Sivut

tiistai 28. syyskuuta 2021

VÄÄRÄ VAAKA ON HERRALLE KAUHISTUS


 

 Rauhaa Herrassa ..

Tänään näin aamu rukouksessa kuvan joka pelästytti minut ja päätin olla jo jakamatta sitä. Nyt kun kuuntelen tässä näitä hallituksen ja eduskunnan höpinöitä, tuo näkyni vahvistui ja Sananlaskut 11 sitä vahvistaa.

Näin kuin kaatopaikan, jossa oli kaikenlaista pois heitettyä tavaraa ja kohta minulle näytettiin vuodetta joka oli valmistettu tämän kaiken kurjuuden keskelle. Ehkä tämä on varoitus tämän päivän ihmisille. Me elämme ylivarojemme ja hallitukset vievät meitä tähän kovaa vauhtia, halusimme tai emme. Kansa tulee köyhtymään ja ahdistuksen aika alkaa ...

Rukoillaan Suomen päättäjille, ymmärrystä ja viisautta, ettei kansan kohtalo ole tuo ammuisen näkyni kaltainen. 🙏🙏🙏

 Presidentin Rukous:  https://www.youtube.com/watch?v=158_Xp5Oyjs&t=69s

SANANLASKUT 11

1. Väärä vaaka on Herralle kauhistus, mutta täysi paino on hänelle
otollinen.
2. Mihin ylpeys tulee, sinne tulee häpeäkin, mutta nöyräin tykönä on viisaus.
3. Oikeamielisiä ohjaa heidän nuhteettomuutensa, mutta uskottomat hävittää heidän vilppinsä.
4. Ei auta tavara vihan päivänä, mutta vanhurskaus vapahtaa kuolemasta.
5. Nuhteettoman vanhurskaus tasoittaa hänen tiensä, mutta jumalaton sortuu jumalattomuuteensa.
6. Oikeamieliset vapahtaa heidän vanhurskautensa, mutta uskottomat vangitsee heidän oma himonsa.
7. Jumalattoman ihmisen kuollessa hukkuu hänen toivonsa, ja vääräin odotus hukkuu.
8. Vanhurskas pelastetaan hädästä, ja jumalaton joutuu hänen sijaansa.
9. Rietas suullansa turmelee lähimmäisensä, mutta taito on vanhurskaitten pelastus.
10. Vanhurskaitten onnesta kaupunki iloitsee, ja jumalattomain hukkumisesta syntyy riemu.
11. Oikeamielisten siunauksesta kaupunki kohoaa, mutta jumalattomain suu sitä hajottaa.
12. Mieltä vailla on, joka lähimmäistänsä halveksii, mutta ymmärtäväinen mies on vaiti.
13. Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian.
14. Missä ohjausta ei ole, sortuu kansa, mutta neuvonantajain runsaus tuo menestyksen.
15. Joka vierasta takaa, sen käy pahoin, mutta joka kädenlyöntiä vihaa, se on turvattu.
16. Suloinen nainen saa kunniaa, ja voimalliset saavat rikkautta.
17. Armelias mies tekee hyvää itsellensä, mutta armoton syöksee onnettomuuteen oman lihansa.
18. Jumalaton hankkii pettäväistä voittoa, mutta joka vanhurskautta kylvää, saa pysyvän palkan.
19. Joka on vakaa vanhurskaudessa, saa elämän; mutta joka pahaa tavoittaa, saa kuoleman.
20. Väärämieliset ovat Herralle kauhistus, mutta nuhteettomasti vaeltaviin hän mielistyy.
21. Totisesti: paha ei jää rankaisematta, mutta vanhurskasten jälkeläiset pelastuvat.
22. Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen, älyä vailla.
23. Vanhurskaitten halajaminen vie onneen, jumalattomien toivo vihaan.
24. Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy.
25. Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.
26. Joka viljan pitää takanaan, sitä kansa kiroaa, mutta joka viljan kaupaksi antaa, sen pään päälle tulee siunaus.
27. Joka hyvään pyrkii, etsii sitä, mikä otollista on, mutta joka pahaa etsii, sille se tulee.
28. Joka rikkauteensa luottaa, se kukistuu, mutta vanhurskaat viheriöitsevät niinkuin lehvä.
29. Joka talonsa rappiolle saattaa, perii tuulta, ja hullu joutuu viisaan orjaksi.
30. Vanhurskaan hedelmä on elämän puu, ja viisas voittaa sieluja.
31. Katso, vanhurskas saa palkkansa maan päällä, saati sitten jumalaton ja syntinen. 

Vaelletaan nuhteettomasti ja hyvään pyrkien  ... Herran tahdon mukaisesti.

Amen.


lauantai 25. syyskuuta 2021

SULILLAAN HÄN SINUA SUOJAA


 

 Herran rauha kanssamme ...

Eilen aamuna näin rukouksessa kuvan mustasta linnun sulasta. Kohta tuon sulan "kärki" irroitettiin ja sitä näytettiin minulle erikseen, ihmettelin mitä se tarkoitti? Olin jo aikeissa sen jättää jakamatta, sillä ajattelin sen olevan jotain ikävää, vaiko yhtään mitään.

Löysin juuri selitys tekstin tuohon liittyen:

Musta höyhen viestii jonkin ajanjakson loppua ja uuden alkua. Uusi ovi on avautumassa, vaikka et näkisikään sitä vielä. On aika tehdä surutyö loppuun ja siirtyä eteenpäin.

