Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2022

RUKOUSKAMPANJA SUOMEN PUOLESTA

 


 
21.8.2022
 

Raamattutunti – RUKOUSTA HENKIMAAILMAN ULOSAJAMISEKSI

 https://www.youtube.com/watch?v=wvjHQOsSswQ&t=74s

Nyt kaikki mukaan rukoilemaan maamme johdon, hallintoelinten, instituutioiden, ministeriöiden ja kaikkien kirkkojen ja laitosten puolesta, että Isebelin henki lähtee maastamme:

Nyt taitaa olla se hetki, jota olen itse odottanut ja tietenkin moni sitä hetkeä pelkää. Suomi alkaa saamaan kohtalonsa, kuin Hitler bunkkerissaan, juhlii kuin uppoava Titanicin väki, kaikki valot päällä, yläkerrassa drinkkilasi kädessä ja musiikin säestyksellä, kahden kerroksen väkeä, alakerroksessa pullonsuusta.

Uppoaa ja tuhoutuu kuin sodoma ja gomorra.

Jesaja 3: 1-4 Sillä katso, Herra, Herra Sebaot ottaa pois Jerusalemilta ja Juudalta varan ja turvan, kaiken leivänvaran ja kaiken vedenvaran, sankarin ja soturin, tuomarin ja profeetan, tietäjän ja vanhimman, viidenkymmenenpäämiehen ja arvomiehen, neuvonantajan, taitoniekan ja taikurin. Ja minä panen nuorukaiset heille päämiehiksi, ja pahankuriset hallitsevat heitä.

Samasta jakeet 11-12 Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle. Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.

Jesaja 10:1-4 Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka turmiollisia tuomioita kirjoittelevat, vääntääksensä vaivaisten asian ja riistääksensä minun kansani kurjilta oikeuden, että lesket joutuisivat heidän saaliiksensa ja orvot heidän ryöstettäviksensä! Mutta mitä te teette koston päivänä, rajumyrskyssä, joka tulee kaukaa? Kenen turviin pakenette apua saamaan ja minne talletatte tavaranne? Ei muuta kuin vaipua vangittujen joukkoon tai kaatua surmattujen sekaan. Kaikesta tästä ei hänen vihansa ole asettunut, ja vielä on hänen kätensä ojennettu.

Jesaja 5: 11-16 Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta väkijuoman jäljessä juoksevat ja iltamyöhään viipyvät viinistä hehkuvina! Kanteleet, harput, vaskirummut, huilut ja viinit on heillä pidoissansa, mutta Herran tekoja he eivät tarkkaa, eivät näe hänen kättensä töitä. Sentähden minun kansani siirretään maastansa äkkiarvaamatta, sen ylhäiset kärsivät nälkää, ja sen remuava joukko nääntyy janoon. Sentähden tuonela levittää kitansa ammolleen, avaa suunsa suunnattomaksi; ja sinne menee sen loisto, sen remuava ja pauhaava joukko, kaikki sen ilonpitäjät. Silloin ihminen masentuu ja mies painuu maahan, maahan painuvat ylpeitten silmät; mutta Herra Sebaot on oleva korkea tuomiossa, pyhä Jumala on oleva pyhä vanhurskaudessa.

 

 
 

 

RUKOUSKAMPANJA!

Julistakaamme SUURI rukouskampanja alkaneeksi maamme puolesta!

Maatamme on jo vuosikymmeniä pitänyt valtansa panttivankina Isebelin henkivalta, joka on levittäytynyt jokaiseen virastoon, jokaiseen ministeriöön ja valtion laitokseen, jopa kaikkiin kirkkokuntiin, järjestöihin ja instituutioihin. Se pitää lähes tulkoon kaikkia naruja kädessään ja ne narut johtavat saatanan koneistoon Brysseliin ja sinne missä globalismi, antikristillinen henkivoima pitää päämajaansa.

Meidän tulee yhdessä laittaa rukousmyllytys, elikkä koota rukoustykkipatteristo koolle ja kohdistaa kaikki yhtä aikaa rukousta saastaisten henkivoimien karkottamiseksi maamme hallintoelimistä.

Huomenna aamulla Operaatiokeskuksen YouTube kanavalla julkistamme videon, jossa käsittelemme aihetta tarkemmin ja kehotamme kaikkia yhtymään tähän rukoushaasteeseen.

