Sivut

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

ADVENTIN AIKA 29.11.2020.

 


                Siunattua Adventin aikaa teille kaikille!

 

lauantai 28. marraskuuta 2020

MISSÄ KAKSI TAI KOLME KOKOONTUU MINUN NIMEENI

 


Rauha kanssanne.

Tänään rukous hetkessäni sain nähdä kuvan jossa oli hämärä huone.
Tuossa huoneessa oli 2 ihmistä pöydän äärellä.
Toinen sytytti kynttilän 🕯️ .. ja tällä toisella oli kädessään kirja avoin 📖 jonka tulkitsin Raamatuksi.
Tätä ylösnoustuani tutkiskelin ja etsin tähän sopivaa sanan paikkaa ja tämä tuli minua vastaan, Matt.18.

18:19 Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.
18:20 Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

https://www.koivuniemi.com/raamattu?til ... hto=mat+18

Amen. 🙏📖🙏

Me voimme kodeissa näinä päivinä sytyttää Herralle tuon kynttilän. Puolison tai perheen, tai läheisen ihmisen kanssa kokoontua Jeesuksen Kristuksen nimeen kodeissamme, niissä hetkissä Hän on luvannut olla kanssamme.
Meidän tulee ottaa aikaa Jumalalle. Olla Hänen yhteydessä. Nyt on sen aika.
Tämä on tänään Herran tahto.
Kiitos Jeesus! 💗👑💗

torstai 26. marraskuuta 2020

OTTAKAA VASTAAN ...


 

Rauhaa ...

Tänään rukouksessa näin edessäni öljypullon ja kun lopettelin rukousta näin edessäni kämmenet jotka yhteenliitettyinä olivat kuin kauhat jotka ammensivat minua kohti vettä.
Siinä hetkessä oikeasti avasin käteni ja otin vastaan ...

Ja nyt jaan tämän teille että tekin saatte ottaa tämän Herralta, Jeesukselta Kristukselta vastaan. Ottakaa tämä uskoen.
 

🙏🙏🙏👑🙏🙏🙏💓

https://www.koivuniemi.com/raamattu/?hakuehto=jes+55

https://www.koivuniemi.com/raamattu?til ... at&luku=25

Noihin tämän aamun kuviin vastatkoon nuo kaksi raamatun paikkaa, Jesaja 55 ja Matt.25 
 .. ottakaa vastaan ... 💧
💦 Amen.-

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

JEESUS NOUSEE MYRSKYÄ VASTAAN

 Kuva

 Rauha kanssamme ...

Aamulla rukouksessa olessani, näin yhtäkkiä kuvan merestä, jossa oli valtava myrsky. Näin kuinka tuo myrskytuuli puhalsi valtavalla voimallaan vasemmalta puolelta, oikealle. Aallot oliva korkeat.
Mutta kuvan oikealla puolella oli valoa säkenöivä puinen risti. Sen vaakapuun ymärillä oli valkoinen kangas.
Tuo risti ei kallistunut tuulen mukana tuohon oikeaan, vaan se kallistui vahvasti vasempaan, myrskyä vastaan.
Ymmärsin tuon tarkoituksen. Noita myrskyjä on meidän jokaisen elämässä, mutta myös nyt enenevässä määrin maailmassa. Vihollinen hyökkää nyt joka taholta ja lujaa. Sillä on nyt todella kovat aseet käytössä ja monet sortuvat noiden paineiden alla.

Herra tahtoo nyt varoittaa tulevasta kovasta, hengellisestä myrskystä, vihollista vastaan.
Mutta kun olemme ristiin naulinneet itsemme Jeesuksen kanssa, tuohon ristiin, joka on meidän uskomme, voimme luottaa siihen että Jumala meitä turvaa. Voimme kallistua tuota vihollista vastaan, Kristuksen voimalla, sillä olemmehan voittajan puolella.
Vihollinen kyllä möykkäröi eteisen puolella, mutta sisään se ei pääse, kun lujasti nojaudumme tuohon ristiin, Jeesukseen Kristukseen.

”Vaikka pelko ja ahdistus kuuluvat ihmisyytemme, niiden ei tarvitse hallita meitä. ’Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.’” (Fil. 4:6)

Luuk.8. 22. Niin tapahtui eräänä päivänä, että hän astui opetuslapsinensa venheeseen ja sanoi heille: "Menkäämme järven tuolle puolen". Ja he lähtivät vesille.
23. Ja heidän purjehtiessaan hän nukkui. Mutta alas järvelle syöksyi myrskytuuli, ja venhe tuli vettä täyteen, ja he olivat vaarassa.
24. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: "Mestari, mestari, me hukumme!" Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja veden aallokkoa; ja ne asettuivat, ja tuli tyven.
25. Ja hän sanoi heille: "Missä on teidän uskonne?" Mutta pelko oli vallannut heidät, ja he ihmettelivät, sanoen toisilleen: "Kuka onkaan tämä, kun hän käskee sekä tuulia että vettä, ja ne tottelevat häntä?"