Tänä aamuna taas näin tien, joka laskeutui jyrkästi alas, mutta sieltä alhaalta alkoi jyrkkä nousu korkealle  ylös. Nämä kaksi kuvaa sopii toisiinsa. Siksi ne päätin jakaa.

Tämän viikon torstaina,23.9. Nastolan kirkossa, Pirkko Vesavaara antoi minulle sanoman: "Jumala alkaa varustamaan sinua." Iloitsin tuosta sanomasta sillä ennen tilaisuuteen lähtöä, rukoilin, että Herra antaisi Pirkon kautta sanoman jossa Herra avaisi suunnitelmaansa elämässäni. Ja Hän avasi. Nyt on varustuksen aika. Viime vuosi meni Jumalan tahto koulussa ja se alkoi viime syksynä. Opin irrottautumaan omista haaveista ja antautumaan vain Jumalan tahtoon.  Nyt on taas uusi syksy ja varustuksen aika. Kun varustustyö on valmis, uusi ovi avautuu ja on aika mennä eteenpäin. Tämä voi olla ystäväni myös sinulle ...

Kiitos ja Kunnia, Jeesuksen Kristuksen!

Korkeimman suojelus - Psalmi 91https://www.youtube.com/watch?v=YI9wjavJxuM

 

Psalmi 91:4.

Sulillansa hän sinua suojaa,ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla;hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.

Amen.

 

torstai 23. syyskuuta 2021

SANOMA RAKKAALLENI; 23.9.2021.


 

Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 23.9.2021.

 En rakkaani sinua ole unohtanut. Kuljen sinun vierelläsi kaikki elämäsi päivät. Unhottaisinko minä sinut, kuule, en koskaan. Vuoret voivat siirtyä mutta minä Herra en muutu. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan minä, Jeesus Kristus. Kuljetan ja johdan sinua. Sinun ei saa peljätä. Vierelläsi on se Jumala joka on luonut maan ääret. Kun väsyt, minä kannattelen, sinua saat levätä iankaikkisilla käsivarsilla. Minä tulen sinun kanssasi kaikkiin elämäsi tilanteisiin. Vahvistu rakas lapseni. Minä vahvistan autan ja tuen sinua aina. Valkeus kirkastakoon elämäsi niin että pimeys väistyy sinun elämästäsi. Valkeus ja kirkkaus ympäröiköön sinut nyt ja iankaikkisesti.

 

JAKAKAA OMASTANNE


 Shalom, rauhaa ja iloa Herrassa.

Haluan jakaa teille erään iloisen sattuman, tai paremminkin koin sen Jumalan johdatukseksi ja ohjaukseksi. Viime Tiistaina kävimme eräässä maali kaupassa Kausalassa mieheni kanssa. Mieheni oli edellisessä kaupassa kysynyt että missä tuollainen maalikauppa olisi, sillä olimme vähän vieraammalla paikkakunnalla. Meille annettiin osoite ja sen mukaan kuljimme ja löysimme tuon kaupan.

Tarvitsin spray maalia, kun teen niitä ristiä myös pahvirullista ja olen aina maalannut ne. Sieltä löytyikin hyvä valikoima ja sain tarvitsemani. 

Sitten menimme kassalle ja koin että minun piti kertoa noista maaleista mihin niitä tarvitsin. Mietin kyllä mitä mieheni siihen sanoo, mutta aloin kuitenkin kertomaan. Kerroin kuinka teen niitä vapaaehtoisesti ja kutsumuksesta seurakunnille ja eritahoille. En pyytänyt niistä palkkaa vaan kaikki olen itse kustantanut, myös mieheni avustuksella. Joskus olen saanut materiaaliin lahjoituksia joita ilolla otan vastaan.

Koin, että kassalla oli itse kauppias. Hän ilolla kuunteli mitä hänelle kerroin ja samalla naputteli kassa konetta. Kun sitten ojensi kassa kuitin niin sanoi että antoi siihen alennusta, koska tein niin hienoa työtä. Yllätyin sillä en ollut yhtään tinkinyt eikä kertomani ollut sellaiseksi tarkoitettu, vaan tuo alennus tuli kauppiaan omalta sydämeltä.  Kiitin Häntä ja näytin sormella ylös että tuonne ne suurimmat kiitokset. Kauppias hymyillen kumarsi tuohon eleeseeni.

Sitten Hän esitteli meille kauppaansa ja näytti minulle hyllyn jossa oli maalia paikallisen koulun käyttöön. Lupasi että jos on tarve niin minäkin saan niitä siitä halvemmalla ostaa.  Se oli kyllä iloinen ostos reissu. 

Kotimatkalla sanoin miehelleni, että tuo kauppias antoi kymmenyksensä maalien hinnasta. Liekö ollut uskova?

Apu tulee ylhäältä -   https://www.youtube.com/watch?v=I9kyZCorffw

💝💝💝

 

Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Luuk. 12:32.

Kun Jeesus oli kutsunut itselleen 12 apostolia, hän opetti heitä katselemaan kedon kukkia ja taivaan lintuja ja uskomaan, että taivaallinen Isä pitää heistä hyvän huolen. Hän oli kutsunut heidät saarnavirkaan ja heidän oli määrä lähteä aikanaan kaikkeen maailmaan, jolloinka heillä ei olisi hyvätuloista virkaa, vaan he joutuisivat elämään sen varassa, kuinka ihmiset uhraisivat Herralle. Silti Jeesus sanoi heille: "Antakaa almuja ja jakakaa omastanne." Heidän tuli olla hyviä esikuvia kaikille siinäkin asiassa. Tällaisista asioista puhuessaan Jeesus sanoi tekstimme sanat: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Luuk. 12:32.