Nyt on tullut aika ajaa Suomen hallinnosta ulos kaikki epäpyhä, joka sinne on pesiytynyt!

Tehkäämme se nyt yhdessä! Amen!

-jarmo-

***** ****** **** *******

 

 Marin haluaa nykyään vain pilettää ja nauttii siitä että häntä kehutaa ja ihaillaan coolina. Hän saa siitä jonkin laista voimaannuttavaa tyydytystä ja olenkin pitkään puhunut että Suomen yllä on Isebelin henki ja se näkyy juuri Marinissa vahvana. Kaikki korkeat virat menee nykyään naisille ja monesti olenkin ääneen kysynyt että mihin ovat Suomen miehet jääneet? Tämä on nyt mennyt minusta vaarallisen pitkälle.
Antti Kaikkonen oli lupautunut hoitamaan tuon kohu viikonlopun, mutta Marin perui silti lomansa ja lupasi hoittaa, mutta yllätykseksi lähti bilettämään. Hän vähättelee täysin vastuutaan ja etenkin kun elämme tällaisessa harmaassa sodan ajassa. Sanoin eilen ääneen että Putin varmaan hiljaa myhäilee Marinin käytöstä, joka voi olla petollisen vaarallista käytöstä. Elämme aikaa kun kaikki on mahdollista, eikä se katso aikaa onko yö vaiko päivä.


Rukoillaan siis tuon Isebelin hengen poistumista maamme yltä.
Raamattu sanoo että mies on pää niin kotona kuin johto tehtävissä.

HERÄÄ SUOMI!!!!

 Olen tuosta Isebelin hengestä puhunut jo kauan, ainakin pari vuotta, jollen kauemminkin.Isebelin henki on Suomen yllä, mutta myös kaikkialla maailmassa. Siksi Jumalan vastaus alkaa olla yhä näkyvämpi kaikkialla maailmassa, kun he eivät usko. Vitsaukset suitsii maailmaa niin kuin Egyptissä aikanaan ja miten heidän kävikään. Ihmiset ei enää usko Jumalaan ja tuskin enää edes tuntevat Häntä. He ovat Hänestä hyvin kaukana ja Jumalan on nyt pakko puuttua asiaan. Olen kokenut vahvasti että se on Suomen yllä ja se näkyy yhä vahvemmin. Se näkyy täällä kaikkialla, niin kuin Jarmo tuossa videossa puhui.

 Isebelin synti ja henki
http://www.kotipetripaavola.com/iisebel.html

Se on henkivalta joka eksyttää vahvasti ja on vaarallinen. Sen valtaan joutuneet eivät itse ymmärrä olevan sen vaikutuksessa mutta se näkyy lisääntyvästi heidän käytöksessä

 Nyt on tärkeä osata erottaa liha ja henkivalta, sananmukaisesti. Nähdä ja erottaa tuo henkivalta kokonaisvaltaisesti tämän maan yllä.

KR 1933/-38
Ef. 6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Ef. 2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa

Rukouksessa mukana ja tuo Rukous rintama on hyvässä kasvussa. 

Tämä ON TÄRKEÄ JA TODELLINEN ASIA!


lauantai 20. elokuuta 2022

USKO ON LUJA LUOTTAMUS


 
 
  Tänä aamuna rukoiltuani ja olin taas tekemässä ylösnousua vuoteeltani, sain nähdä kuvan, jonka ymmärsin heti. Tuosta on olemassa myös piirretty kuva joka täydellisesti kertoo tuon asian. Harmikseni en tuota kuvaa löytänyt tähän.

Näin ulkona olevan kuntakentän. Se oli tehty ihan vain jonkun metsän reunassa olevalle nurmialueelle. Siinä oli paikka josta sai kirjoitella, kuka pystyi ojentautumaan pitemmälle, maassa pitkänä, mahallaan makaen. Siinä oli kaksi miestä näkyvissä ja tämä ensimmäinen sai oikein pienen pompun aikaan kun kurotti itseään mahdollisimman eteen. Se oli vertauskuvallinen näky. Näin meidän tulee kurottautua uskossa näkymätöntä kohti. Sitä kohti mikä ei ole vielä tapahtunut, mutta uskossa luotamme lujasti sen tapahtuvaksi. Tuossa hetkessä tuo jota kohti ojennaudumme, se on vielä näkymätöntä, mutta se on uskon kautta jo olemassa. KIITOS JEESUS TAAS TÄSTÄ IHANASTA KUVASTA. Tämä on tärkeä muistutus ja opetus meille.

