lauantai 25. helmikuuta 2023

EMME KAIKKI KUOLEMAAN NUKU


 

 Herran Rauhaa ...

Tänä aamuna rukouksessa, näin kuvan hautausmaalta ja siellä olevista mustista hautakivistä. Näin että lumi oli maassa ja kohta siihen tuli nainen ja mies vieretysten katsomaan noita hautoja. He olivat pariskunta. Mietin ja kyselin Herralta oliko tämä Hänestä, eikä mennyt kuin hetki niin sydämelleni nousi tämä sanan paikka Raamatusta:

1 Tess 4:13-18 ”Veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä poisnukkuneiden osasta, ettette murehtisi niin kuin ne, joilla ei ole toivoa. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin kuin uskomme, niin samalla tavoin Jumala myös on Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Tämän me sanomme teille Herran sanana: Me, jotka olemme elossa ja jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi poisnukkuneiden edelle, sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin saamme aina olla Herran kanssa. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.”

1 Kor 15:51-57 ”Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Emme me kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutua katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pukeutua kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi? Kuoleman pistin on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!”

Myös Vanhassa Testamentissa on ennustettu ylöstempaus:

Jes 26:20-21 ”Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi. Pysy piilossa hetken aikaa, kunnes viha on mennyt ohi, sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille heidän pahoista teoistaan. Maa paljastaa vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujaan.”

Eipä tuossa liioin ole selitettävää. Raamatun Sanat puhuvat tästä niin selvää kieltään. Emme siis puhu mistään haihatteluista ja kuvitelluista asioista. Puhumme Jumalan ilmoittamasta uskovien lopulliseen ikuiseen kotiin pääsystä. Me elämme nyt aikaa, jolloin Jeesus voi tulla minä päivänä tahansa noutamaan omiaan taivaaseen. Siksi nyt todella kannattaa pestä vaatteensa Karitsan verellä, jotta pääsisi mukaan kun se tapahtuu. Jäljelle jääneet ihmiset jäävät vihan aikaan. Sitä Jumala ei tahdo tapahtuvan yhdellekään ihmiselle. Sinä voit pelastua vaikka jo tänään.

Pian Jeesus tänne saapuuhttps://youtu.be/fYfHKtB4m2U

Jumalan Sana on tosi, eikä se jää tulematta, minkä Jumala on Sanansa kautta luvannut.

Amen. 

💖👑💖



1 kommentti:

  1. Luuk.9:
    49 Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: "Mestari, me näimme
    erään miehen
    sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme".
    50 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne".
    51 Ja kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne.
    52 Ja hän lähetti edellänsä s a n a n s a a t t a j i a; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen hänelle majaa.
    53 Mutta siellä e i o t e t t u häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia.
    54 Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: "Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?"
    55 Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä.
    56 Ja he vaelsivat toiseen kylään.
    57 Ja heidän tietä vaeltaessaan eräs mies sanoi hänelle: "Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet".
    58 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi".
    59 Toiselle hän sanoi: "Seuraa minua". Mutta tämä sanoi: "Herra, salli minun ensin käydä hautaa massa isäni".
    60 Mutta Jeesus sanoi hänelle:
    "Anna k u o l l e i t t e n h a u d a t a k u o l l e e n s a,
    (Kuolleet hautaa kuolleita, viittaus toiseen kuolemaan > Ilm.21:8 ja Ilm. 20:14)
    mutta
    mene sinä ja j u l i s t a J u m a l a n v a l t a k u n t a a"
    Jumalan valtakunta on lähellä...)

    61 Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni".
    62 Mutta Jeesus sanoi hänelle:
    "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan
    ja
    k a t s o o t a a k s e n s a, ole sovelias Jumalan valtakuntaan".
    (1. Moos. 19:26 )



    *****************************
    Matt. 3:2
    ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
    Matt. 4:17
    Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
    Matt. 10:7
    Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.
    Mark. 1:15
    ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
    Luuk. 10:9
    ja parantakaa sairaat siellä ja sanokaa heille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle'.
    Luuk. 10:11
    'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.
    Luuk. 19:11
    Ja heidän tätä kuunnellessaan hän puhui vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he luulivat, että Jumalan valtakunta oli kohta ilmestyvä.
    Luuk. 21:31
    Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä.

    VastaaPoista