2.

  1. Kor. 9: 6-15

Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu:

– Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.

 

 

 

 

  


sunnuntai 19. syyskuuta 2021

USKON RUKOUS PELASTAA SAIRAAN

               

  Olet Jumala, joka parantaahttps://www.youtube.com/watch?v=VKSXiUfRa5Q


Rauhaa teille, Jumala on kanssamme ...

Eilen illalla kun menin saunaan, päätin siinä samalla että katselen taas Kotkan Soihtu seurakunnan live ohjelman. Rukoilin Herraa, että Hän antaisi taas tänäänkin minulle tiedonsanat tuon ohjelman ja illan aikana. Niin monasti olin sieltä tiedonsanat saanut. Pyysin, että se olisi jotakin, mistä todella tunnistaisin itseni ja että se on juuri minulle.

Katselin sitten ohjelmaa ja ilta tuolla Soihdussa oli tapansa mukaan hyvä. Loppu rukouksen aikana, Hannu pastori sai tiedonsanat jotka olivat kuin minulle:

-" sain tiedonsanat jollekkin, joka sairastaa suolistosairautta ja vielä että tuo sairaus on sellainen että sieltä vuotaa välillä verta ... ja nievel kivutkin väistyy. "

Tälläinen sairaus minulla on ollut vuodesta 1997 asti ja pahimmillaan vuodan verta ja näin joudun aina tulehduksen pahennuttua sairaala hoitoon. Sitä hoidetaan chronin tautina.  Nyt sairaus on ollut levollinen mutta lääkkeiden ansiosta ja nuo ovat ainoat lääkkeet jotka tehoavat minulle.

Hannu jatkoi:

-" ... laske kätesi yllesi ja rukoile sairautta poistumaan Jeesuksen Kristuksen nimeen ja ala lukemaan Raamatusta niitä kohtia jossa Jeesus puhui paranemisesta."

Kiitos Jeesus, tuo on juuri sitä mitä elämässäni on ollut jo vuosia ja nyt ojentaudun ja rukoilen ja luen noita sanan paikkoja. Uskon että ohjeeksi tämä on muillekkin jotka sairastavat. Otetaan yhdessä uskon askel ja nuo tiedonsanat vastaan. Ojentaudutaan uskossa tuota lupausta kohti, että sairautemmekin on Jeesus ristillä voittanut. Rukoillaan ja luetaan tuota Raamattua Uuden testamentin puolelta, siitä mitä siellä Jeesus puhuu sairauksista paranemisesta. Halusin tämän jakaa, sillä tämä voi voimaanuttaa myös jotakin teistä .. siellä.

Nyt aamulla herättyäni ja rukoiltuani, näin kuvan vanhasta pyörätuolista, joka tyhjänä oli ajettu metsään. Kiitos Jeesus! Nyt alan elää tätä uskossa, sillä onhan tuolla syvällä minussa, se uusi ihminen, joka on saaut pelstuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Vahvistukoon tuo uusi minussa, parantaen myös tämän vanhan kehon minussa.

Amen.

KR 1933/-38
Mark. 16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." 

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Matt. 10:8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. 
Luuk. 10:19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. 
Ap.t. 28:5 Mutta hän pudisti elukan tuleen, eikä hänelle tullut mitään vahinkoa. 
Ap.t. 28:8 Ja Publiuksen isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa; ja Paavali meni hänen luoksensa, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. 
Jaak. 5:14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. 
Jaak. 5:15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

 Parantuminen, usko ja ihmeiden Jumala:  https://aktiivikristinusko.fi/parantuminen-usko-ja-ihmeiden-jumala

Raamatun jakeita parantumisesta: https://dailyverses.net/fi/parantuminen

Kiitos Jeesus, että kuolit syntiemme ja sairauksiemme puolesta, otit ne sinne ristille. Kiitos että nyt tässä saamme syntimme anteeksi ja parantuminen voi alkaa meissä, Sinun nimesi ja veresi kautta, TÄSSÄ JA NYT!!!

AMEN.

 

perjantai 17. syyskuuta 2021

SIEMEN HYVÄSSÄ MAASSA

 Mullan valinta – opi valitsemaan paras multa kasveillesi | bauhaus.fi

 Shalom! Herran Rauhaa.. 

Tänään rukoukseen herättyäni, sain nähdä kuvan puurakenteisesta, harjakattoisesta omakotitalosta. Se oli kaksikerroksinen talo. Tuo kaksi kerrosta kuvasti minulle sanaa: " myös maan päällä niin kuin taivaassa". Sen puutarha oli kokonaan muokattu uuteen USKOON, sen ympäriltä. Mietin kuvan tarkoitusta ja kyselin sitä Herralta ja tuo ajatus UUTEEN USKOON, selitti minulle sen tarkoituksen. Kun annamme itsemme Jumalalle, Hän alkaa meitä kasvattaa ja muokata tuohon UUTEEN USKOON. Hän parantaa meidän maaperää, jotta Hänen Sanansa siemenen on hyvä kasvaa ja juurtua meihin. Me emme ole heti valmiita kun antaudumme Jumalalle, vaan tuo kasvu on koko elämän. Jokaiselle Jumalan suuren suunnitelman ja armon mukaan. Jokaiselle on aivan oma tehtävä, Jumalan suunnitelma ja siksi emme saa verrata itseämme toisiin, siihen, mitä Jumala tekee heidän elämässä. Jo idussa Hän meidät tunsi ...