Tämä Raamatun luku on täydellinen selittämään tuota näkyä:

 

Kirje heprealaisille 11

1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
2. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
4. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
5. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
7. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
8. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
9. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
10. sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
11. Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
12. Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
13. Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
14. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
17. Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
18. ja jolle oli sanottu: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen",
19. sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.
20. Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
21. Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
22. Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
23. Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
24. Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
25. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
26. katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
27. Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
28. Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
29. Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
30. Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
31. Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
32. Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
33. jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
34. sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
35. On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
36. toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
37. heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
38. he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
39. Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
40. sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen. 

Amen.

Usko Ainoastaan:   https://www.youtube.com/watch?v=5zITrXxVVtU

USKOKAA JA LUOTTAKAA! OLKAA KUULIAISET JUMALAN EDESSÄ!

AMEN.

 

torstai 18. elokuuta 2022

RISTIN LUONA


 

 Herran Rauhaa...

Tänä aamuna rukoiltuani ja olin nousemassa ylös, sain nähdä kuvan jossa oli pieni tyttö ja poika istumassa maassa, ristin edessä. Se oli kaunis kuva ja näin Jumala meitä kuvaa, lapsinaan. Koin lohdutusta ja iloa tuosta kuvasta sillä sydämessäni sain nähdä siinä itseni mieheni kanssa. Siihen Kristus on meidät armossaan johdattanut ja ohjannut. Mutta yhtä aikaa tämä on kaikille jotka ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen, siihen ristin juurelle, siinä missä paras paikka on. Kun tuota kuvaa katselin, alkoi korvissani soida tuo laulu: Ristin luona. Se oli niin täydellinen selittämään tuota kuvaa.

Minua tuli vastaan teksti jonka koin tähän täydellisesti. Se on meille kaikille, tunnemme itsemme aika ajoin kiusatuiksi ja ahdistuksessa oleviksi, erityisesti tämä nousee sydämessä eräälle sisarelle joka kokee itsensä kaikessa "ulkopuoliseksi".

 

Sana heikolle kristitylle

Ystäväni, olet ehkä pettynyt itseesi ja uskoosi. Olisit halunnut olla parempi ja palavampi. Vertaat itseäsi toisiin ja pohdit, ei minusta taida olla tähän. Ehkä tuomitset itsesi syntiesi ja väärien valintojesi johdosta, ja olet häpeissäsi vetäytynyt sivuun uskovien yhteydestä (”jos he tietäisivät mitä olen tehnyt, he hylkäisivät minut”, ja hylkäät näin itsesi toisten ulkopuolelle).

Olet ehkä pohtinut, oletko tarpeeksi hyvä Jeesuksen seuraan, taivaaseen ja pelastukseen tai toisten uskovien joukkoon?

Luuletko, että Jumalan pitäisi kurittaa sinua ja rangaista sinua. Ehkä olet heikko, ja uskosikin on horjuva.

Ehkä olet kiinni jossain rippuuvuudessa, josta et pääse irti, ja siksi pyhyytesi tuntuu kevyeltä ja pohdit, oletko uskossa lainkaan.

Ehkä koet uskonelämäsi olevan kuin nuoralla kävelyä ja pelkäät putoavasi syvyyteen.

Kristuksen hyvissä käsissä

Jumalan lapsena putoat Kristuksen syliin. Usko ei ole tiukkaa tasapainottelua nuoralla vaan lepäämistä jalat tiukasti kalliolla. Jumalan armossa.

Menneet taistelijat ovat sanoneet, että kristitty on samaan aikaan ja loppuun asti vanhurskas ja syntinen. Se on täysin totta.

Täydellinen pelastus

Uskossa Jeesukseen olet täydellisesti vanhurskautettu, lunastettu, sovitettu, anteeksiannettu ja Jumalalle kelpaava taivaan kansalainen.