 

 Ps. Tämä meinasi tuossa aamuisessa kuvassa unohtua. Lopussa näin kuvan joka oli musta.
Mutta oikeassa alakulmassa oli kuin allekirjoitukseksi tuo minun näkyjen ....

                                                                                   

 

                                                                                     💍 sinettisormus.

 

 

perjantai 20. marraskuuta 2020

USKOVAN VELJEN SAAMA SANOMA; 20.11.2020.

 


Uskovan veljen saama Sanoma, 20.11.2020.

  Minä raivaan sinulle tien. Kulje vain minun perässäni, silloin aukeaa sinulle tie, jonka viitoitan sinulle. Kuljetan kaikkia omiani, mutta niin moni jää matkalle, koska he eivät seuraa minua koko tietä. Valaisen askeleesi, saat nähdä tiesi valkenevan ja kuljet rakkaani minun perässäni. Tahdothan luovuttaa oikeuden elämääsi vain minulle. Lakkaa jo seuraamasta omaa mieltäsi, sillä se vie tuhoon. Minä olen antanut sinulle Henkeäni, että kulkisi minun kanssani. Risti on merkki sinun sydämelläsi. Se on voiton merkki, mitä mikään ei voi kaataa. Se on Golgatan voiton merkki, jolla voitin kaikki perkeleen vallat. Saat kulkea saavutetussa voitossa. Hanki itsellesi viisautta, joka tulee minun sanastani. Jeesus Kristus, sinun Herrasi, on luvannut sinulle voiton kaikissa elämäsi tilanteissa. Minä kuulen sinun vapisevan huokauksen, tuon sinulle voiton. Karitsa itse on sinun Kuninkaasi, seuraa vain häntä. Avaan sinulle lähteen minun Hengeltäni, saat luottaa ja turvata minuun kaikissa taisteluissa. Kaipaan kuulla ääntäsi, sillä minä olen rakkaus. Olen rakastanut sinua jo maailmannperustuksista lähtien. Minä raivaan sinulle tien, tulet kulkemaan voitossa vaikka heikko olisitkin. Sillä minä olen avun runsaus, otathan vastaan minut.

 

 

torstai 19. marraskuuta 2020

USKOVAN VELJEN SAAMA SANOMA; 19.11.2020. ; EPÄUSKO

 

Uskovan veljen saama Sanoma tänä aamuna, 19.11.2020.

  Rakkaani saat tietää ja tuntea tulevina päivinä että minä totisesti olen sinun Lunastajasi. Vien sinut taivaan valtakuntaan hengessani. Meidät on asetettu taivaallisiin. Ole luja ja rohkea sitä tarvitsi tätä tänä pimeänä aikana. Kuljen sinun edelläsi ja virvoitan sinua matkallasi Kultakaupunkiin. Siellä kadutkin ovat kultaa. Liidät ettenpäin kuin enkeli kaikki tuska kipu ja ahdistus on valtakuntani merkki niitä siellä ei enää ole. Kun pidät kulta kaupungin mielessäsi saat uutta voimaa. Tulethan minua lähelle saat olla minun kanssani koska käteni ympäröi sinut joka puolelta. Älä anna epäilylle sijaa sillä siihen en mielisty. Minä olen kanssasi tuntui miltä tahansa. Kun lujasti tukeudut minuun niin saat kokea Rauhan ruhtinaan voiman ja rakkauden.

"Älä anna epäilylle sijaa sillä siihen en mielisty."
Tuo lause, veljen sanomassa, kuvasi myös saamaani kuvaa tänä aamuna rukouksessani. Näin jalan jossa oli mustakengä. Tuo väri kertoi synnistä ja tuo synti, näkyi tuo jalan asennosta, se oli kehon kieltä. Näin kuinka jalka oli sisäänpäin kääntyneenä. Siitä näki epävarmuuden ja epäuskon, sen kuinka niin käännymme itsemme sisään, märehdimme omissa epävarmoissa ajatuksissa.
Tuo meidän tulee oppia jättämään pois, sillä Jumala ohjaa meitä, meidän ei tarvitse enää ajatella omia ajatuksiamme lihassamme. Voimme olla ja tehdä asioita levosta käsin, sillä kaikki on jo meille ennalta suunniteltu. Jumala ajattelee puolestamme.
Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme eikä meidän ajatukset Jumalan. Hänellä on meille varattuna niin paljon enemmän.
Kun joudumme jonkin tehtävän eteen, niin usein alamme epilemään ettei minusta ole nyt tähän. Meidät valtaa epäusko.
Mutta emmehän me mitään omassa voimassa tee. Herra on kaikessa kanssamme, Hän kulkee edellämme. Tässä meidän tulee voittaa tuo oman lihan epäuskoisuus ja ottaa se uskonaskel, johon Herra on meidät johdattamassa. Riisua pois tuo epäuskon kengä jalastamme ja vaihtaa se alttiuden jalkineeksi, vaikka kuinka ensin epäilyttäisi.
Luotetaan siihen että Herra on kanssamme, luotetaan siihen että Hän on kanssamme loppuunasti ja pitää lupauksensa meille. Opetellaan olemaan Hänelle kuuiaiset siihen mihin Hän meitä johdattaa.