KYLVÄJÄ JA NELJÄ MAAPERÄÄ, Lue lisää:     https://raamattuajassamme.fi/kylvaja-ja-nelja-maaperaa/ 

Luukkaan evankeliumi 8:4-15

Kun paikalle tuli paljon väkeä ja kaikista kaupungeista virtasi ihmisiä Jeesuksen luo, hän esitti heille vertauksen:

”Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.”

Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!” Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti. Hän sanoi: ”Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi.

    Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.”

 KYLVÄJÄ : https://www.youtube.com/watch?v=E4-EVjEpKrE

 JUMALAN SANA https://www.youtube.com/watch?v=QrsB2x0LsV8

 

Kiitos rakas Jeesus taas tästä Sanasta jonka meille tahdot opiksi ja kasvuksi jakaa! 

Amen.

 

torstai 16. syyskuuta 2021

PUHDISTAUTUA JALOA KÄYTTÖÄ VARTEN


 

Tänään, rukoiltuani näin suorakaiteen muotoisen lasiastian. Sen pojalla, kulmissa oli jotakin ruskeaa sakkaa ... näin Herra muistuttaa meitä tarkistamaan, oman hengellisen tilamme, puhdistautumaan noista sakoista, jotka voivat olla este Pyhän Hengen työssä. Poistamalla elämästä kaikki turha, mikä on maailmasta eikä edistä Jumalan työtä. 

Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. 2 Tim. 2:19-21

Rukoilemme:

 Rakas taivaallinen Isämme! Me kiitämme Sinua, että saamme jälleen kuulla Sinun sanaasi ja rukoilemme: Anna meille kuulevat korvat ja vastaanottava sydän, ettemme olisi vain sanasi kuulijoita, vaan myös sen tekijöitä. Anna sanankuulon koitua meille sielujemme pelastukseksi ja Sinulle kunniaksi.

 Amen.


sunnuntai 12. syyskuuta 2021

MILLÄ MITALLA MITTAATTE? 700:s BLOGI TEKSTI


 Tänään herättyäni ja alettua rukokseen, sain aivan heti kuvan, jossa oli kangaspakka. Tuo pakka oli rullapakka, josta oli helppo ottaa se tarvittava määrä. Kohta tuli kädet jotka alkoivat tuota pakkaa vetämään auki ..
Mietin ja kyselin Herralta että jos tämä oli Häneltä, niin avaisi tuota minulle. 
Ei mennyt kuin hetki, niin minun sydämelle nousi nuo Jeesuksen sanat:

Luuk. 6:38 Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."
 

Haluan jakaa tuon Luukkaan evankeliumin teille myös kokonaan. Avata se tähän kuin tuo kangaspakka, sillä niin hyvää sanaa tuo on:

 

Evankeliumi Luukkaan mukaan 6

1. Niin tapahtui eräänä sapattina, että hän kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät.
2. Silloin muutamat fariseuksista sanoivat: "Miksi teette, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?"
3. Mutta Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä,
4. kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, otti näkyleivät ja söi ja antoi seuralaisilleenkin, vaikkei niitä ollut lupa syödä muiden kuin ainoastaan pappien?"
5. Ja hän sanoi heille: "Ihmisen Poika on sapatin herra".
6. Ja toisena sapattina hän meni synagoogaan ja opetti; ja siellä oli mies, jonka oikea käsi oli kuivettunut.
7. Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän sapattina.
8. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi miehelle, jonka käsi oli kuivettunut: "Nouse ja astu esille". Ja hän nousi ja astui esille.
9. Niin Jeesus sanoi heille: "Minä kysyn teiltä: kumpi on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä, vai tehdä pahaa, pelastaako henki, vai hukuttaa?"
10. Ja hän katsoi ympärilleen heihin kaikkiin ja sanoi miehelle: "Ojenna kätesi". Mies teki niin, ja hänen kätensä tuli jälleen terveeksi.
11. Mutta he vimmastuivat kovin ja puhelivat keskenään, mitä heidän olisi tehtävä Jeesukselle.
12. Niin tapahtui niinä päivinä, että hän lähti vuorelle rukoilemaan; ja hän oli siellä kaiken yötä rukoillen Jumalaa.
13. Ja päivän tultua hän kutsui tykönsä opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, joille hän myös antoi apostolin nimen:
14. Simonin, jolle hän myös antoi nimen Pietari, ja Andreaan, hänen veljensä, ja Jaakobin ja Johanneksen, ja Filippuksen ja Bartolomeuksen,
15. ja Matteuksen ja Tuomaan, ja Jaakobin, Alfeuksen pojan, ja Simonin, jota kutsuttiin Kiivailijaksi,
16. ja Juudaan, Jaakobin pojan, sekä Juudas Iskariotin, josta tuli kavaltaja.
17. Ja hän astui alas heidän kanssaan ja seisahtui lakealle paikalle; ja siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikesta Juudeasta ja Jerusalemista ja Tyyron ja Siidonin rantamaasta. Nämä olivat saapuneet kuulemaan häntä ja parantuakseen taudeistansa.
18. Ja myös ne, jotka olivat saastaisten henkien vaivaamia, tulivat terveiksi.
19. Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki.
20. Ja hän nosti silmänsä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Autuaita olette te, köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta.
21. Autuaita te, jotka nyt isoatte, sillä teidät ravitaan! Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä te saatte nauraa!
22. Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan - Ihmisen Pojan tähden.
23. Iloitkaa sinä päivänä, riemuun ratketkaa; sillä katso, teidän palkkanne on suuri taivaassa; sillä näin tekivät heidän isänsä profeetoille.
24. Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!
25. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset, sillä teidän on oleva nälkä! Voi teitä, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä!
26. Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.
27. Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
28. siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.
29. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.
30. Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.
31. Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.
32. Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.
33. Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät.
34. Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.
35. Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
36. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
37. Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
38. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."
39. Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?
40. Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.
41. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
42. Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.
43. Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän;
44. sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.
45. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
46. Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?
47. Jokainen, joka tulee minun tyköni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan - minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on.
48. Hän on miehen kaltainen, joka huonetta rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle; kun sitten tulva tuli, syöksähti virta sitä huonetta vastaan, mutta ei voinut sitä horjuttaa, sillä se oli hyvästi rakennettu.
49. Mutta joka kuulee eikä tee, se on miehen kaltainen, joka perustusta panematta rakensi huoneensa maan pinnalle; ja virta syöksähti sitä vastaan, ja heti se sortui, ja sen huoneen kukistuminen oli suuri."
 