Itsessämme olemme tämän elämän ajan langenneita ja syntisiä. Mutta langeneena ja syntisenä kristitty nostaa katseensa Jeesukseen ja hänen täydelliseen ristinkuolemaan, jossa Jeesus kantoi syntimme. Tässä on ydin: Katseen siirto itsestämme Jeesukseen!

Golgatalla tapahtui autuas vaihtokauppa: Jeesus otti meidän syntimme, velkamme ja Jumalan vihan. Me saamme itsellemme Jeesuksen ansiot, syntien anteeksiannon ja taivaan!

Jeesus hankki sinulle täydellisen sovituksen, lunastuksen, vanhurskauden, syntien anteeksiannon, Jumalalle kelpaavuuden ja taivaan kansalaisuuden.

Ystäväni,

älä mittaa pelastustasi tunteillasi, kokemuksillasi äläkä edes lankeemustesi määrällä. Älä edes omilla hyvillä teoillasi, onnistumisilla ja saavutuksilla. Sekin on arvotonta valuuttaa pelastuksen asiassa.

Sinun pelastuksesi perusta on Jeesuksen täydellisessä ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa.

Ajatteletko, että sinun pitää jotenkin täydellistää se, mitä Jeesus Golgatalla teki puolestasi? Kuule, et voi lisätä siihen mitään. Tehtäväsi on nyt ottaa vastaan Jumalan lahjat ja kiittää!

Sinä et ole tarpeeksi hyvä pelastumaan! Mutta Jumala rakastaa sinua, ja siksi hän antoi sinulle täydellisen Pelastajan ja pelastuksen lahjana.

Siirrä uskosi keskipiste pois itsestäsi ja uskosi määrästä tai laadusta yksin Jeesukseen. Tämä saa aikaan kiitoksen ja ylistyksen!

Kristitty siskoni ja veljeni,

ihmettele sitä, mitä Jeesus on rakkaudessaan tehnyt meidän puolestamme!

Ja sano: Tämän hän teki minun – vajavaisen, syntisen – puolesta. Hän teki tämän koska hän haluaa olla minun ystäväni ja pelastajani.

Kristillinen usko on sitä, että asetan pelastukseni täysin Jeesuksen Kristuksen ja hänen sovitustyönsä varaan.

Jeesus on syntisten pelastaja. Hän sanoi, että joka saa paljon syntejä anteeksi, rakastaa paljon. Älä anna minkään asian tai ihmisen viedä sinua pois Jeesuksen luota.

 

RISTIN LUONAhttps://youtu.be/ScrS21uWDoQ

1. Ristin luona kiusatulla, / langenneella vaivatulla / paras paikka on, paras paikka on. / Siksi älä koskaan lähde, / älä minkään synnin tähden / ristin luota pois, ristin luota pois. / Ristin luona ainoastaan synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. / Ristin luona ainoastaan / Isä armahtavi lastaan, / rauhan julistaa, rauhan julistaa. / Ristin luona kiusatulla paras paikka on.

2. Ristin luona pohja kestää, / armo putoomasta estää / kauhun kuiluihin, kauhun kuiluihin. / Ristin luona lepo koittaa, / toivo epätoivon voittaa, / sydän puhdistuu, sydän puhdistuu. / Ristin luona ainoastaan / synnin turmelusta vastaan / voitto saatu on. / Ristin luona ainoastaan / Isä armahtavi lastaan, / rauhan julistaa, rauhan julistaa. / Ristin luona kiusatulla / paras paikka on.

Erkki Leminen.


Erkki Lemisen runot puhuvat Jumalalle syvältä ja ylistävät hiljaisesti: 

"Rakas Jumala- painaudun lähellesi. Kyyhötän tässä- kämmenelläsi- ja valitan. Vaikeroin hiljaa, etteivät kiittäväiset häiriytyisi, etteivät vahvat halveksisi.
Rakas Jumala- peittele minut lämpimiisi, sillä matkahuopani on kulunut ohueksi ja minun on vilu. Pese minut, sillä tunnen itseni likaiseksi. Kääri vakoisiin, ettei mustuuteni näkyisi, etteivät ihmiset pahentuisi. Vai annatko elämän riepotella, näin väsytellä, että omat verhoni putoaisivat, heikkouteni näkyisi, mustuuteni paljastuisi?
Rakas Jumala, kohta en enää jaksa. Kohta en osaa mitään. Kyyhötän tässä- edessäsi- ja toistan ryövärin sanoja vain: "Muista minua Jeesus." Muista minuakin."