Amen.
 
 Mark. 16: 14-20
 Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Hän sanoi heille: »Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.»Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

maanantai 16. marraskuuta 2020

7, TÄYDELLISYYDEN LUKU

 Kuva


Rauha olkoon kanssamme.

Tänään aamurukouksessa sain nähdä kuvan, jossa oli numero 7.
Sen oikeassa yläkulmassa oli jokin merkki, mutta se oli niin pieni etten varmaksi voinut sanoa mikä se oli?
Ensin sen ymmärsin sen että se olsi voinut olla 7 astetta, eli asteen merkki, mutta sitten jäin sitä miettimään että oliko se varmasti se? Vai oliko se pv? Päivä? Enpä voi sanoa, mutta kuitenkin oli kyse numero seitsemästä.

Olen pitänyt koko ikäni numero 7:ää " onnen numeronani."

Näin Raamattu kertoo numerosta 7:

Seitsemää pidetään täydellisyyden lukuna. Juutalaisen laskutavan mukaan se on jumaluuden (3) ja maailman luvun (4) summa. Seitsemän mainitaan Raamatussa useammin kuin mikään muu luku. Johanneksen ilmestyksessä seitsemän mainitaan yli 50 kertaa. Jumalan luomistyö päättyi viikon seitsemäntenä päivänä, ja se on tuonut juutalaisuuteen ja kristinuskoon seitsenpäiväisen viikon. Jeesus kehotti Pietaria antamaan lähimmäiselleen anteeksi ”ei seitsemän vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa” (Matt. 18:22). Raamatussa puhutaan myös Pyhän Hengen seitsemästä lahjasta, jotka ovat viisaus, ymmärrys, taito, voima, tieto, Herran pelko ja hurskaus (Jes. 11:2-5).

SEITSEMÄN (7), hepr. שבעה (sheva'a, mask.),

(sheva', fem.). Täydellisyyden luku. Jumalan tunnusluvun kolme ja luomisen ja maailman luvun neljä yhdistelmä määrittelee luvun seitsemän Toorassa, profeetoissa ja UT:ssa.

Myös Ilmestyskirja jakaa seitsemän kolmeen ja neljään:
seitsemän lähetyskirjettä (luvut 2,3), seitsemän sinettiä (5:1-9; 6:1-17; 8:1), seitsemän pasuunaa (8:2-9:21; 11:15- 19) ja seitsemän vihan malja (15:1-16:21). Näitten seitsenlukujen jakaminen kolmeen ja neljään voidaan helposti havaita. Kolme ensimmäistä kirjettä ovat lopultaan erilaisia kuin neljä seuraavaa. Sineteistä neljä ensimmäistä muodostavat oman ryhmänsä. Neljä ensimmäistä pasuunaa eroavat selvästi kolmesta myöhemmästä, kun taas vihan maljojen suhde on vastakkainen. Jumalan ja luomakunnan tunnusluvut kolme ja neljä, kuvaavat yhdessä Jumalan sitoutumista maailmaan,עמנ Immanuel Jumala meidän kanssamme -totuutta, tosi jumalayhteyden olemusta ja päämäärää. Raamattu esittää Jumalan yhteyden luomakuntaan ennen kaikkea pyhän ja korkean Jumalan liittona kansansa kanssa, pyhyyden ja pyhityksen liittona (2Moos 19:5s.). Siksi seitsenluku on paitsi jumalayhteyden myös kaiken täydellisen ja pyhän tai pyhyyttä sekä täydellisyyttä edistävän tunnuskuva. Jo Jumalan Nooan kanssa tekemässä liitossa näemme etualalla luvun seitsemän (1Moos 7:2-4,10; 8:10).

Asian vahvistaa myös etymologia. Verbi שבע (shava') vannoa, on yhteydessä sanaan שבע (sheva') seitsemän ja se merkitsee siis toimia seitsenluvun mukaisesti. Preposition ל- (le- ) varten, -lle kanssa se merkitsee henkilöä, johon valassa sitoudutaan. Substantiivi
tarkoittaa valaa joka vahvistaa liiton (1Moos 24:8; 2Sam 21:7; Neh 6:18). Valan vannominen eli seitsenluvun mukaisesti toimimisen ja liiton solmimisen välinen yhteys ilmenee mm. kohdista 1Moos 21:31,32; 26:28; 5Moos 4:31 ja 8:18. Jumalan ja Israelin välisen liiton kahta merkkiä, sapattia ja ympärileikkausta, leimaa molempia seitsenluku. Seitsemän päivän kuluttua poikalapsi oli kypsä otettavaksi liittoon, kahdeksantena päivänä hänet ympärileikattiin (1Moos 17:10-12; 21:4; 3Moos 12:3). Sapatti, levon päivä, määrättiin seitsemänneksi päiväksi (2Moos 31:12-17).