**********
💝
 
 Tänään olen saanut tässä blogi osioissa jakaa teille 700 :nen tekstin. Minun täytyy laittaa myös tällainen huomio, että minulla täyttyi tuo 700, "se on täytetty" ristiä joita on jaettu pitkin maailmaa. Ja nyt  täyttyi myös nuo 700 blogi tekstiä .. Onko tässä jokin käänne kohta elämässäni? Mitä tuo numero 700 kuvastaisi? Äsken tuli vastaan että Raamatun käännökset ylittivät tuon 700 rajan. Raamattuja on käännetty 700 kielelle. Sitten löysin että Raamatun 10 käskyn lisäksi, siellä on 700 muuta käskyä, ohjetta ja määräystä, joiden mukaan tulisi elää..

Jumala kertoi profeetta Jesajan kautta Jeesuksesta jo noin 700 vuotta ennen tämän syntymää.

Tuo numero 700 elää nyt jotenkin elämässäni ja sitä olen yrittänyt tässä availla.

Jumala on ihmeellinen. 

Keväällä tai alku kesästä sain näyssä tuon numero 7, roomalaisen numerona, joka on täydellisyyden luku. 

Voimmeko kohta iloita että voitto on tullut ja voimme yhdessä Herran kanssa iloiten julistaa: SE ON TÄYTETTY!!! 

Tätä niin Toivon ja Odotan!!!

Kiitos Jeesus Kristus, Kiitos Jumalani, ilman Sinua en olisi koskaan tehnyt mitään näistä. 

Korkeus ja syvyys: https://www.youtube.com/watch?v=pGYFoyPi_34

Olkaa Siunatut, Jeesuksessa Kristuksessa, jakakaa siitä omasta, vaikka vähästäkin, niin teillekin annetaan. Olen oppinut että se on kaikki siunaukseksi. 

Amen.

🔥❤‍🔥👑❤‍🔥🔥

perjantai 10. syyskuuta 2021

TE OLETTE MAAILMAN VALO

 


Valoksi teille ..

Tänään, herättyäni aamulla rukoukseen, näin kuvan jossa oli paljon vaalea kankaisia lampunvarjostimia ja jokaiseen niistä oli asennettu digi kello.

Mietin mitä tuo kuva tarkoittaa? Josko sillä oli tarkoitus? Pyysin että Jumala avaisi tuota minulle ja pian ajatus alkoi avautumaan.

Me olemme nuo valot, mutta yllämme on varjostin ja siitä Herra haluaa meitä nyt ojentaa. Meidän tulee olla Kristuksessa kirkkaina valoina maailmassa.  Katsoa ettei mikään tuota valoa meissä varjosta, siitä kertoi tuo varjostin. Meidän tulee olla kirkkaita soihtuja ja lamppuja niin että näymme kauas.  Tuo kello kertoi että aikaa on enää vähän,  koska se oli haluttu erikseen tuohon kuvata.

Uskova julistaa usein omalla elämällään. Jeesus puhuu vuorisaarnassa: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14–16.)

Häikäisevan kirkas: https://www.youtube.com/watch?v=9Ao4tPjfTyI

Hyvä sanoma Kristuksesta on itsessään valo ja Jumalan voima. Kysymys on tämän valon loistamisesta. Hän antoi lähetyskäskyn viedä tuota valon sanomaa kaikkeen maailmaan.  Jeesuksen seuraajat ovat maailman valo, koska Jumalan Pyhä Henki asuu jokaisessa uskovassa mutta meidän päätettäväksemme jää se, kuinka kirkkaasti annamme tämän valon loistaa ulos ihmisille.

Älkää antako minkään sitä estää/ varjostaa. Olkaa rohkeat. Loistakaa tuota valoa!

Amen.


tiistai 7. syyskuuta 2021

JUMALANHUONE JA SALAINEN MAJA

 

                                            Orimattilan kirkko

Rauhaa ..

