      - Jos tämä ahdituksen ajaan syvin kohta katsotaan olevan 666-vrk jaksolle sijoittuvan 5kk skorpionin ajan jakson puolivälissä on se silloin arviossani 30.11.2026 jos skorpionin 5kk aika alkaa heti pasuna-5 soitosta 15.9.2026 ja 1kk aika on 30-vrk eli 5kk keskikohta on siten 30+30+15=75-vrk 15.9.2026 päivästä eteenpäin laskien.


      Tukholman profetia-1984 mukaan seurakunta ottaa profetian vastaan.
      Temppelin rakennus alkaa pian Suomessa ja profetia mainitsee myös, että Tukholman Profetialle tulee vielä jatko - kun tämä ahdas aika alkaa...

      Poista
  6. Laki lakkasi ja maa tuli "lopunajan" eli maailman ruhtinaan jakson kirottuun tilaan...
    Laki alkaa elpymään kun saavutaan lopunakan lopun jaksolle ja avionrikkoja sukupolvelle annetaan Joonaan merkki - eli profeetta Joonaan merkki - eli Johanneksen jälkeinen profeetta nousee.


    Matt. 11:13
    Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
    Luuk. 16:16
    Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    Profeetta Joonaan merkki annetaan arviossani 29.10.2025 niin, että annetaan valtaistuin merkki ja samalla tulisoihdun merkki.
    (Tästä on tulossa... julkaisu facebookiin...)

    ***

    Tarkoittiko Johannes jälkeensä herätettävää profeettaa, joka vahvistetaan Joonaan merkillä ja joka kastaa myös tulella?

    Matt. 3:11
    Minä kastan teidät vedellä parannukseen,
    mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi,
    jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan;
    hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

    (tulen kestäväksi)

    VastaaPoista