Seitsenluku leimasi kaikkea israelilaisten elämää. Niin oli ajan ja juhlien laita. Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä, seitsemäs päivä on lepopäivä, sapatti jolloin Hän päätti luomistyönsä (1Moos 2:1s.). Joka seitsemäs vuosi on sapattivuosi. Samoin joka seitsemäs vuosi oli julistettava velat anteeksiannetuiksi (5Moos 15) ja seitsemän kertaa seitsemän vuoden jälkeen seurasi riemuvuosi. Pääsiäinen ja lehtimajanjuhla kestävät seitsemän päivää. Helluntai on Pääsiäisestä seitsemän viikon kuluttua eli niiden välillä oli seitsemän kertaa seitsemän täyttä päivää (3Moos 23:15). Kahden riemuvuoden välillä on sama määrä vuosia (3Moos 25:8,10). Seitsemäntenä kuukautena vietettiin pasuunansoitonjuhlaa, suurta sovituspäivää sekä seitsenpäiväistä lehtimajanjuhlaa (3Moos 23:34-36). Seitsenhaarainen lamppu valaisi pyhäkköä (2Moos 25:31ss.), verta pirskotettiin seitsemän kertaa (3Moos 4:6; 14:7), uudenkuun ensimmäisenä päivänä uhrattiin seitsemän karitsaa (4Moos 28:11), samoin helluntaina (3Moos 23:18).

Poikalapsen synnyttäneen tuli puhdistautua seitsemän päivää, ja tytön synnyttäjän kaksi kertaa seitsemän (3Moos 12). Mooseksen lain mukaan piti kuolleesta saastuneen puhdistautua kolmantena ja seitsemäntenä päivänä (4Moos 19:11s.).

Myös maallisissa asioissa huomataan seitsenluvun tunnusmerkki. Tällöin se kuvasi paitsi pyhyyttä ja Jumalan liittoa myös täydellistä ja valmista. TaNaKh'ssa luku seitsemän esiintyy 255 kertaa, lisäksi sana seitsemäs 108 kertaa, sana kuusi seitsemästi ja sana seitsenhaarainen yhdeksän kertaa.

Kainin surmaajalle oli kostettava "seitsenkertaisesti" (vrt. Metusaelin pojan Lemekin kohdalla: hänen puolestaan piti kostaa seitsemänkymmentä seitsemän kertaa, 1Moos 4:15,24).

Nooan oli vietävä arkkiin kaikkia puhtaita eläimiä ja taivaan lintuja seitsemän paria kutakin. Epäpuhtaita eläimiä pelastettiin yksi pari kutakin. Ennen vedenpaisumusta Nooa perheineen oli arkissa seitsemän päivää. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala asetti taivaalle liiton merkiksi sateenkaaren jossa on seitsemän väriä (1Moos 9:12-17).

Aabraham todisti oikeutensa kaivamaansa kaivoon lahjoittamalla Abimelekille seitsemän nuorta lammasta. Paikka, johon kertomus sijoittuu, sai nimen Beerseba (= valakaivo, seitsenkaivo) merkitsi heidän siellä toisilleen vannomasta valasta (1Moos 21:25-31).

Jaakob palveli seitsemän vuotta sekä Leean että Raakelin tähden (1Moos 29:18,30) ja hän polvistui ja kumarsi seitsemän kertaa kohdatessaan veljensä Eesaun (1Moos 33:3).

Bileam rakennutti seitsemän alttaria ja hankki niille polttouhriksi seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä (4Moos 23:1). Israelilaisten ryhtyessä valloittamaan Jerikoa seitsemän pappia kiersivät sen kuutena päivänä liitonarkin edellä ja puhalsivat seitsemään oinaansarviseen pasunaan. Seitsemäntenä päivänä he kulkivat kaupungin ympäri seitsemän kertaa puhaltaen pasuunoihin minkä jälkeen kaupungin muuri kukistui (Joos 6).

Simsonin häät kestivät seitsemän päivää. Koittaessaan salata voimiensa salaisuuden Delilalta hän sepitti vääräksi osoittautuneen tarinan, että hän menettää voimansa, kun hänet sidotaan seitsemällä tuoreella jänteellä (Tuom 16:7). Samoin kävi toisella kerralla, kun hän selitti. "Jos kudot minun pääni seitsemän palmikkoa kankaan loimiin" (Tuom 16:13). Viimein hän paljasti, että hänen voimansa ovat hänen hiuksiensa seitsemässä palmikossa (Tuom 16:16-19).