Kiitos Jeesus tästä kuvasta ja laulusta tänään. Sinäkin olit kaikessa kiusattu. Sait taistella vihollista vastaan. Mutta Sinä pysyit horjumatta Isän edessä, Hän oli sinun suoja paikkasi. Tänään me saamme istua tuossa Ristisi juurella. Se on suoja paikka, johon voimme tuoda ilomme ja surumme ja se kulkee kaikessa mukana ja on joka hetki lähettyvillä. Tämä On Rakkauden Sanoma Sinulta, Herramme, Jeesus Kristus. 

Amen. 🙇‍♀️💖👑


keskiviikko 10. elokuuta 2022

JUMALA KOHTELEE TEITÄ NIINKUIN LAPSIA

  


Herran Rauha kanssamme ...

"Aamun sanotaan koittavan, valkenevan tai sarastavan. Jokainen aamu on uuden alku. ”Joka aamu on armo uus.” Miten tärkeää onkaan aloittaa se oikealla tavalla ja virittäytyä oikealle aaltopituudelle. ”Aamu aamulta hän herättää minut, herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin” (Jes. 50:4)."

Rukoiltuani tänä aamuna ja olin nousemassa ylös vuoteeltani, sain nähdä niin kauniin ja herttaisen kuvan. Siinä oli pieni, poika jolla oli kauniit ruskeat ja kiharat hiukset. Hän käveli iloisena niitty polulla ja käsissään hänellä oli pieni kitara. Aurinko paistoi  hänelle ja hänen oli hyvä olla. Hän oli sinut Isän kanssa. Hän oli kuuliainen ja tottelevainen poika.

Kasvojesi kirkkauteen: https://youtu.be/-zvrQ5k97gM

Koin kuinka me kaikki Herran omat saamme kylpeä ja virvoittua tuossa Hänen kirkkaudessaan. Tuon pienen pojan lailla olemme mekin Hänen lapsiaan. Saamme uskoa kuin lapsi, luottaen Jumalaan. Hän opettaa meille nuo elämän nuotit ja askeleet ja antaa meidän kasvaa Hänen Sanansa totuudessa. Saamme Ylistää Häntä lauluin ja soittimin. Olemme herkkiä kuin soitin. Jokaiselle on oma soittimensa joka on viritetty meidän omalle henkilökohtaiselle  taajuudelle. Ja kun vireys on oikea, me soimme kauniisti, muita palvellen ja iloksi. Opimme kuuliaisuuta Häntä ja Hänen Totuutta kohtaan, sitä, minkä Hän eli meille esimerkiksi. Sananlaskujen alussa heti on monta lukua juuri POJALLE! Niitä kannattaa käydä myös tutkimassa. Voi kuinka kauniin kuvan näytit Herra. Lapsuuden huoleton kesäpäivä. Pyysin Sinulta, Herra, vahvistusta kuvaan että sen saisin jakaa myös muille, sinun omillesi. Pian sainkin niin hyvän ja puhuttelevan Sanan paikan, juuri Sinun lapsillesi, Jumala. Tänään siis maiskutellaan tuota Sanaa:


Kirje heprealaisille 12

1. Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2. silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
3. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
4. Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
5. ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?

8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
12. Sentähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne";
13. ja: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.
14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
15. ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,

16. ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.
17. Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.
18. Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
19. ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi;
20. sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön";
21. ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
22. vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
23. taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
24. ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
25. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.
26. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin".
27. Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
28. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
29. sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. 

Amen.

Tämän Hän haluaa meille tänään jakaa, ota vastaan kuin lapsi, Jumalan lapsi! Olet Rakas!

 

 

sunnuntai 7. elokuuta 2022

ÄLKÄÄ MUREHTIKO HUOMISESTA PÄIVÄSTÄ

 


 Herran huolenpidossa ...

Aamulla herätessäni, olin rukouksessa Jeesuksen edessä. Lopussa pyysin että Hän tänäänkin kulkee aivan minun ja meidän vierellämme, tuossa edessämme. Että saisimme nähdä Hänet tässäkin päivässä, siinä kaikessa mitä teemme olisi Hänen elävä kosketus.