Tänään kun heräsin ja olin rukouksessa, näin kuvan, jota katsoin hieman kauempaa. Näin kuinka kaukana olevan kirkon torni kaatui ... Kysyin heti Herralta, oliko tuo Häneltä, että Hän tulisi vahvistamaan tämän.

Muistan nuoruudessani, kun näin samanlaisen kuvan unessa, kotikirkkoni tornista. Se kaatui vierellä olevan tien suunnassa, siihen tielle. Kirkko tie oli näin tukittu. Silloin katselin tuota uninäkyä aivan läheltä. Mietin pitkään mitä tuo tarkoitti? Muutamia vuosia sen jälkeen sain kuulla että sinä vuonna (1980-luvulla) oli kotikirkossa eronnut paljon ihmisiä. Sitäkö tarkoittaa myös tämän päivän näkyni? Nyt katselin tätä vain kauempaa kun asun nyt pienessä kylässä, kauempana kotikirkosta. Vai tarkoittaako tämä yleistä kirkosta eroamisen lisääntymistä? Mutta tuo näkyni ja oli niin tuttu nuoruudesta, että voin sen ymmärtää juuri täksi asiaksi. Halusin tämän kirjata tähän, sillä kirjoitan näitä päiväkirjan omaisesti. Asioita jotka vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet tähän uskon tieheni.

Sulle ystäväni: https://www.youtube.com/watch?v=9mNivsDqOuQ

Kirkollisten kamppailujen keskellä emme saa unohtaa suurinta tehtävää: kutsua mahdollisimman monia Kristuksen tuntemiseen kotimaassa ja lähetyskentillä. Suurinta on ihmisen pelastus.

Herran huoneessa, Jumalan elävässä seurakunnassa kuuluu Hyvän Paimenen ääni ja on syntien anteeksiantamus.Korkein ei asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa (Ap. t. 7:47). Psalminkirjoittaja kuvasi temppeliä huoneeksi ja salaiseksi majaksi, johon hänet kätketään, kun vaara uhkaa (Ps. 27:5). Se on myös paikka, jossa kerrotaan Jumalan armollisista teoista (Ps. 48:9).

 Ef. 2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Ps. 118:22 Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi.
Jes. 28:16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin peruskiven, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun; joka uskoo, se ei pakene.
Matt. 16:18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
Matt. 21:42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?
1Kor. 3:9 Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.
1Kor. 3:10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
1Kor. 3:11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Ef. 3:5 jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille:
1Piet. 2:4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
1Piet. 2:5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. Ilm. 21:14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

Herra Siunatkoon ja armahtakoon meitä, että meillä olisi tuo salainen maja ja huone sydämissä, uskon kautta, Jeesuksessa Kristuksessa. Vaikka käsintehdyt majat romahtelevat, alkaisi nousta sydämiin herätyksen tulet, tahdon Jumalan tuntemiseen.

amen.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

SINUN USKOSI ON SINUT PELASTANUT


 

 Rauhaa teille toivotan.

Tänään herättyäni ja alettuani rukoukseen, näin kuvan jota en oikein heti halunnut ottaa vastaan. Kyselin Jeesukselta miksi tämän näin, oliko tämä mitään. Näin kuvan surusaattueesta. He kulkivat mustan auton perässä mustissa vaatteissa. Kulkueen lopussa näin pienen vaalea hiuksisen taaperoikäisen, joka oli myös mustissa. Tämä pieni lapsi kulki jo omin jaloin ... Tuo näky vaivasi minua.

Älä itke, sydän parka: https://www.youtube.com/watch?v=3RiMe06X968

Sitten Herra toi eteeni Evankeliumin, Luukkaan 7 mukaan ja sen sanat alkoi puhumaan tuohon näkyyni, josta kerrotaan myös tuossa Sanassa, siksi jätänkin tämän jokaisen omakohtaiseen mietiskelyyn. Tämä on Sana Jumalalta meille tänään.