Syntiuhria toimittava pappi kastoi sormensa uhrieläimen vereen ja pirskotti sitä Herran edessä seitsemän kertaa. Salomon Temppelin rakennustyö kesti seitsemän vuotta. Ilmestysmajassa ja myöhemmin Jerusalemin Temppelissä oli seitsenhaarainen lampunjalka eli מנורה Menora (2Moos 25:31-39). Menoran kynttilöistä oli tärkein keskimmäinen, jonka heprealainen nimi שכינה Shekináh merkitsee Jumalan läsnäoloa. Profeetta Sakarjan mukaan lampunjalan seitsemän valoa tarkoittivat kaikkea maata tarkkaavia Herran silmiä (Sak 4:1-49).

Profeetta Elia rukoili sadetta seitsemän kertaa, minkä jälkeen se tuli (1Kun 18:41-46). Kun profeetta Elisa herätti henkiin sunemilaisen naisen pojan, niin poika aivasti seitsemän kertaa ja avasi sitten silmänsä (2Kun 4:35).

Spitaaliin sairastuneen syyrialaisen sotapäällikkö Naemanin oli peseydyttävä seitsemän kertaa Jordanissa päästäkseen sairaudestaan (2Kun 5:1-19).

Profeetta Jesajan ennustamana pelastuksen aikana "kuun valo on oleva kuin auringon valo ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa" (Jes 30:26).

"Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen" (Sanal 24:16).

Jobilla oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Jobia saapui lohduttamaa kolme ystävää, jotka viipyivät hänen luonaan seitsemän päivää ja seitsemän yötä (Job 2:13).

"Isä meidän, joka olet taivaissa!"-rukouksessa on seitsemän rukousta:

1. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi;
2. tulkoon Sinun Valtakuntasi;
3. tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa;
4. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
5. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
6. äläkä saata meitä kiusaukseen;
7. vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen] (Matt 6:9-13).

Seitsemän lausetta ristillä:

1. "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä hetekevät" (Luuk 23:34),
2. "Vaimo, katso, poikasi!" "Katso, äitisi!" (Joh 19:26,27),
3. "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa" (Luuk 23:43),
4. "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" (Matt 27:46; Mark 15:34).
5. "Minun on jano" (Joh 19:28),
6. "Se on täytetty" (Joh 19:30) ja
7. "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni" (Luuk 23:46).



"Viisaus on talonsa rakentanut, veistänyt seitsemän pylvästänsä" (Sananl 9:1):

1. viisaus,
2. urhollisuus, rohkeus,
3. itsehillintä, maltillisuus,
4. oikeudenmukaisuus, oikeamielisyys,
5. usko,
6. toivo ja
7. rakkaus (1Kor 13:13; vrt. Kol 1:4-6).

Uskovan seitsemän tuntomerkkiä:

1. sydämellinen armahtavaisuus,
2. ystävällisyys,
3. nöyryys,
4. sävyisyys, lempeys,
5. pitkämielisyys, kärsivällisyys,
6. toinen toisensa kärsiminen, tuleminen toimeen toinen toisensa kanssa ja
7. antaminen anteeksi toinen toiselleen ja "kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi" (Kol 3:12-14).

Seitsemän vastaparia ovat:

1. viisaus ja ymmärtämättömyys,
2. ymmärrys ja tyhmyys,
3. taito ja taitamattomuus,
4. voima ja pelko,
5. tieto ja tietämättömyys,
6. Herran pelko ja ylpeys ja
7. hurskaus ja kovuus (Jes 11:2-5).

Pietaria Jeshua neuvoi antamaan häntä vastaan rikkoneelle lähimmäiselle anteeksi "ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän" (70 x 7; Matt 18:22).

Jeshua ajoi Magdalan Mirjamista (Maria Magdaleena) seitsemän pahaa henkeä eli riivaajaa (Mark 16:9; Luuk 8:2). Ihmisestä lähtenyt saastainen henki palatessaan takaisin, ottaa mukaansa "seitsemän vielä pahempaa henkeä ja niin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa (Matt 12:45; Luuk 11:26).

Jeshua ruokki 4000 miestä seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän korillista (Mark 8:6-9).

Alkuseurakunta valitsi seitsemän miestä "toimittamaan pöytäpalvelusta" (Apt 6:1-6).

Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa ovat Efesos, Smyrna, Pergamon, Tyatira, Sardes, Filadelfia ja Laodikea (Ilm 1:11). Messiaan kädessä on seitsemän tähteä (Ilm 1:16,20; 3:1). Seitsemällä kultaisella lampunjalalla kuvataan näitä seurakuntia (Ilm 1:12,20; 2:1). Jumalan Valtaistuimen edessä on seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä (Ilm 1:4; 4:5). Lisäksi merkkinä Jumalan seitsemästä hengestä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan, olivat Karitsan seitsemän sarvea ja seitsemän silmää (Ilm 5:6). Karitsan oikeassa kädessä Johannes näki kirjakäärön, joka oli sinetöity seitsemällä sinetillä (5:1; luvut 6 ja 7). Seitsemännessä sinetissä seitsemän enkeliä joille annettiin seitsemän pasuunaa (8:2). Seitsemään pasunaan puhaltamista edeltää seitsemän taivaallista näkyä (Ilm 9), joihin liittyy myös seitsemän ukkosenjylinää (10:3). Seitsemää vitsausta toteuttamaan Jumala käyttää seitsemää enkeliä (Ilm 15; 17:1; 21:9). Vitsauksia nimitetään myös Jumalan vihan seitsemäksi maljaksi (Ilm 16). Ilmestyskirjassa numero 7 mainitaan 54 kertaa, esimerkiksi: 7 seurakuntaa, 7 tähteä, 7 sinettiä, 7 pasunaa, 7 vitsausta, 7 maljaa, 7 enkeliä.

Seitsemän yhteiskunnallista luokkaa Ilmestyskirjassa: kuninkaat, ylimykset, sotajoukkojen johtajat, rikkaat miehet, mahtavat miehet, muut vapaat ihmiset ja orjat (6:15). Suurella tulipunaisella lohikäärmeellä on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikissa seitsemässä päässä (Ilm 12:3). Merestä nousevalla pedolla on kymmenen sarvea ja seitsemän päätä ja kaikissa kymmenessä sarvessa kruunua ja jokaiseen päähän oli kirjoitettu herjaava nimi (13:1). "Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta" (Ilm 17:9). Lohikäärmeen ja pedon seitsemän päätä kuvaavat täydellistä pahuutta (Ilm 12:3; 13:1).

Hääpäiviä oli seitsemän (1Moos 29:27s.), samoin surupäiviä (1Moos 50:10; vrt. 1Sam 31:13). Aabraham antoi Abimelekille seitsemän karitsaa (1Moos 21:28,30). Farao näki unta seitsemästä lehmästä ja seitsemästä tähkäpäästä (1Moos 41:1-7). Egyptissä oli seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa vuotta.

Raamatussa ilmenee myös tarkka seitsemän puolikas, kolme ja puoli (Ilm 11:9,11). Koska seitsenluku on täydellisen ja valmiin vertauskuva, puolet siitä eli kolme ja puoli on taas epätäydellisyyden sekä täyttymättömän tunnusmerkki. Tätä havainnollistaa valhemessiaan kukistuminen kolmen ja puolen vuoden kuluttua valtaan astumisestaan (Ilm 13:5; vrt. Dan 7:25; 12:7).

Seitsenluvun luonne säilyy myös monikerroissa. Kun uutta vuotta on kulunut 14 eli kaksi kertaa seitsemän päivää, alkaa Pääsiäinen (2Moos 12:6-8). Jokaisena lehtimajanjuhlan seitsemäntenä päivänä uhrattiin "neljätoista vuodenvanhaa, virheetöntä karitsaa" (4Moos 29:13,17,20,23,26,29,32). Matteuksen evankeliumissa Jeshuan sukuluettelo on järjestetty kolmeen osaan, joissa kussakin on 14 sukupolvea (Matt 1:17).

Seitsemän katumuspsalmia: 6, 32, 38, 51, 102, 130 ja 143 sekä seitsemän aakkosellista psalmia: 25, 34, 37, 111, 112, 119 ja 145.

Baabelin kuninkailla oli seitsemän neuvonantajaa (Esr 7:14; Est 1:14). Esterinkirjan kohtalokkaat tapahtumat sijoittuvat kuningas Kserkseen seitsemäntenä hallitusvuotenaan järjestämien seitsenpäiväisten pitojen viimeiseen päivään. Kuninkaalla oli palatsissaan seitsemän eunukkia ja lähimpinä neuvonantajinaan seitsemän persialaista ja meedialaista ruhtinasta. Kserkseen valittua Esterin kuningattareksi tämä sai itselleen seitsemän valikoitua palvelijatarta.

Luku 7 kuvaa hengellistä täydellisyyttä, pyhitystä ja puhdistusta. Luku 7 on Raamatun perusluku. Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä ja pyhitti sen (1Moos2:1-3). Joka seitsemäs vuosi oli sapattivuosi (3Moos25:1-4). Joka 7. vuosi tuli vapauttaa orjat ja antaa vapautus veloista (5Moos 15:1-15). Herran kunniaksi tuli viettää 7 erilaista vuosijuhlaa: pääsiäinen,happamattoman leivän juhla, ensihedelmän juhla,
helluntai, pasunajuhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajanjuhla (3Moos 23:1-44).