Jäin hetkeksi kuulolle josko Hänellä olisi jotain kerrottavaa. Ensin siinä ajattelin, että ehken tänään saa mitään ja ilmoitin että nyt minun on noustava tähän päivään. Samassa näin kuvan joka oli mustavalkoinen. Se oli kuin kuva jostakin vanhasta kotimaisesta elokuvasta. Näin kuinka vanha mies kulki iloisena hiekkatietä iloisena. Hänellä oli vaalea puku päällä jossa oli myös liivi. Vähän se oli nuhjuisen näköinen, mutta puhdas ja ehjä. Mies ei kulkiessa katsellut eteensä, (tulevaisuus) vaan Hän katseli johonkin ylös. Liekö katsellut taivaan lintuja, vaiko ohi kiiltäviä perhosia? Vaiko taivaalla lipuvia valkoisia pilviä? Ilma oli siinä aurinkoinen ja Jumalan huolenpito huokui tuosta miehestä. Hän kulki niin huolettomasti. Hän varmasti tiesi kuka Häntä johdattaa ja ohjaa joten ei ollut huolen päivää. Ehkä hän siinä keskusteli Jumalan kanssa, niin kuin minä äsken vuoteellani. Iloitsin kuvasta. Siitä tuli hyvä ja iloinen mieli.

Nousin ylös vuoteeltani ja näin ikkunasta kuinka aamu oli kirkas ja aurinko loisti iloisena siniseltä taivaalta. Tästä oli hyvä päivä alkaa, Jeesusta Kristusta seuratessa. Häntä katsellessa.

Tahtoisin laulaa: https://youtu.be/6wxLKX86Pr4

Isä pitää huolen:   https://youtu.be/fRltDMLdrkM

Löysin tähän sopivan Raamatun paikan:

Matt.6.

6:25 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 
6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? 
6:27 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? 
6:28 Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. 
6:29 Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. 
6:30 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? 
6:31 Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' 
6:32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. 
6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
6:34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.

 

Amen.

 

tiistai 2. elokuuta 2022

HÄN JOHDATTAA MAAHAN JOKA VUOTAA MAITOA JA METTÄ 🥛🍯

 


 Herran virvoittava mettä ...

Heräsin rukoukseen ja rukoiltuani sain nähdä ison astian jossa oli kirkasta vettä, vaiko kenties sittenkin mettä? Sillä näin kuinka siihen sekaan kaadettiin valkoista maitoa, ja ne sekoittuivat toisiinsa. Pyysin Herraa että jos tuo oli Sinulta vahvista tätä kuvaa, anna vielä toinen kuva joka kertoo tuota samaa kuvan tarinaa. Ja olin jo taas ylös nousemassa, kun sain nähdä toisen kuvan. Siinä oli jokin pyöreän muotoinen esine? Se oli ympäriinsä täynnä jotain pieniä suuttimia ja niistä virtasi suihkuamalla kirkasta vettä. Kiitin Herraa. Hän vahvisti kuvaani. Samassa nousi teksti Mooseksesta, joka antoi kuin kuviin sopivan paikan:

3:4 Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: "Mooses, Mooses!" Hän vastasi: "Tässä olen." 
3:5 Hän sanoi: "Älä tule tänne! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa." 
3:6 Ja hän sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala." Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa. >
3:7 Ja Herra sanoi: "Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa. 
3:8 Sentähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja tilavaan maahan, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, sinne, missä kanaanilaiset, heettiläiset, amorilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset asuvat

Show me your face:  https://youtu.be/put1U0eqSrc

Vuorilta valuu maitoa ja hunajaa: https://youtu.be/4N5_seMHibY

Kiitos Herrani, Jeesus Kristus, Kiitos jumalani!!! Sinä olet puhunut viime päivät niin ihanasti, se on ollut kuin tuota maitoa ja makeaa mettä.

Amen. 

Ps.
Kävelin juuri tuossa mökin pihalla. Aurinko paistoi kirkkaalta siniseltä taivaalta ja siinä edessäni yhtäkkiä jostain todella olemattomasta pilvestä satoi kirkasta vettä. Kiitin Herraa, sillä koin että Hän halusi vielä näin vahvistaa aamullista sanomaansa kuviensa kautta. Sydämeni sykki ilosta ja rakkaudesta Häntä kohtaan.

💖👑💖