Evankeliumi Luukkaan mukaan 7

1. Kun hän oli kansan kuullen kaikki nämä puheensa puhunut, meni hän Kapernaumiin.
2. Ja eräällä sadanpäämiehellä oli palvelija, joka sairasti ja oli kuolemaisillaan ja jota hän piti suuressa arvossa.
3. Ja kuultuaan Jeesuksesta hän lähetti juutalaisten vanhimpia hänen tykönsä ja pyysi, että hän tulisi parantamaan hänen palvelijansa.
4. Kun nämä saapuivat Jeesuksen tykö, pyysivät he häntä hartaasti ja sanoivat: "Hän ansaitsee, että teet hänelle tämän;
5. sillä hän rakastaa meidän kansaamme, ja hän on rakentanut meille synagoogan".
6. Niin Jeesus lähti heidän kanssansa. Mutta kun hän ei enää ollut kaukana talosta, lähetti sadanpäämies ystäviänsä sanomaan hänelle: "Herra, älä vaivaa itseäsi, sillä en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle;
7. sentähden en katsonutkaan itseäni arvolliseksi tulemaan sinun luoksesi; vaan sano sana, niin minun palvelijani paranee.
8. Sillä minä itsekin olen toisen vallan alaiseksi asetettu, ja minulla on sotamiehiä käskettävinäni, ja minä sanon tälle: 'Mene', ja hän menee, ja toiselle: 'Tule', ja hän tulee, ja palvelijalleni: 'Tee tämä', ja hän tekee."
9. Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli häntä, kääntyi ja sanoi kansalle, joka häntä seurasi: "Minä sanon teille: en ole Israelissakaan löytänyt näin suurta uskoa."
10. Ja taloon palatessaan lähettiläät tapasivat palvelijan terveenä.
11. Sen jälkeen hän vaelsi Nain nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsivat hänen opetuslapsensa ynnä suuri kansanjoukko.
12. Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, silloin kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainokaista poikaa. Ja äiti oli leski, ja hänen kanssaan kulki paljon kaupungin kansaa.
13. Ja hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke".
14. Ja hän meni ja kosketti paareja; niin kantajat seisahtuivat. Ja hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse."
15. Niin kuollut nousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet hänen äidillensä.
16. Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen".
17. Ja tämä puhe hänestä levisi koko Juudeaan ja kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin.
18. Ja Johannekselle kertoivat hänen opetuslapsensa tästä kaikesta.
19. Niin Johannes kutsui luoksensa opetuslapsistaan kaksi ja lähetti heidät Herran tykö kysymään: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?"
20. Miehet saapuivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Johannes Kastaja on lähettänyt meidät sinun tykösi ja kysyy: 'Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?'"
21. Sillä hetkellä hän juuri paransi useita taudeista ja vitsauksista ja pahoista hengistä, ja monelle sokealle hän antoi näön.
22. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia.
23. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."
24. Kun Johanneksen lähettiläät olivat menneet, rupesi hän puhumaan kansalle Johanneksesta: "Mitä te lähditte erämaahan katselemaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?
25. Vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö, hienoihin vaatteisiin puettua? Katso, ne jotka koreissa vaatteissa käyvät ja herkullisesti elävät, ne ovat kuningasten linnoissa.
26. Vai mitä lähditte katsomaan? Profeettaako? Totisesti, minä sanon teille: hän on enemmän kuin profeetta.
27. Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'.
28. Minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukossa yhtäkään suurempaa kuin Johannes; mutta vähäisin Jumalan valtakunnassa on suurempi kuin hän.
29. Ja kaikki kansa, joka häntä kuuli, publikaanitkin, tunnustivat Jumalan vanhurskaaksi ja antoivat kastaa itsensä Johanneksen kasteella.
30. Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.
31. Mihin minä siis vertaan tämän sukupolven ihmiset, ja kenen kaltaisia he ovat?
32. He ovat lasten kaltaisia, jotka istuvat torilla ja huutavat toisilleen ja sanovat: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette itkeneet'.
33. Sillä Johannes Kastaja on tullut, ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: 'Hänessä on riivaaja'.
34. Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'
35. Ja viisaus on kaikkien lastensa puolelta oikeaksi näytetty."
36. Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle.
37. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta
38. ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.
39. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."
40. Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". -
41. "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä.
42. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?"
43. Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit".
44. Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.
45. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään.
46. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani.
47. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."
48. Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".
49. Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?"
50. Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan". 

Tässä hyvää selitystä. Luuk.7.11-16. https://www.kotimaapro.fi/digipostilla/postillat/17-sunnuntai-helluntaista-luuk-711-16-tuomo-lindgren-2/

" Tänään ajattelen näitä kahta kulkuetta. Sitä iloista kulkuetta Jeesuksen seurassa, jossa on saanut nähdä ja todistaa Jumalan hyvyyttä ja johdatustsa – ajattelen myös sitä surusaattoa, jossa on menetetty niin paljon ja voimattomana vain käydään hautaamaan viimeisiä murusia onnesta. Jos mietit itseäsi, kummassa kulkueessa sinä olet tänään. Kumpi tuntuu sinusta tutummalta."

 

 

 

lauantai 4. syyskuuta 2021

NOUSEMME JUOKSUHAUDOISTA!

 


 Rauhaa ..

Eilen aamuna rukouksessa olessa näin pari kuvaa jota olen sulatellut ja ensin ajattelin että josko niitä edes jaan, mutta tänään tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Mikä minä olen näitä kuvia pimittämään teiltä, sillä niissä saattaa olla jollekkin tärkeää viestiä.

Näin puiset portaat, jotka olivat täynnä hiekkaa, joka askeleella ja kohta sain nähdä vielä kuin juoksuhaudan "punkkerin aukon", jos sitä näin osasin kuvata. Tuo toinen kuva selitti minulle tuota ensimmäist kuvaa, miksi nuo raput oli ylhäältä alas aivan hiekassa, miltei tukossa. Kun tuollaiseen punkkeriin laskeutuu ehkä juuri tuollaisia puisia portaita, voi siinä samalla sortua mukaan ympärillä olevaa maa ainesta. Mietin miksi näitä minulle näytettiin? Ja sitä kyselin ihmeissäni Herralta? 

Meillä jokaisella on jonkinlaiset mielen punkkerit, joihin suojaudumme, maailmaa ja sen pahuutta piiloon. Vai oliko tämä varoitus, että meidän tulee varautua suojautumaan?

Sodan jälkeen: https://www.youtube.com/watch?v=O429O8PhZSE

" Jeesus on Rauhanruhtinas. Hänessä voimme saada rauhan, ennen kaikkea sisäisen, josta se ulottuu myös toisiin ihmisiin. Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa” (5:1). 