Nooan nimi mainitaan Raamatussa 7. kerran, kun hänensanotaan olevan hurskas ja nuhteeton (1Moos 6:9).

Luku 7 esiintyy Raamatussa 735 kertaa ja järjestysluku
7. esiintyy 119 kertaa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

VÄRIPALETTI

 Kuva


Rauha olkoon kanssamme, uudista Herra meitä!

Tänään sain rukoillessani kuvan, jossa oli taiteilijan väripaletti.
Mietin tuon tarkoitusta?
Olin jonkin aikaa miettinyt, josko maalaisin Jeesuksesta taulun? Se on vielä mietintä myssyni alla.
Mutta uskon, että Herra tarkoittaa tällä näitä hengellisiä kuvia, joita Häneltä saan, että maalaan niitä sielujen sydämiin, mitä ne kullekkin nostattaa. Ne voivat olla vain minulle, mutta myös monille muille lohdutukseksi, johdatukseksi ja ohjaukseksi.
Kullekkin Herra antaa tavallaan.
Tämä on minun yksi palvelutehtävä, mutta ei se ainut.

MESTARITEOS

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.

Se kuva oli kaunis, oi ihme suorastaan;
muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen Hän merkkas, ettei suhun
päde kuolevaisten lait.

Päivä kului, mut hetkenkään lepoo
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
mestari valmisti sut.

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan.



KR 1933/-38
Hab. 2:2 Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea."

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Jes. 8:1 Ja Herra sanoi minulle: "Ota iso taulu ja kirjoita siihen selkeällä kirjoituksella: Maher-Saalal Haas-Bas.
Jes. 30:8 Mene siis nyt ja kirjoita se tauluun heidän läsnäollessaan ja piirrä se kirjaan, että se säilyisi tuleviin aikoihin, ainiaan, iankaikkisesti.

Biblia (1776)
Hab. 2:2 Mutta Herra vastasi minua ja sanoi: kirjoita se näky, ja piirrä tauluun, että ohitsekäypä sen lukis.

lauantai 14. marraskuuta 2020

JEESUS MEISSÄ

 Kuva


Rauhaa Kristuksessa. 💖👑💖

Me olemme siskot ja veljet keskenämme ja Kristus on meissä = olemme 1!!!
Me olemme kaikki yhtä tärkeitä tuossa ruumissa. Oli palvelutyö mikä tahansa.
Hän on tullut meihin asumaan, ei vain tuoden hammasharjan ja mukin käydäkseen silloin tällöin luonamme. EI!!!
Hän on tullut luoksemme kokonaan asumaan, tuoden mukanaan kaiken sen hyvän mitä Hänellä on, lahjat ja voiman, jota meillä on laillinen lupa käyttää. Meidän tulee todella käyttää niitä, eikä jättää niitä unohduksiin kuin Hänen sanaansa, pölyyntymään kirjahyllyyn.
Jeesus huutaa sisällämme että päästäisimme Hänet ulos kehostamme. Alkaisimme käyttää Hänen voimaansa ja lahjojaan. Ne kaikki on jo valmiiksi tehty ja meidän ei tarvitse kuin alkaa käyttää niittä uskossa, Pyhän Hengen kautta, joka meissä on.
Kun on masentunut ja tylsä olo, juuri silloin on mitä otollisin hetki lähteä käyttämään niitä, päästämään Jeesus ulos!!
Mitä enemmän tätä teemme sitä vahvemmaksi voima meissä käy. Se on Kristuksen elämänvirta meissä. Se käy sitä vahvemmaksi mitä enemmän sitä käytämme. Lähde lakkaa jos sitä ei käytetä. Mutta käytössä se pulppuaa!!!
Päästetään siis Kristus meissä vapauteen, ei kahlita Häntä vain itsellemme.
Amen?

AAAMEN!!!!!
💓🔥👑🔥💓💥💥💥💥💥💥💥
Torstai iltana mieheni valitti että selässä oli kipua. Komensin kivun pois laittaen käteni kivun päälle. Eilen aamuna mieheni sanoi että kipu on vielä siellä. Minä huudahdin nojatuolista käsin että ei ole enää, sillä sen täytyy lähteä pois. Mieheni oli päivän hiljaa ja illalla kun käytiin nukkumaan .. ilmoitti että kipu on pois.
Minä hymyilin että niinhän sanoin 🔥

👑                 Kristus, kirkkauden toivo https://www.youtube.com/watch?v=GCOdaJB21HA

 

 Kolos.
1:10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,
1:11 ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla
1:12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
1:13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
1:17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
1:21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
1:22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
1:24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,
1:25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
1:27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
1:28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
1:29 Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.

 

 

perjantai 13. marraskuuta 2020

" TÄYTTÄKÄÄ ASTIANNE YLITSEVUOTAVIKSI PYHÄLLÄ HENGELLÄ!!!"



Shalom!

Tänä aamuna, rukoillessani näin astian, vai oliko se ehkä vesikaivo, mutta se oli melkein täysi .. siis melkein!
Mietin tämän tarkoitusta ja pyysin että Herra avaisi tämän minulle.
Katsoin erään hengellisen ohjelman ja sen päätteeksi aloin rukoilemaan ja laulamaan kielillä.
Sillon sain ymmärryksen sydämelle ja se oli kuin ajatus jonka Herra halusi laskea meille kaikille jaettavaksi:

- " TÄYTTÄKÄÄ ASTIANNE YLITSEVUOTAVIKSI PYHÄLLÄ HENGELLÄ!!!"

Amen.

Tämä on ollut myös sydämelläni, että toimimme vain vajaalla kapasiteetilla, emme niin kuin Jumalan lasten kuuluisi. Emme ota käyttöömme sitä auktoriteettia joka meille perillisille on annettu. Palvelutehtävät odottaa, ne suorastaan huutaa meitä palvelemaan, mutta jokin meitä estää, emme toimi täysillä.
Nyt on aika tehdä muutos! Aloitetaan täyttäen astiamme, Pyhällä Hengellä, Hänen Sanansa kautta ja Sanan voimassa, jossa on kaikki lupaus!
Ei ole enää aikaa hukattavaksi!
Nouse palveluun, Jeesuksen Kristuksen NIMESSÄ!!!


Ef 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

Room 8:15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

“Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” Joh. 14, 26. Opetuslapset tarvitsivat Pyhän Hengen tullakseen muistutetuksi kaikesta siitä, mitä Jeesus oli heille puhunut maan päällä ollessaan. Tänä päivänä Pyhä Henki puhuu meille Raamatun kautta juuri samalla tavalla. Siksi on tärkeää lukea, mitä on kirjoitettu. Pyhä Henki auttaa meitä ymmärtämään lukemamme ja muistuttaa meitä monissa tilanteissa, siitä mitä on kirjoitettu.

Amen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

ISÄNPÄIVÄ; 8.11.2020.

 Kuva



Siunattua Isänpäivää, teille, kaikki Isät!

ISÄ

Sä turvan meille annat,
hiljaa huolta mielessäsi kannat.
Uskoa annat meille huomiseen.
Isä - maallinen.
Isä - taivainen.
Rukoilemme,
- sinulle turvaa, uskoa ja voimaa
- Isä maallinen.
Kiitämme
- rukouksessa sinua, turvasta, uskosta ja voimasta,
- Isä taivainen.
Molemmat samalla asialla on,
siks olomme ei ole turvaton.
Isä, "meidän perheen"kultainen.
Isä "maailmanlasten" kaikki voimainen.
Yhdessä siis päätimme, "meidän perhe ja maailman lapset"
värssyyn tähän tarvitaan vielä pieni lisä,
se kuuluu että:

- KIITOS ISÄ!!!

 

Siunaten teitä; Sinettisormus 

perjantai 6. marraskuuta 2020

HÄN KÄTKI KIRKKAUTENSA PYHÄÄN PILVEEN

 Kuva


Shalom.

Tänään herättyäni ja rukoiltuani, sain nähdä kasvot valkoisessa pilvessä, tai oikeastaan vain kasvojen osan jossa näkyi silmät.
Herralta tätä pyysin että avaisi jos olisi Häneltä.
Raamatussa on viestejä tästä.

Jumala on jälleen ilmestyvä kirkkaudessaan. Silloin Hän ei peitä kasvojaan. Hänen eteensä tuodaan kaikki kansat ja kansakunnat ja ihmiset. Sinäkin, minä, me kaikki olemme siellä. Kuinka meidän silloin käy?
Psalmin pyhä vuori ei olekaan vain se Siion, jolla kerran kohdattiin Jumala, kun Hän kätki kirkkautensa pyhään pilveen ja antoi lähestyä itseään uhrien veren suojissa. Se on myös se lopullinen Luvattu maa, johon Jumala johdattaa kansaansa.

"Herran kasvot" merkitsevät sitä, että Jumala katsoo meihin päin ja meillä on persoonallinen yhteys häneen. Herran kasvoista säteilee rauha, ilo ja elämän tarkoitus. "Kasvoista" puhutaan siksi, että Jumala voidaan tuntea, vähän niin kuin joku ihminen tuntee ystävänsä, kun näkee hänen tutut kasvonsa. Siksi Herran siunauksessa sanotaan "Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen". Jumala on näkymätön. Hänen kasvonsa meille ovat ne näkyvät asiat, joissa hän kääntyy meidän puoleemme, että me voisimme uskoa häneen niitten kautta.

Näin Hän lohduttaa omiaan ..