Joku saattaa määritellä rauhan elämäksi ilman sotaa, mutta kristitylle rauha on elämää Jeesuksessa Kristuksessa. Emme ainoastaan lopeta vihanpitoamme, vaan nousemme juoksuhaudoistamme ja ojennamme kätemme vieraalle, hänellekin jolle kaunaa kannamme. Jeesuksessa koko maailma on yhtä perhettä. "

 

Löysin Yksin armosta blogista hyvän tekstin tähän ja niin sopivan ja lohduttavan:

https://yksinarmosta.fi/2021/02/10/kun-on-aika-riisua-sota-asut/

 

Kun on aika riisua sota-asut

Vielä tulee päivä, jolloin juoksuhaudat tyhjenevät ja runnellut sota-asut vaihdetaan puhtaasta ilosta ommeltuihin silkkivaatteisiin.

Vielä tulee päivä, jolloin kaikki haavat umpeutuvat, kyyneleet vaihtavat lähteensä epätoivosta hämmästyneeseen kiitollisuuteen.

Vielä tulee päivä, jolloin Sinä otat kilpeni kouristuneesta kädestäni, irroitat rintapanssarin siteet ja varovaisesti nostat kypäräni hiusteni hulmutessa läsnäolosi tuulten puhaltaessa.

Vielä tulee se päivä, jolloin Sinä et enää ole näkymätön lupaus, vaan todellisuutesi täyttää minut tavalla, jota tämän päivän ruumiini ei kestäisi. Silloin saan katsoa Sinua, puhdasta pyhyyttä ja rakkautta, kumartua eteesi ja kiittää sinua kaikesta. Ihan kaikesta.

 ***********

Amen.


torstai 2. syyskuuta 2021

LÄHDE, JOSTA VESI EI PUUTU

 


 Rauhaa teille ...

Tänä aamuna herätessäni sain nähdä virvoittavan kuvan. Näin messinkisen putken, tai sen värinen se oli ja siitä virtasi kirkasta ja puhdastavettä kovalla syötöllä, sitä aivan roiskui ymärille. Tuo putki kuitenkin kertoi kuinka tuo veden tulo oli hallittua, Jumalalta saatua. Kiitos Jeesus elämän vedestä jonka olet meille suonut.

Lähde Jumalan: https://www.youtube.com/watch?v=EThgJj8nOFs

 Ilmestyskirjassa kuvataan sitä näin: ”Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä.”

Antaa Hänen Sanansa selittää tänään tuota kuvaa.

KR 1933/-38
Joh. 7:38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Jes. 12:3 Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
Jes. 44:3 Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle,
Jes. 58:11 Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu.

Biblia (1776)

Joh. 7:38 Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elävän veden virrat.


JESAJA 55

1. Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei
ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
2. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
3. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
4. Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.
5. Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.
6. Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.
7. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
8. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
9. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
10. Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
11. niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
12. Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.
13. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä. 

Amen.

 

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

HEDELMISTÄÄN PUU TUNNETAAN


 

 Rauhaa tahdon toivottaa, sinulle ..

Tänään, aamulla rukoillessani, näin kuin pitkän pensasaidan, joka oli täynnä joitakin kauniin punaisia hedelmiä tai marjoja ja niitä oli paljon.

Tämä nosti minulle sen, että mitä me kylvämme, sen kaltaista satoa saat ja nuo marjat tai hedelmät oli kauniita ja pensaita oli paljon, hedelmiä täynnä. Tätä olen tänään sulatellut ja jotenkin näen teidät siinä kuvassa, te, jotka seuraatte ja luette tekstejäni, teitä on siellä paljon, pitkin maailmaa. Kiitos siitä ensisijassa Herralle ja teille.

Löysin Raamattu kansalle lehdestä tekstin, jonka koin sydämessäni tähän sopivaksi ja halusin sen lainata tähän:

Hedelmistään puu tunnetaan
RAAMATTU KANSALLE -JÄSENLEHTI

Syksy on sadonkorjuun aikaa.
Kuten puutarha- ja peltoviljelyssäkin, eri lajikkeet kypsyvät eri aikoina, niin myös ihmiselämän kylvöksissä.
O
sa kylvöksistä valmistuu lyhyessä ajassa niitettäväksi, toiset kypsyvät hitaammin, mutta kaikista kuitenkin sato korjataan. Silloin paljastuu, millaiset kylvösiemenet ovat olleet. ”Joka kylvää lihaansa, niittää lihasta turmeluksen, mutta joka kylvää Henkeen, niittää Hengestä iankaikkisen elämän”, Gal. 6:8.”Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö, niin saatte korjata laupeuden satoa...” Hoos. 10:12. 

 Siis vanhurskauden siemenistä kasvaa laupeuden sato! Ja laupeudesta sanotaan: ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa...” Sananl. 19:22.”Hyväsydäminen saa siunauksen, sillä hän antaa leivästään vähäosaiselle”, Sananl. 22:9.”Jumalaton hankkii pettävää voittoa, mutta joka vanhurskautta kylvää, saa pysyvän palkan”, Sananl. 11:18.”Joka vääryyttä kylvää, se turmiota niittää ja hänen vihansa vitsasta tulee loppu”, Sananl. 22:8. ”...sillä jos te elätte lihan mukaan, teidän on kuoltava, mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää”, Room. 8:13. ”Silsynnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme”, Room. 6:23. 

Joskus on syytä miettiä, millaista satoa elämänkylvömme tuottaa. Onko se Jumalan tahdon mukaista? Herättääkö se myönteistä kiinnostusta vielä uskosta osattomissa ihmisissä? ”Vanhurskaan hedelmä on elämän puu, ja viisas voittaa sieluja”, Sananl. 11:30.

**********

Amen.

Tässä meille ajateltavaa ...